Maailma alkaa avartua

Pennut täyttivät 2 viikkoa sunnuntaina, ja silmät ovat avautuneet kaikilla. Ensimmäisenä silmänsä sai auki hieman yllättäen neiti Q, perässä melko nopeasti isoimmat tyypit eli herra Z, neiti E ja neiti P ja pikkuhiljaa sitten loputkin. Hännänhuippuna on ollut herra H, mutta sielläkin alkaa vihdoin näkyä valoa luomien raosta. Herra H:ta ei kyllä muuten kannata mitenkään aliarvioida, sillä näöstä tai sen puutteesta huolimatta se kävelee jo melkein parhaiten kaikista ja on myös ensimmäisenä aloittanut vähän nujakoida sisarusten kanssa. Vielä toistaiseksi kahinointi on hyvin herttaista ja vienoa, mutta tästä se kohta lähtee! Muista pojista herra Z keskittyy edelleen syömiseen ja nukkumiseen, herra S vaikuttaa olevan porukan pelle joka viettää suuren osan ajasta katollaan (myös syödessään) ja herra O:ssa on selvää hurmurin alkua. Tytöistä neiti E on paitsi isoin myös aktiivisin ja kipusi tänään ensimmäisenä pennuista yli laidan korista jossa olen pitänyt niitä alustan vaihdon ajan. Neiti P on vähän herra Z:n naispuolinen vastine, neiti Q on jo kova likka treenaamaan kävelemistä ja neidit T ja H käyvät tällä hetkellä kovaa kisaa pentueen toiseksi pienimmän tittelistä eli ovat kasvussa melkein tasoissa ja pitävät pippurisina puolensa isompiaan vastaan. Niilläkin on jo painoa 850 g joten kasvu jatkuu edelleen hyvänä, ja isoimmat kolme ovat jo reilusti yli kilon.

Otimme tänään uusien katseiden kunniaksi taas muotokuvia tyypeistä. Ensin herrakaarti:

Herra H:n vielä vähän rajoittunut katse

Herra Z on alkanut kasvattaa pisamia nenäänsä

Herra S oli hyvin pontevana

Herra O:lla on selvästi raukean viettelevä katse jo hallussa

Sitten tytöt:

Neiti H:ta nauratti koko toimitus

Neiti Q on ehtinyt harjoitella silmien käyttöä pisimpään, ja sen osalta väittäisin että se jo oikeasti näkee jotain ja osaa käyttää katsettaan

Neiti P on vankka tyttö

Neiti E:llä olisi ollut mielestään parempaakin tekemistä kuin kuvaus, kuten istuminen ja kaverin kanssa nujuaminen

Neiti T on tällä hetkellä porukan pikkupirpana kun neiti H meni muutamalla grammalla ohi ainakin hetkeksi

Loppuun vielä jokusia yleiskuvia pennuista leikkimässä söpöä...

... ja muutamia otoksia ensimmäisistä sisarusten välisistä nujuamisista, joissa yleensä yhtenä osapuolena on herra H ja/tai neiti E. Tai molemmat!

Lopuksi vielä kuva pentuhuoneen kymmenennestä asukista, joka ei kyllä ole todellakaan enää pentu vaan vankka keski-ikäinen mies. Kyseessä siis on nelivarvaskonna Alpertti, jonka sain isältä lahjaksi vuonna 1976 kun olin hartaasti toivonut omaa koiraa ja oikein kuvastosta etsinyt whippetin että tälläinen pitäisi saada. No nyt on whippettejä, ja on edelleen se konnakin 40 vuotta myöhemmin :-P

Hyvää joulua!

Tänä vuonna näissä tunnelmissa...

Pennut viikon vanhoja

Yksi on joukosta poissa, mutta muut yhdeksän pentua täyttivät tänään yhden viikon hyvissä voimissa. Sen kunniaksi yritimme ottaa niistä vihdoin yksittäisiä poseerauskuvia, mutta kuvauskohteiden yhteistyöhalukkuus oli vähän vaihtelevaa joten kuvien tasokin on mitä on. Noin yleistäen pojat etupäässä maata möllöttivät tyytyväisinä mahansa vieressä asenteella räpsi niin paljon kuin huvittaa, kun taas tytöt olivat varsin vilkkaalla tuulella ja ryömivät ympäriinsä niin vauhdilla että hyvä kun kamera pysyi perässä.

Herra H on ollut vähän hitaampi mutta tasainen kasvaja, se painoi tänä aamuna 518 grammaa. Se on liki kokonaan yksivärinen punainen, vain varpaissa on valkoista ja pieni pilkku rinnassa ja alaleuassa. Syntyessä sillä oli turkissa enemmän mustaa mutta nyt väri on jo alkanut kirkastua ja maskikin kadota. Siitä siis tulee varmaan aika lailla äitinsä värinen isona.

Herra Z on ollut joukon mammutti syntymästään saakka, nyt painoa on komeasti jo 630 g. Lempinimensä se on saanut tietysti päänsä piirrosta ainoana pennuista, muuten väri on punainen ja mustaa varjostusta näkyy erityisesti selän päällä ja jaloissa. Tämän tyypin rakkain harrastus on syöminen ja hyvänä kakkosena nukkuminen, kuten kuvistakin näkyy.

Herra S oli syntyessään pienin punaisista pojista, mutta sekin saavutti tänä aamuna jo 500 g painorajan eli syntymäpaino on käytännössä jo tuplaantunut. Sillä on rinnassa isohko valkoinen laikku tunnistuserona muihin punaisiin veljiinsä ja vahvempi maski ja myös enemmän mustaa varjostusta ainakin vielä tässä vaiheessa.

Herra O jäi jäljelle ainoana sinifawnina poikana, mutta onneksi se näyttää saaneen elämänhalua ja kasvuvoimaa pikkuveljensäkin edestä. Se oli nimittäin pennuista ensimmäinen joka tuplasi syntymäpainonsa jo eilen. Tänään painoa löytyi 509 g. Väriltään se on aika lailla yksivärinen sinifawn, sinisellä maskilla.

Neiti H oli syntyessään pienin pennuista, mutta se ei ole sitä häirinnyt vaan painoa on tullut koko ajan hyvin ja tasaisesti lisää ja tissistä taistellaan ihan sujuvasti isompien veljenrötkäleiden kanssa. Tänä aamuna kellotettiin lukemaksi 440 g eli syntymäpaino on käytännössä jo melkein tuplaantunut silläkin. Valkoista löytyy rinnasta, tassuista ja alaleuasta.

Neiti Q syntyi isompana kahdesta punaisesta tytöstä, mutta sen kasvutahti on ollut sen verran rauhallisempaa että nyt tytöt ovat melkein jo tasoissa. Neiti Q:n paino aamulla oli 508 g. Se on väriltään varsin kirkas punainen ja sillä on vain pieni valkoinen merkki rinnassa, eli siitä tulee ihan äitinsä tytär.

Neiti P syntyi isoimpana tytöistä ja toiseksi isoimpana kaikista pennuista, ja aika mötkäle se on edelleen eli painoa nyt 580 g. Siltäkin löytyy rinnasta valkoinen laikku ja varpaista ja alaleuasta vähän valkoista.

Neiti E oli syntyessään myös isommasta päästä, ja nyt se on kasvanut niin kohisten että se on jo toiseksi painavin kaikista pennuista eli pääsi sekin tänä aamuna jo yli 600 gramman. Väri on melko yksivärisen sininen, valkoista on lähinnä varpaissa.

Lopuksi vielä hännänhuippuna ainakin toistaiseksi se pienempi punaisista tytöistä eli neiti T, jolla on nyt painoa 488 g mutta ero isosiskoon kaventuu koko ajan. Neiti T:llä on valkoista rinnassa ja kaulassa, ja ainakin vielä enemmän mustaa varjostusta ja maskia kuin punaisella isosiskollaan.

Kuvaamisen aiheuttamaa kiusaa lukuunottamatta pennut viettävät edelleen aika rauhallista elämää laatikossa äitinsä kanssa, syöden ja nukkuen. Pientä jännitystä niiden päivään tuo kuitenkin Bio Sensor -käsittely, jota aloin tehdä niille huvikseni pari päivää sitten. Kuulin ensimmäisen kerran koko hommasta jo yli kymmenen vuotta sitten International Working Dogs Associationin kongressissa jonka yhteydessä pääsin vähän tutustumaan ihan paikan päälläkin USA:n armeijan koirakeskuksen toimintaan ja vaikutuin silloin heidän kokemuksistaan, mutta olin jo unohtanut koko asian kunnes oma pentue nyt syntyi. Ohjelmasta on lyhyt esittely esim. kennel Hulmukan sivulla. Katsotaan kuinka poikkitieteellisen fiksuja näistä pennuista nyt sitten tuleekaan...

Pikkumiehen taistelu päättyi

Niin sitten kävi, ettei pieni sinifawn poika jaksanut kuitenkaan lopulta elää vaan kuoli tänään aamuyöstä. Se oli jo pitkään hyvin heikko kun syöminen ei vaan alkanut luistaa kunnolla, mutta hurjalla sisulla ja elämäntahdolla se silti roikkui elämässä kiinni viimeiseen asti. Jatkoimme pullosyöttöä läpi vuorokauden tiistaista perjantaille ja painonlasku saatiin sillä vihdoin pysähtymään ensimmäisen kerran syntymän jälkeen, mutta pennun syömät määrät olivat niin pieniä että se juuri ja juuri pysyi niillä hengissä. Kävimme sitten eilen eli perjantaina uudelleen eläinlääkärissä jossa pentu sai taas nesteytystä nahan alle ja lääkäri opasti letkuruokinnan saloihin, ja eilisaamusta lähtien vaihdoimme siis tuttipullon letkuun jolla ruiskutin maidonvastikkeen suoraan sen mahalaukkuun. Koiranpennuilla ei Suomessa ilmeisesti juurikaan harrasteta letkutusta kun googlekaan ei paljastanut kuin kissanpentukertomuksia, mutta maailmalta löytyi hyviä kokemuksia ja oppaita aiheesta. Letkulla maitoa sai menemään kerralla mahaan tuplat siitä mitä pentu oli jaksanut itse imeä, ja pennun paino alkoikin vihdoin hitaasti nousta taas ylöspäin eli pieni toivo alkoi taas viritä. Viimeisen kerran ruokin pennun neljältä aamuyöllä jolloin se oli vielä varsin jäntevä ja painokin oli noussut 10 grammaa edellisen aamun pohjalukemista. Valitettavasti sitten kuudelta löysin kuitenkin pennun kuolleena, ilmeisesti varsin äsken kun se oli vielä osin lämmin ja veltto. Saattaa olla että letkutuksen aiheuttama stressi oli lopulta liikaa muutenkin jo heikolle pennulle, tai sitten sen muu elimistö ei enää vain jaksanut. Tämä jäi siis viimeiseksi kuvaksi pikkumiehestä, loikoilemassa isomman sinifawnin veljensä kyljessä eilen. Valkonenäisellä pikkumiehellä oli tuossa vaiheessa painoa enää alle 200 g ja samanpainoisena syntyneellä isoveljellä jo 430 g.

Harmi ja suru pienen kuolemasta on suuri, koska melkein viikko me ehdittiin kuitenkin touhuta hyvin tiiviisti yhdessä sen kanssa yrittäen kääntää taistelua elämälle voitokkaaksi. Samalla muu pentue on jäänyt vähän paitsioon mitä nyt olen punninnut ne kaksi kertaa päivässä jotta voi seurata että niiden kasvu etenee kuten pitääkin, ja pitänyt tietysti huolen siitä että maitobaari on hyvin ruokittu ja juotettu. Onneksi olen onnistunut ainakin jälkimmäisessä ja Edana on ollut todella hyvä emo ihan omillaan. Muut yhdeksän pentua ovatkin siis pulleita ja terveitä ja kasvavat hyvin ja tyytyväisinä. Joukkoa johtaa edelleen viirupäinen poika, joka painoi tänä aamuna jo komeat 589 g, ja pentueen pieninkin eli pienempi musta narttu painaa nyt 389 g ja varmaan menee sekin yli 400 g rajapyykin tänään. Muutenkin nartut ovat olleet kovia kasvamaan kun sekä sininen että isompi musta narttu ovat nekin jo yli puolen kilon (552 ja 522 g). Muistakin ainakin sinifawn ja muut ruskeat pojat mennevät huomiseksi yli puolen kilon, ja pienempi punainen narttu on jo ottanut melkein kiinni punaisen isosiskonsa ja molemmat ovat jo yli 450 g nekin. Eivät ne kyllä sitten teekään paljon muuta kuin syövät, ja näköjään näkevät unta syömisestä myös.

Edana itse syö myös hyvin pentunappulaa, sikanautaa, kermaviiliä, munia ja öljyä ja on ihan hyvässä kuosissa edelleen vaikka maitoa kuluu. Nyt se alkaa jo malttaa jättää lapsensa sen verran että käy pihalla asioillaan rauhassa, ja välillä alkaa jo kiinnostaa seurustelu minunkin kanssani. Silti suurimman osan aikaa se viettää toki edelleen pentulaatikossa, mistä kuuluu nytkin tyytyväinen massutus ja lutkutus. Musiikkia korville viime päivien jälkeen.