Ameriikan ihmeitä

Tunnustus: minulla on jo pitempään ollut salainen ihastus rapakontakaisia juoksijawhippettejä kohtaan. Omien neljäsosajenkkieni eli Katlan ja Aslanin myötä olen kovasti tykästynyt sikäläisten suosimaan whippetin malliin, joka ei ehkä ole ihan oppikirjojen mukainen mutta tuntuu mahdollistavan helpon ja nopean juoksutyylin. Itseäni ei myöskään pahemmin pelota monien jenkkiwipuissa kammoama iso koko (mitä en ole koskaan oikein ymmärtänyt koska ihan suomalaisistakin whippeteistä 50% on ylikorkeita. Meidän taloudesta poneja löytyy 4 kpl, ja eipä noiden kanssa sen kummempaa ole ollut elellä kuin niiden kolmen kääpiönkään), ja bully-alleelista taitaa olla tätä nykyä suurempi riski saada se tietämättään Euroopasta kuin USAsta missä kantajien käyttö jalostukseen on hyväksyttyä ja sitä myötä hallittua. Ihan mutuna myös on tullut fiilis, että aika monet jenkkikasvattajat painottavat koirien luonnetta enemmän jalostusvalinnoissa kuin Euroopassa, jossa varsinkin juoksijapuolella näkyy joskus vähän turhankin kipakoita luonteita. Ja okei, kyllähän noi jenkit myös menevät aikas kovaa...

Näinpä aina joskus mietiskelin mielessäni että olisihan se kiva joskus tuoda itselle ihan "oikea" jenkkikoira, mutta kun noita koiria nyt on jo ennestään aika monta ja muutenkin EU:n ulkopuolelta koiran tuominen tuntui jotenkin haastavalta niin homma pysyi pitkään haaveiluasteella. Viime syksynä sitten kuitenkin ajattelin että voisihan sitä alkaa vähitellen ainakin luomaan suhteita sikäläisiin kasvattajiin, ja otin yhteyttä yhteen nettisurffailun perusteella valikoituneista suosikeistani eli Shannon Down -kenneliin Etelä-Carolinassa. Suhteiden luominen onnistui sujuvasti, ja samalla kävi ilmi että siellä oli myös tarjolla nelikuinen narttupentu kesäkuussa 2011 syntyneestä pentueesta, jonka isänä on yksi NOTRAn (National Oval Track Racing Association) kaikkien aikojen huippukoirista eli Quixand's Just Zip'N Around ja emänä kennelin oma kasvatti Shannon Down Cinnamon Girl josta löytyy mielenkiintoisesti häivähdys sekalinjaisuuttakin. Yhdistelmän takaa löytyy yksi omista suosikkijenkeistäni eli Zipin isä Vitesse Talk Is Cheap, joka on toki bully-kantaja mutta on myös jättänyt todella huikeita juoksijoita Zipin ohella monessa muussakin pentueessa (mm. yksi 2000-luvun huippunartuista Village Gossip). Pentunen miellytti myös valokuvissa todella paljon rakenteensa puolesta ja kokokin sillä oli kasvattajan mukaan varsin "eurooppalainen", joten parin viikon märehtimisen jälkeen tuumasin että mitä sitä ihmettelemään ja kaupat tuli. Näin ollen omistukseeni siirtyi marraskuun alussa nuori neitonen nimeltä Shannon Down Fire Cracker eli tuttavallisemmin Edana.

Edanan muutto uuteen kotimaahansa sitten veikin vähän enemmän aikaa; ensin piti odotella rabiesrokotuksen varoaika 21 pv, ja sen jälkeen alettiin selvitellä rahtikuljetuksen mahdollisuuksia.  Vuodenvaihteessa 2011-2012 melkein sovimme jo rahtilennot, mutta erinäisten onnellisten sattumien seurauksena just silloin kävi ilmi että muudan suomalainen whippetihminen oli menossa viemään samaisena ajankohtana Kaliforniaan koiraa, ja kätevä kasvattaja onnistui puhumaan kyseisen whippetihmisen myös palaamaan koiran kanssa Suomeen. Kiitokset vaan Marjo :-) Näin ollen Edana ensin lensi synnyinkodistaan Etelä-Carolinasta eli siis itärannikolta Kaliforniaan, ja sieltä sitten muutamaa päivää myöhemmin Amsterdamin kautta Helsinkiin jonne Edana saapui 11.1.2012. Jännityksellä odotin millainen otus lentoboksista oikein lentokentällä ilmestyykään, ja sieltähän tupsahti hämmästyttävän pieni ja siro ketunpunainen tummasilmä, jolla on erittäin isot ja ilmeikkäät korvat. Ja ikää Edanalla oli Suomeen saapuessaan siis melkein jämptilleen 7 kk.

Nyt muutaman päivän yhteiseloharjoittelujen jälkeen Edana on osoittautunut olevan luonteeltaan hyvin kiltti, avoin ja mutkaton otus, ja se on sujahtanut oikein mukavasti sisään laumaan. On myös aika ylellistä saada uusi koira joka on jo melkein siinä iässä että sille on jälkitoimitettu aivotkin: Edana on siis sisäsiisti, kävelee nätisti remmissä, omaa hienon luoksetulon vapaana, syö kuin hevonen ja noin ylipäätään osaa jo käyttäytyä kuin nuori neiti. Toki pentumaisuuttakin siitä vielä löytyy ihan riittävästi, mm. pöytäsurffailu näemmä luonnistuu oikein hyvin ja viimeisten kolmen päivän aikana se on onnistunut syömään poikki kaksi remmiä (joista jälkimmäisen kolmeen eri otteeseen). Rakenteeltaan Edana on juuri sellainen mistä tykkäänkin eli pitkä- ja suoraselkäinen, ja ainakin sen raviliikkeet näyttävät aika mukavan vetäviltä. Laukkaharjoituksia on nyt haitannut vihdoin alkanut takitus- ja pakkaskausi, mutta siellähän tuo menee joukon jatkona ja ei se ihan viimeisenäkään taida letkassa olla. Kaikenkaikkiaan oikein positiivinen ensivaikutelma, ja aika uteliaana odotan millaiseksi tuo kehittyy sitten ensi kesän aikoihin. Edanahan on syntynyt kesäkuun puolivälissä, joten teoriassa se ehtisi jo hankkia ratakirjat ensi kesän lopulla ja ehkä juosta muutaman kisankin. Mutta katellaan, nyt vaan ihmetellään etelän kaunottaren kanssa lunta ja pakkasta ja omituisia suomalaisia ruokalajeja, kuten koiranmakkaraa!

Loppuun muutamia otoksia neiti Edanan ensimmäisistä päivistä Suomen kamaralla:

Edana ensimmäisenä iltana kotona, vihdoin rentoutuneena koko hurjan matkustusrumban jälkeen.

Kahtena ensimmäisenä päivänä otin varuiksi Edanan mukaan toimistolle työpäivän ajaksi, tosin Edana keskittyi enemmän peuran reisiluuhun kuin paperihommiin

Etelän lämmöstä tulevalle kaunottarelle Suomen talvi (lunta nyt jotain 20 cm, pakkasta tänään -15 C) on ollut hieman haasteellista totuteltavaa. Onneksi varastoista löytyi täydellisesti istuva hyvä ja lämmin nuttu!

Ja yksi on sitten laumasta poissa...

Gas 

n. 1997 - 22.12.2011

Gas eli elämänsä ensimmäiset vuodet metsästyskoirana Espanjassa, ja mikäli tarinoihin on uskomista se oli siitä harvinainen galgo että sillä oli isäntä joka oikeasti piti sitä arvossa ja metsästyskoiranaan peräti 7 vuoden ajan. Kun Gas sitten enää ei pärjännyt nuorempien tahdissa metsästyskauden alussa 2005, sen isäntä oli tuonut sen Scoobyn tarhalle Medinaan saatesanoina "etsikää tälle nyt hyvä eläkepaikka jostain ulkomailta". Sattumalta samoihin aikoihin olin ilmoittanut Greyhounds in Nood Nederlandille (asuin tuolloin vielä Hollannissa) että olisin valmis ottamaan jonkun vanhemman kiltin galgouroksen jos semmoinen on kotia vailla. Kaksi viikkoa myöhemmin kohtasimme sitten Gasin kanssa :-)

Gas osoittautui lempeäksi ja vaatimattomaksi gentlemanniksi, joka rakasti huomiota ja hellyyttä mutta ei koskaan tunkenut itseään väkisin valokeilaan vaan hieman ujosti vain asettui sopivasti rapsutusetäisyydelle kun siltä tuntui. Se arvosti omaa henkilökohtaista tilaansa, mutta selvästi viihtyi kuitenkin lauman keskellä kuten varmaan oli elänyt elämänsä alkuajatkin. Gas tuntui viihtyvän meillä kotikoirana, arvostaen mm. pehmeitä petejä ja sohvia ja säännöllisiä ruoka-aikoja ja possunkorvansuikaleita, mutta sydämessään sillä säilyi kuitenkin aina suunnaton palo metsälle. Ja samoin kaipuu kaikkien keski-ikäisten, pakettiautolla ajavien ja haulikon omistavien miesten perään (useimmiten em. kuvaukseen sopivien miesten suureksi hämmennykseksi). Vanhoista metsästysvammoista huolimatta Gas oli hämmästyttävän terve aivan loppuun asti, mutta tänä vuonna siltä alkoi vihdoin mennä takapää sen verran huteraksi että lopun aika alkoi lähestyä. Lähdön aika tuli sitten talvipäivänseisauksena 22.12.2011. 

Nyt Gas kirmaa taas kevyin jaloin vapaana pupujen perässä avarilla niityillä, ja kukaties se on vihdoin löytänyt myös kauan kaipaamansa isännänkin pakuineen ja haulikkoineen. Hyvää matkaa, molemmille!

Koiranomistajan elämän kohokohtia...

Se on kuulkaa tutkittu juttu että koirien omistaminen alentaa omistajan verenpainetta ja stressitasoa!

Helsinki Winner 3.12.2011

Cwicceliä whippettejä ei nähdä kauhean usein näyttelyissä, etupäässä syystä että (ilmeisen) puusilmäiset tuomarit eivät oikein yleensä osaa arvostaa meidän koirien kauneutta ja omistajan harrastuneisuus ei sekään riitä hakemaan H:ta ja EH:ta vaan huvin vuoksi kovin montaa kertaa nykyisillä näyttelyjen ilmohinnoilla. Aina välillä on kuitenkin mukava käydä näytelmissä ihan turistina haistelemassa ilmapiiriä ja ihailemassa niitä "oikeita" näyttelykoiria, shoppailumahdollisuuksia niitäkään aliarvioimatta, ja tässä suhteessa vuoden perinteinen kruunu on tietysti Messari joulukuussa. Tänä vuonna Messariin oli vielä tarjolla erityinen porkkana, eli kumpanakin päivänä järjestettiin vinttikoirien rotuesittely isolla lavalla ja sinne siis kaivattiin kaikennäköisiä whippettejä edustamaan rotuaan. Koska näyttelylinjaisissa koirissa nykyään värivalikoima on varsin rajoittunut tuumasin että täytyyhän sitä yleisölle näyttää että whippeteistä löytyy vähän muitakin sävyjä, ja näin ollen ilmoitin meiltä edustushommiin lauantain Helsinki Winneriin ne kaksi kaikkein eksoottisinta jäsentä eli sinisen Katlan ja tumman kokobrindlen Sysin. Toki asiassa houkutteli sekin, että kerrankin oli tilaisuus päästä koirineen esiintymään Messarin isolle areenalle ryhmäkehään, mitä ei välttämättä tule tapahtumaan ihan äkkiä uudestaan...

Lopun kaiken esittelyyn lauantaina oli saatu oikein mukava joukko wipuja, joista noin puolet oli näyttiksiä ja toinen puolisko sitten meitä eriasteisia käyttiksiä. Alla edustamassa siis tyylikkäästi whippettien juokseva osasto Luca (Gaselle's Get On) ja Kimi (Paletin Super Trouper), Nanna (Paletin Rainbow) ja Moa (Maxwin Gamma) sekä meidän joukkueemme eli Sysi ja Katla.

Jotenkin meistä varmaan huomasi että näyttelyharjoitukset on jääneet vähän hunningolle viime aikoina, mutta kyllä Katlalla yleensä oli ainakin yksi jalka sentään maassa... (turha mainitakaan että kaikki muut käyttäytyivät kuin vanhat ammattilaiset)

Mutta kyllähän me oltiin aivan kauhean sieviä ja edustavia joka tapauksessa, eikö vain?

Kaikkien kuvien copyright Tytti Saviaro.

Kovaa menoa Möllimaastoissa

Katlahan siis käväisi kokeilemassa ekan kerran elämässään maastokisailua lokakuulla Hyvinkäällä perinteisissä Möllimaastoissa, ja nyt asiasta on tarjolla vihdoin kuvatodisteitakin. Kaikki otokset alla copyright Eero Juhola, ja paljon lisää kuvia Mölleistä löytyypi täältä! 

Pellen valionarvon vahvistus

Do dii, tänä aamuna oli sitten sähköpostiin kolahtanut tiedote että Pellen jo aikoja sitten anottu KVA-R -titteli on nyt vahvistettu Kennelliitossa, ja siellähän se jo Koiranetissä komeilikin: http://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FIN49320%2F07&R=162. Pelle liittyy siis Sisun seuraan talon toisena ihan virallisena käyttövaliona :-)

(kuvassa Pelle valkoisella manttelilla Kaupissa 2.6.2011 Paletin Nardan kanssa maalisuoralla, kuvaajana Kerttu Haaslahti jonka ottamia kuvia kyseisistä kisoista löytyy lisää täältä).

Fräulein Katlan kuulumisia

Huomasin että lauman ainoasta neitosesta Katlasta on tullut kirjoiteltua todella vähän toistaiseksi tähän blogiin, ja vielä vähemmän siitä on osunut mukaan valokuvia. Kyseinen vääryys korjataan siis nytjustheti ja oikein perusteellisesti!

Katlan tämä kisakausi oli tähdätty huipentumaan perinteisiin Möllimaastoihin Hyvinkäällä, olettaen ettei se vaan ehdi aloittaa juoksuja just ennen. Katla kiltisti piti kuin pitikin hormoninsa kurissa riittävän kauan, ja niinhän me sitten suuntasimme Hyvinkäälle 22.10. kokeilemaan josko maastoviehe innostaisi neitiä enemmän kuin ratasellainen. Katlahan on juossut käsivieheen perässä aivan hulluna heti kolmikuisesta alkaen ja opetteli sen kanssa jo kopituksenkin salat viime vuonna alta puolivuosikkaana, joten olin suhteellisen luottavainen tämän kisakauden alkaessa että se juoksee ratakirjat viimeistään kesäkuussa ja heinäkuussa sitten aloitetaan jo virallinen ratakisailu. Vaan toisin kävi... ensin alkukesä meni ihan toisenlaisten juoksujen merkeissä, ja sitten kun tuli lopulta aika siirtyä käsivieheestä ratavieheelle Katla alkoikin arastella ratavieheen pörinää kerta kerralta yhä enemmän kunnes se lakkasi juoksemasta vieheen perässä kokonaan. Katlallahan on ääniherkkä täti eli kaunis Nubi, jolta jäi rataura kokonaan väliin kun se ei millään tottunut ratavieheeseen ja lähtökoppien kolinaan (maastoissa Nubi on toki viihtynyt senkin edestä aina inttikäyttövalioksi asti). Kasvattajan kanssa siis pohdimme että Katlan kanssa kannattaa nyt ottaa iisisti ja antaa sen rauhassa aikuistua ennenkuin sitä alkaa uudelleen yrittää ratavieheelle, ja ehkä myös kokeilla aluksi josko maastopuoli natsaisi sillekin paremmin vaikka ratakoiraksi minä sitä kyllä olin itse ajatellut. Näin ollen heinäkuulta eteenpäin Katla vietti kesän ihan vaan lenkillä teputellen, myyriä listien, mustikassa ja uimarannoilla, seuraneitinä kisoissa pojille ja noin yleisesti pitäen jöötä herrakaartille. Eikä vilaustakaan vieheestä, ennenkuin siis Hyvinkäällä lokakuussa.

Koska meitin edelliset viehetreenit olivat olleet kohtalaisen masentavat (WH-treeni-ilta Tuomarinkartanolla heinäkuussa; minä juoksin täydet 280 m vieheen perässä ja yritin koko ajan innostaa vierelläni iloisena pomppinutta sinistä kiituria aiheesta, turhaan. Enkä saanut edes virallista aikaa kun olin kuulemma liian hidas ajanotolle), odotin Katlan starttivuoroa maastoradan reunalla aikamoisen hermostuksen kourissa. Katla selvästi oli kyllä kiinnostunut maastovieheen vilahduksista ja sen perässä juoksevista koirista, mutta toisaalta ihan yhtä selvästi edelleen häiriintynyt muista kisailuttajista ja kaikesta hulinasta ympärillään. Näin ollen odotukset olivat varsin vaatimattomat kun meidän vuoro lopulta tuli, mutta niin vain sininen kiituri sitten startissa napsahti jahtimoodiin ja sinne meni. Pisteitä tuomaristo antoi sille "vain" 242 eli se jäi pienien aikuisten kahdeksanneksi, mutta omaan silmään sen meno näytti itse asiassa aika... hyvältä! Juoksu oli vaivattoman ja kevyen näköistä ja käännökset olivat tarkkoja, ja vieheen pysähdyttyä Katla jäi innolla tappamaan pupua hyvin perusteellisesti ja vielä moneen otteeseen. Turha sanoakaan että emännän (ja epäilemättä myös kasvattajan) sydämeltä vierähti iso kivi, ja voipi tosiaan olla että Katla aloittaa kisauransa sittenkin äitinsä jalanjäljillä eli maastokisoissa ensi kaudella. Toisaalta, meillähän ON nimenomaan ollut puutetta siitä luotettavasta maastojuoksijasta, joten ehkä Katla vaan päätti täyttää kyseisen ekologisen lokeron omalta osaltaan!

Kuviakin on kuulemma Mölleistä otettu ja tulossa jossain välissä, mutta niitä odotellessa siirrymme nyt tuoreempiin kuulumisiin. Möllimaastoilu meni siis sikäli täpärälle, että marraskuun alussa Katla sitten päätti aloittaa juoksun ihan oikeasti. 1.11.11, helppo päivämäärä ainakin muistaa :-) Toistaiseksi Katla on saanut olla koko lauman kanssa iltaisin mun valvovien silmieni alla koska herroja ei oikein vielä innosta ja Katlakin on edelleen tarkka tavarastaan, mutta ulkoilut hoidetaan jo erikseen ja samoin Katla on tietysti erillään vähintäänkin munakkaista miehistä silloin kun ovat keskenään kotona. Ja epäilemättä tän viikon lopulla alkaa tärppipäivät lähestyä jo sen verran että erottelupolitiikka leviää kokoaikaiseksi, eli herrasväki asustaa sitten jonkin aikaa kokonaan alakerrassa ja yläkerrassa on akkavalta.

Muutamia tuokiokuvia fräulein Katlan tämänhetkisestä elämästä:

Katla on havainnut että yläkerran kuistilla on hyvä tarkkailupaikka mistä näkee mitä ne pojat oikein touhuaakaan nyt keskenään alapihalla (viime päivät kyseisellä alapihalla on lähinnä raavittu lehtiä kasaan, ens kesänä sieltä siis NIIN lähtee suurin osa koivuista huitsin hiivattiin!). Toistaiseksi kasvit ovat selvinneet ehjinä, mutta sitruuna täytyy kyllä pelastaa sivuun kun siinä olis vielä tulossa kauheasti raakileitakin ellei Katla nyt irrota niitä touhutessaan.

Tuulen Koirista sattui viime viikolla silmiin myynti-ilmoitus Joken pinkistä nahkarotsista, ja pakkohan se oli Katlalle napata. Vähän joutuu vyötäröosastoa tuunaamaan sopivammaksi, mutta pituus on just passeli ja toi väri on siis aivan täydellinen! Huomatkaa myös viime kesänä 4pawsilta hankittu, hienosti sävyyn sopiva pöllöpanta. Ja tietysti mallin viileä ilme.

Aurinko paistoi vielä sen verran lämpimästi talon seinustalla että rotsi heitettiin kuvausten jälkeen suosiolla veke.

Seisotuskuvat ei nyt jaksaneet fräuleinia kiinnostaa, tää on lähinnä paras yritelmä (ja onhan se sikäli hyvä että korvat on sentään suurimmaksi osaksi alhaalla). Katla on kyllä nyt aikuistunut kropaltaan selvästi vielä viime kesäänkin verraten, kivasti on tullut lihaksia sekä eteen että taakse. Tarttis varmaan joskus viedä se näytille johonkin viralliseenkin näyttelyyn, kun vaan viittis.

Katlasta tavisjuoksupöksyt olivat tavattoman tylsät, joten me tuunattiin niitä vähän siniselle lohikäärmeelle sopivammiksi...

Toistaiseksi Katlalla on ollut seuraneitinä yläkerrassa päiväsaikaan vanhaherra Gas, jota juoksuiset pimatsut ei vois vähempää enää kiinnostaa (ainakaan vielä). Niillä on myös nyt käyttölupa yläpihaan, joka noin muuten on koirilta rajoitettua aluetta koskapa yritän pitää sen nättinä ja hunnilauma saa sitten riehua alapihalla mielensä mukaan. Mutta vähentääpähän vähän intohimoja herraosastolla kun koirapiha ei ole ihan täynnä hurmaavan tuoksuisia naisenpissoja. Ja joo, noi vaahteranlehdet pitäis haravoida pois... vaahtera on kyllä sen verran nätti että se saa silti jäädä :-p