tiistai 24. tammikuuta 2017

Uusia aluevaltauksia ja virallista byrokratiaa

Aikaa on vierähtänyt sitten viime päivityksen niin paljon että pennut täyttivät viime sunnuntaina 6 viikkoa, ja parin viikon päästä siis ensimmäiset lähtevät jo uusiin koteihinsa. Sitä odotellessa pennut harjoittelevat ahkerasti elämässä tarvittavia perustaitoja, ja virallinen byrokratia tuli myös hoidettua kuntoon kun pennut saivat mikrosirut niskaansa ja sitä myöten rekisteröinnin valmiiksi Kennelliitossa. Nyt siis A-pentue löytyy Koiranetistä täältä: http://jalostus.kennelliitto.fi/frmKasvattaja.aspx?K=CWIC&R=162. Kirjallisesti suuntautuneet huomannevat tässä vaiheessa että "A"-kirjain pentueen kutsumanimenä ei sitten viitannut suinkaan pentujen nimien alkukirjaimiin vaan Douglas Adamsiin, jonka maanmainiosta Linnunrata-trilogiasta (maailman ainoa viisiosainen sellainen) pentujen nimet tulevat. Pennut löytyvät nyt myös Whippet Breed Archivesista, esimerkkinä herra Humma Kavula.

(Välihuomautuksena vaan tässä blogia kirjoitellessa että yhdeksän kuusiviikkoista tervettä ja reipasta whippetpentua sisätiloissa valloillaan näin talvella voi muuten olla aika... hurjaa. Meillä on siis menossa tällä hetkellä jonkinmoinen formulakisojen ja pillastuneen sonnilauman välimuoto, joka vyöryy akselilla pentujen makuuhuone - keittiö - eteinen - välillä ihan ulos asti - ja sitten taas takaisin. Tämä toistuen noin kolmen sekunnin välein ja säestettynä tietysti kiljunnalla, rähinällä, ryminällä, erinäisillä repivillä ja kolisevilla äänillä ja triljoonan pienen tassun töminällä. Onneksi emme asu kerrostalossa tai meidät olisi häädetty jo kauan sitten. Ja onneksi noin pienillä kuitenkin uni yllättää riehujat edelleen varsin säännöllisesti, jolloin muu talous pääsee huokaisemaan helpotuksesta ainakin hetkeksi)

No niin, takaisin asiaan. Pennuista on siis kasvanut erittäin ketteriä, ehtiväisiä, reippaita, villejä, vauhdikkaita ja sanalla sanoen kerrassaan erinomaisia koiranalkuja, ja olen edelleen kovasti tyytyväinen koko porukkaan. Vauhti ja toimintatarmo on kuitenkin näillä sitä luokkaa, että olen päätynyt siihen että ne lähtevät vain sellaisiin koteihin joiden voin olettaa pärjäävän niiden kanssa, eli juoksuharrastuksista kiinnostuneisiin tai ainakin koirakokemusta omaaviin sellaisiin. Tällä hetkellä kuudella pennulla on jo juuri sellainen koti odottamassa, tai no ainakin viidellä sillä Eccentrica Gallumbits eli tuttavallisemmin prinsessa Leia jää meille kotiin. Tämä nyt ei varmastikaan tule  yllätyksenä kenellekään joka tietää minun suhteeni sinisiin koiriin, mutta on se aika hieno muutenkin! Ei kyllä ehkä kaikkein helpoin luonne vaan vähän oman tiensä kulkija ja perin itseriittoinen tyyppi, mutta se on vaan hyvä näin isossa kotilaumassa.


Vapaana pennuista on edelleen kaksi urosta eli punainen Slartibartfast ja sinifawn Oolon Colluphid, sekä punainen tyttö Trillian Astra. Kaikki ovat muuten pentueen pienimpiä painoiltaan, joten vaikka niiden ei tietysti voi vielä luvata pysyvän aikuisena säkämitoiltaan normien puolella niin ainakin tällä hetkellä ne näyttävät ihan näppärän kokoisilta tyypeiltä. Trillian ja Slartibartfast ovat oikein täpäkkäitä ja reippaita eivätkä todellakaan jää muiden jalkoihin, Oolon Colluphid on sitten ehkä vähän enemmän filosofi luonteeltaan (kuten toki nimeensä sopii). Iloista ja reipasta harrastuskoiraa kaipailevat ottakaa siis yhteyttä!

Slartibartfast, leikkii söpöä ja nukkuu:


Oolon Colluphid, leikkii söpösti ja laillisesti:


Trillian Astra, leikkii hyvin viatonta ja söpöä (valkoinen kirsussa ei ole sen oikeaa väriä vaan peräisin jostain aiemmin tuhotusta kohteesta. Veikkaan nenäliinaa)



Pentujen aika kuluu siis iloisesti hunnilauman hulinassa, mutta koko ajan pyrimme myös hankkimaan pikkuhiljaa niitä taitoja mitä pieni sivistynyt whippet nyt ylipäätään sitten tarvitsee suuressa maailmassa. Ihmisiä on käynyt viime viikkojen aikana täällä paljon, ja pennut ovat olleet aivan ylitsevuotavan ihastuneita ihan kaikista eli se puoli on ainakin hallussa. Muiden lauman koirien suhteen olemme noudattaneet vielä varovaista linjaa, lähinnä niitä vanhempia koiria säälien... ipanat kuitenkin näkevät ja tapaavat koko ajan toisia koiria koiraportin takaa, ja pikkuhiljaa olen sitten alkanut nyt päästää niitä tapaamaan muutamia valikoituja kivoja hemmoja ihan jo ilman porttiakin. Ensimmäisenä tietysti oli isoveli Bolt, joka on koko ajan ollut kauhean kiinnostunut pennuista ja leikittää niitä usein portin takaa, mutta oli sitten todella nätisti ja varovasti kun tirriäiset saapuivatkin ihan nenän alle ihmeteltäviksi (Paula tekee siinä tuttavuutta Boltin kanssa. Taustalla pentutalouden kaksi tärkeää asetta eli kompostikehikot ja pölynimuri. Lattiamoppi oli kuivumassa kylppärissä):


Muista uusista mainittavista tutustumiskohteista voin mainita ruokavalion laajennuksen kuppiruuasta myös purtavien osastolle nyt kun hampaat alkavat olla ipanoilla jo erittäin tiukassa toimintakunnossa. Aloitimme pienesti ja varovasti eli peuran putkiluilla, jotka saivat heti suuren suosion. Trillian, Questular, Hooli, Humma ja Paula viettävät iloista yhteistuokiota sarvipään reisiluun ympärillä:


Myös kuivatut ankanlihasuikaleet ynnä vastaavat ovat herättäneet positiivista vastakaikua, tässä pikkulikat Hooli ja Trillian natustelemassa herkkuja:


Tulevaa ammattiakin eli muovipussin jahtaamista on jo ehditty treenata, tosin yleensä laittomasti ja omatoimisesti eli joku löytää unohdetun pussin jostain jemmasta ja sitten se onkin jo melkoisen menetettyä kamaa. Paula, Slartibartfast ja Questular vs. kuvaajan käsi:


Äiteellä eli Edanalla kestää edelleen hermo hämmästyttävän hyvin kakaroita, vaikka tisseistä löytyy aina välillä naarmuja eikä mutsin korvan pureminen yleensä saa kovin hyvää vastaanottoa vaan siitä opetetaan jo aika tiukasti että nyt kuules kakara. Silti lapsista on kiva kiusata äitiä kun tietävät että ei se kuitenkaan tosissaan suutu, ja äiti huoltaa lapsiaan imettämällä niitä edelleen, pesemällä peppuja ja naamoja ja tarjoamalla lämpimän kyljen jonka viereen on hyvä nukahtaa. Paula ja Oolon kokeilevat äiteen hermoja siinä missä taustalla Slartibartfast, Trillian ja Humma ovat valinneet sen lämpimän kyljen:


Ulkonakin on alettu jo käymään useita kertoja päivässä, pikaisesti mutta kuitenkin. Aamulla kakat tulevat jo voittopuolisesti ulos ja muutama hurja on keksinyt että sinne voi pissatakin. Ihmeitä toki löytyy ulkoa laidasta laitaan kun on puskaa ja lunta ja toisten koirien jälkiä ja vaikka mitä, ja reviiri ja rohkeus kasvavat pikkuhiljaa. Slartibartfast, Leia ja Trillian ihmettelevät mäntyvainaata että mikäs tää ny sitten on:


Ruokailun osalta maitobaari on edelleen suuresti rakastettu, mutta pikkuhiljaa välit harvenevat ja olen nyt yrittänyt ohjata nuorisoa siten että ensin syödään kupista ja sitten saa vasta hömpsyt jälkkäriksi. Kupista löytyy Nutriman pentunappulaa ja Nutrolinin pentuöljyä, ja seurana niille sitten sikanautaa, jauhettua peuraa, kananmunia, piimää/kermaviiliä ja muuta sellaista vähän vaihdellen. Myös siivekkäät, pötsi ja lohi on jo testattu. Questular tykkää syödä aamiaista ja näkyy se maistuvan Hoolillekin:



Ja kaiken hulinan vastapainoksi onneksi pennut edelleen nukkuvat myös todella paljon. Jopa suunnilleen oikeisiin aikoihin, eli aika nätisti koko yön jostain yhdestätoista aina aamu seitsemään - kahdeksaan, ja päivällä sitten tietysti aina kun hillumiselta ehtivät.

Paula valuu äidin vieressä ja Slartibartfast levyttää taustalla:


Trillian tykkää äidistä tyynynä:


Oolon etualalla ja Slartibartfast taustalla:


Lopuksi vielä muutama satunnainen otos porukan arkipuuhista. Humma näyttää että sisaruksia voi kohdella nätistikin, nuolemalla Leian naamaa:


Punaisissa pojissa alkaa olla selviä sävyeroja, vasemmalla siis maskillinen Slartibartfast, keskellä punaisin Humma ja oikealla sinifawn Oolon:


Humma näyttää että joskus ollaan vähän vähemmänkin nätisti sisaruksia kohtaan, tässä kaverina alla Zaphod:


Loppuun vielä Zaphod poseeraamassa ihan vain siksi että se on niin söpö:


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti