Erilainen työpäivä

Normaalisti vietän työpäiväni aika lailla toimistossa omassa pikku looshissani tietokonetta tuijottaen, ellei nyt sitten käy mäihä jolloin pääsen tuokioksi moikkaamaan koe-eläimiäni navetalle (kyseessä siis on vähän päälle satapäinen tutkimuskarja jossa mittailen frouvista kaikenlaista mielenkiintoista, uusimpana metkuna mm. pötsistä röyhtäilemällä poistuvaa metaania ja hiilidioksidia). Mutta aina välillä pääsee ihan oikeasti tuulettumaan jopa työajalla, kuten viime tiistaina jolloin oli perinteinen ryhmämme, eli Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen Biotekniikka- ja elintarviketutkimuksen eli BELlin syysretki. Tällä kertaa lähdimme retkeilemään Torronsuon kansallispuistoon, ja mukaan pääsivät meiltä isä ja poika eli Pelle ja Velmu. 

Torronsuon lähimaastossa on tullut asuttua jo 3,5 vuotta mutta enpäs vaan ollut saanut aiemmin aikaiseksi käydä paikalla. Kyseessä siis on Etelä-Suomen laajin suo ja todella komea sellainen, ehdottomasti käymisen arvoinen paikka jos yhtään tykkää pitkospuista ja vähän erilaisesta vaeltelusta. Me taiteilimme siis pitkospuita pitkin Kiljamon parkkikselta suon poikki ensin etelälaidalla olevalle vanhalle avolouhokselle, ja sieltä yksityisen maanomistajan ylläpitämälle hienolle laavulle ja lintutornille jossa firma tarjoili väsyneille vaeltajille virvokkeita (makkaraa, kaffetta ja pullaa). Lepotauon jälkeen laiskat, eli jotakuinkin kaikki muut, kuljetettiin autoilla takaisin Kiljamoon, mutta me kolme luonnollisesti laitoimme taas töppöstä toisen eteen ja kiersimme vielä jalan Torron kylän ja Somero-Forssa -tien kautta suon länsilaidalle ja sieltä taas pitkospuita pitkin Kiljamoon. Yhteensä kilometrejä taisi kertyä vähän päälle 10, ja suurin osa matkasta oli oikein mukavaa kulkua lukuunottamatta maantien reunassa kuljettua pätkää (kiemurainen tie, kapea piennar ja yllättävän paljon trafiikkia, plääh). Kiva iltapäivä, ja mukavahan se on vaeltaa kun siitä vielä maksetaankin!

Syksyiset tuplasynttärit

Meillähän siis syksyn juhlakausi jatkui taas vain vähän viikko Aslanin synttäreiden jälkeen eli 19.10., jolloin veljekset Sysi ja Horna juhlivat saapumista miehen ikään eli täyttivät 3 vuotta. Derbyvuosi siis, ja Horna kävikin kisaamassa maastoderbyissä Jyväskylässä toukokuussa. Varsinainen juhlapäivä osui viikolle joten vietimme sitä varsin arkisella profiililla, mutta seuraavana viikonloppuna juhlittiin sitten perusteellisemmin. Ruoka oli hyvää, luonnollisesti, ja ennen kaikkea sitä oli runsaasti kaikille osapuolille. Ja koska kaikki tärkeät henkilöt viettävät aina synttärinsä matkoilla niin näin tekivät myös Horna ja Sysi, jotka siis kävivät ihmettelemässä tunnelmallista syksyistä sunnuntaita isäpapan Sisun seurassa vaihteeksi Saaren kansanpuistossa Tammelassa. Kyseinen paikka aina vetoaa myös emäntään, koska minähän siis olen kotoisin harjujen ja järvien Kangasalta ja näin ollen Lounais-Hämeen tavanomaiset savitasangot ja mutainen Loimijoki eivät varsinaisesti aiheuta suuria luontoelämyksiä. Saarella harjuja ja järviä on oikein kivasti meikäläisenkin makuun, ja kyseessä on itse asiassa yksi Suomen kuuluisimpia kansallismaisemia (viittaan nyt Albert Edelfeltin maalaukseen Maisema Kaukolan harjulta, joka on maalattu juuri Saarella). Näin syksyllä siellä on myös mukavan rauhallista kävellä, päinvastoin kuin kesällä jolloin suunnilleen puoli Hämettä ja neljäsosa muuta maailmaa tuntuu olevan riekkumassa poluilla, biitseillä ja nuotiopaikoilla. Herraskaartin kanssa kiersimme ihan perinteisesti Suujärven, ja pitihän sitä käydä sen jälkeen vielä tietysti ihmettelemässä Edelfeltin maisemaa näkötornin juurella ja kiipeilemässä harjuilla tsekkaamassa potentiaalisia mäkitreenipaikkoja kevättä ajatellen. Kaunista oli, kovin kaunista... sumuinen ja tyyni iltapäivä, kaunis ruska ja hyyyvin rauhallista ja hiljaista. Paitsi siinä vaiheessa kun herraskaarti bongasi oravan Määrlammin rannalla, missä vaiheessa ääntä mahtui hetkellisesti maailmaan kohtuullisen paljon :-p. Noin muuten fiilis kyllä oli ihan kuin alla, jossa siis Sysi, isä-Sisu ja Horna pohtivat hiljaa mielessään Kuivajärven rannalla että olis pitänyt muistaa ottaa makkarat mukaan niin olis voinut grillailla niitä viereisellä notskipaikalla. Minkä lupaan pyhästi että teemme sitten seuraavalla reissulla.

(ja syy miksi päivitys tulee vasta nyt on se että kerrankin päätin ottaa kunnon kuvia ja siis ihan oikean kameran mukaan reissulle pelkän kännykän sijaan. Ihan hyvä ajatus, paitsi että sitten menikin pari viikkoa etsiessä kameran siirtopiuhaa kroonisen muuttokaaoksen keskeltä. Löytyihän se lopulta sentään)

Synttäri"lahjaksi" Sysi sitten saikin viime torstaina aika radikaalin ratkaisun, eli reissun paikalliselle mukavalle eläinlääkärillemme jossa se liittyi nipsnaps tuosta vain lauman eunukkienemmistöön mm. isänsä jalanjäljissä. Tällä hetkellä Sysi toipuilee kyseisestä operaatiosta yksityisessä vierihoidossa mummolassa, ja kuuleman mukaan voi kerrassaan erinomaisesti (vaikka alla ei nyt varsinaisesti näytä hurraata huutavankaan vaikka sai jalkaansa jopa isiltä perityt ampparipöksyt). Odotamme jännityksellä millainen miekkonen hormonien höyryjen laannuttua sieltä sukeutuukaan, ainakin isänsä on tätä nykyä suorastaan hulvaton huumorimies ja ihan riittävän macho siinä sivussa. Horna joutuupi odottelemaan omaa operaatiotaan vielä sen verran että saa hankittua jostain näyttelytuloksen, ja epäilemättä tuskin malttaa odottaa...

Velmu lähtee Suomi-Cuppiin

Jahas, se on taas se aika vuodesta kun perinteiset Suomi-Cup -listat on julkaistu: http://koti.mbnet.fi/sirke/2011/suomicup2012.htm.  Kuvittelenko muuten että tänä vuonna nää lipsahti julki jotenkin varkain ja suorastaan etuajassa, vai onko syynä vaan se että nyt kun meillä ei ollut suurempia odotuksia niin ei tullut yhtä neuroottisesti hakattua refressiäkään Sattuman tilastosivulla?

Cwiccelän tiimin osalta suurin osa mennyttä maastokautta tuntui lähinnä tervanjuonnilta, mutta alkukauden menestys kuitenkin puri sen verran että tiimistä pääsi kuin pääsikin yksi jäsen taas ensi keväänä kisaamaan cuppimenestyksestä. Kolmatta vuotta putkeen mennään siis, jos kohta vähän aina eri kokoonpanoilla. Tämänvuotinen tiimimme Virallinen Maastotähti on Velmu, joka juoksi kauden aikana itselleen yhden maastosertin ja pari muutakin meni niukasti yhdellä sijalla nenän edestä. Toki vastapainoksi sitten silläkin loppukauden kisat alkoivat jostain syystä mennä hyvin keskinkertaisesti, mutta sen verran pisteitä kuitenkin noista alkukesän isoista kisoista tuli että Velmu oli lopulta cuppilistalla seitsemäs yhdistetyissä yk-whippeteissä (eli tänä vuonna yk-puolella urokset ja nartut olivat samalla listalla, yhteensä 96 kpl). Kutsua siis odottelemme sitten maalis-huhtikuulla, ja viimeisimmän kisakalenterin mukaan kisamatka taitaa suuntautua tällä kertaa Kymenlaaksoon toukokuun alussa (liekö taas Iitin hiekkakuopilla?). Tässä vielä tämän kauden virallinen kisapotretti Velmusta, ottaja on Jaakko Stenroos ja paikka taisi olla Tampereen PMM-maastot heinäkuussa 2011 jossa Velmu oli 7/17:

Muista tiimin jäsenistä Velmun isä Pelle pääsi myös kutsuttavien koirien listalle normipojissa, kolmatta vuotta peräkkäin muuten, mutta nyt "vain" viimeiselle varasijalle (13/63) eli jos ihan ihmeitä ei satu niin em. sijoitus jää sen osalta tällä kertaa vain kunniamaininnaksi. Muutenkin meillä näemmä nyt isät alkavat jäädä  nuorison jalkoihin, koskapa yk-porukassa Horna (51/96) samoin peittosi Sisun (62/96), joka sentään oli vielä viime keväänä Suomi-Cupin kutonen yk-joukoissa vaikka sen jälkeen pistikin homman täysin lekkeriksi.

Sysi-parka sitten jäi normipoikien hännille pyöreällä nollallaan kauden kaksista kisoistaan, sen osalta kyllä edelleen jaksaa harmittaa kun koiralla olisi lahjoja vaikka mihin mutta jostain syystä homma menee nykyään aina keskeyttämiseksi. Ekoissa kisoissaan 2010 Sysihän voitti suorilta whippettien maastomestaruuden, mutta sen jälkeen se ei ole juossut yhtään ainutta kisaa jättämättä hommaa kesken. Tänä vuonna Talvimaastoissa matka katkesi lumikinokseen, mutta heinäkuussa Kymenlaakson hikimonttukisoissa meni kyllä jo TOSI lähelle... kunnes se sitten kurvasi 10 metriä ennen maalia täysin käsittämättömästi pois vieheeltä ja lähti oman tulkintani perusteella katsomaan kyseisessä kohdassa aivan radan kyljessä hiekkakasan kupeessa kyyristellyttä valokuvaajaa. Joojoo, jos koiralla on viettiä niin ei se katsele sivuilleen vaan painaa loppuun asti tappamaan viehettä, mutta silti voin kertoa että ihan pikkuisen kyrsi kyllä koiran puolesta em. tilanteessa... varsinkin kun kyseisen kieltämättä todella aitiopaikan löytäneen kuvaajan otoksia ei ole edes myöhemmin näkynyt missään saatavilla. No, ehkä me Sysin kanssa vielä kokeillaan ens kesänä vaikka ihan vaan Hyvinkään maastoharkoissa josko se kadonnut itseluottamus löytyisi jostakin, kun ikäähän sillä ei ole vasta kuin kolme vuotta ja noin muuten kaikki palikat fyysisesti olis todella kohdallaan. Paitsi kaksi, mutta niistä lisää vähän myöhemmin kunhan nyt löydän lopulta jostain kamerani piuhan ja saan tehtyä sen myötä muitakin viime aikojen rästipäivityksiä!

Aslan 1-vee

Olihan meillä eilen myös semmoinen merkittävä juhlapäivä että lauman kuopus herra Aslan täytti kokonaisen yhden vuoden! Juhlakalu kuvattuna paria päivää aikaisemmin, lievällä mutakerroksella kuorrutettuna päivälenkin varrella:

Aslanhan tuli meille siis ihan vastoin kaikkia pyhiä päätöksiä, eli satuin vaan bongaamaan ilmoituksen syntyneistä pennuista Tuulen Koirista suunnilleen vahingossa yhtenä iltana siellä surffaillessani. Uteliaana kävin sitten katsomassa pentujen kuvia koska niiden isä oli sama kuin Katlalla eli maailmankaikkeuden todennäköisesti komein, pätevin ja kaiken kuulemani perusteella myös hurmaavin whippetherra Catkyll's Angelo.  Siinä vaiheessa kun bongasin pentujen joukosta PUNAVALKOISEN uroksen hommasta tulikin yhtäkkiä huomattavasti vakavampaa, vaikka edelleen kyllä vakuutin itselleni jotta a) meillä ei tarvita enää yhtään pentua pitkiin aikoihin (noin 15 vuotta olis hyvä väli), ja b) vaikka pentu tuliskin niin sen pitää ehdottomasti olla kuitenkin narttu. No joo, pari viikkoa taisin vatkata asiaa ees sun taas, kunnes ilmoitin Aslanin kasvattajalle jotta pentusen saapi buukata mulle. Ja niinhän minä sitten lennähdin Prahaan joulukuussa 2010 kantokassin kanssa ja palasin takaisin punavalkoinen enkelinpoika matkassani. Varsin extempore-alustaan huolimatta, tai juuri sen takia, Aslan on siitä pitäen ollut talouden ilopilleri ja sydämeni valittu, ja eihän sitä osaa nyt edes kuvitella millaista elämä olisi jos se ei olisi tullut meille. Aslan on iloinen, avoin, reipas ja rento, kotona ja lenkillä kiltti pusupoika, maailman helpoin vieheelle opetettava, ja ylipäätään aivan tavattoman hieno otus. Hurjasti onnitteluja ja pitkää ja onnellista elämää!

Makkaraa ja sieniä

Kisakauden loputtua piti olla NIIIIN paljon joutavaa aikaa kaikenlaiseen, mutta toistaiseksi kyseistä aikaa ei ole vielä näkynyt, mihinkähän se on karannut?

Viime lauantaina vuorossa siis olivat taas yhdet makkarajuoksut, nimittäin oman kerhon (tai siis yhden niistä) eli PVK:n. Luontoäiti suosi tilaisuutta aivan ihanalla aurinkoisella syyskelillä ja PVK pani parastaan tarjoamalla asiakkaille ilmaiseksi sekä juoksut että safkat, joten mikäs sitä oli Kaupissa radan varrella notkuessa. Tällä kertaa emännälle iski silkka laiskuus joten radalla juoksi vain nuorimmainen eli Aslan, joka kokeili ekan kerran elämässään lähteä ihan kokonaan suljetusta kopista. Em. uroteon onnistuttua suht kohtalaisesti Aslan kirmasi sen jälkeen vielä 350 m pupun perässä suurella riemulla, ja olisi varmaan kirmannut pitemmällekin jos pupu ei olisi tipahtanut radan varteen matkan päätyttyä. Jälkihuomiona todettakoon että kopista saisi kyllä lähteä ulos livakkaammin ja juoksuasento on vaihteeksi sen verran honkkeliskonkkelis jotta huh, mutta ihan kohtuullisesti ajaksi noilla reunaehdoilla tuli kuitenkin 24,70 (josta puoli sekuntia kului tien löytämiseen ulos sieltä kopista). Aslan kasvaa todella hassusti nykäyksittäin verrattuna noihin meidän aikaisempiin otuksiin; nyt se on onnistunut kehittämään itselleen lyhyessä ajassa komeat peppulihat, mutta etuosa on edelleen kapea kuin henkari ja kyynärpäät suunnilleen iskevät keskenään kipinää rintalastan alla, joten juostessa etupää ei meinaa oikein ehtiä takaosan alta pois ja meno on siis just nyt aika, noh, pomppivaa. Noo, eiköhän se rintakehäkin sieltä ajan kanssa vielä miehisty, nythän tuo on vielä melkein pelkkää koipea koko otus.

Ja niille jotka huolestuivat siitä että muu wipujengi jäi ihan ilman juoksentelua, voin lohdutukseksi kertoa että ne itse asiassa pääsivät tunniksi metsään rälläämään jo menomatkan varrella, kuten myös jättiwhippet Ukko (Gas, joka 13 ikävuodesta huolimatta edelleen katoaa irtipäästessään kuin pieru Saharaan, pysyi visusti remmissä, mutta sille viikon kohokohta olikin turisteilu Kaupissa). Ja eihän me osattu pysyä samaisesta metsästä poissa sunnuntainakaan, jolloin harrastimme mm. kantarellinkeräilyä kuten Horna ja Sysi alla demonstroivat. Nämä pari litraa taisivat olla aika lailla syksyn viimeiset koska alkavat mennä jo aika huonoiksi, mutta suppisten parissa tullaan tekemään töitä vielä monena viikonloppuna syksyn mittaan!

Team-Race 1.10. ja kausi ohi...

Snif, niin se on nyt virallinen kisakausi sitten meiltä ohi, ja vasta kun meillä alkoi olla oikein kivaa... onneksi ei ole enää pitkä aika ens toukokuuhun :-p

Cwiccelä tiimi, eli kaikki 9 koiraa vanhukset mukaanlukien, starttasi siis lauantaiaamuna lanssin matkassa taas kerran kohti Helsinkiä ja Tuomarinkartanoa. Siellä juostiin tällä kertaa perinteisesti Team-Race kerhojen parhaiden kilpureiden kesken, ihan yhtä perinteisesti etanalähdöt niille ns. hieman hitaammille menijöille, ja luonnollisesti vielä koko joukko aivan tavallisia sijoituslähtöjä em. kahden ryhmän väliinputoajille. Meiltä oli alunalkaen tarkoituksena laittaa Velmu kisaamaan etanoissa, mutta kun emäntä nakitettiin hommiin kisojen järjestelypuolelle niin tuumasin jättää Velmun kuitenkin pois kun en arvannut etukäteen miten pääsisin koiraa itse lämppäämään ja kopittamaan. Ja Velmu on sen verran haastava tapaus että en ihan mielelläni delegoi sitä kenenkään muun vaivoiksi. Mutta kun en nyt vaan kertakaikkiaan osaa seistä tumput suorina katsomassa kun muut kisaavat niin ilmoitin lopun kaiken kuitenkin Sisun kipaisemaan ihan tavis-280 m lähdössä, koska sen nyt kopittaa tarpeen vaatiessa vaikka Pihtiputaan mummo. Toki taustalla vaikutti sekin että Sisu on syksyn tullessa yltynyt ekan kerran elämässään ihan kunnon menoon radalla, kun selkä on ilmeisesti kunnossa ja nuppi on oppinut vihdoin että niitä hitaampia voi myös ohittaa. Emäntä itse pääsi tällä kertaa kunniapaikalle ajanottoon maalisihteeriksi, joka olikin todella hieno (jos kohta tuulinen, siis ihan kirjaimellisesti) paikka seurata upeita juoksuja kauniissa syyssäässä.

Varsinaisessa Team-Racessa Virtaviivaisia koiria edusti vain Minni (of Streamline Foxy Lady), joka juoksi HVK:n kakkosjoukkueessa. Tällä kertaa Minni ei kuitenkaan ollut ihan terävimmässä kondiksessa, mutta muut Virtaviivaiset ja liitännäisjäsenensä sitten yltyivätkin vastapainoksi ihan hurjaan menoon. Vai mitä sanotte tästä saldosta?

• Roni (of Streamline Famous Baron) 480 m 33,97 ja 1/2
• Lassi (of Streamline Lazy Lizard, siis Sisun poika ja Sysin ja Hornan veli) 280 m etana 19,74 ja lähtönsä 1/4, etanakisan lopputuloksissa 3/19!
• Sisu (of Streamline Noble Nuance) 280 m 19,25 ja 1/5. Sisun uusi enkka matkalta, muuten!
• Kip (Effloresco's Kajanos, siis Katlan veli) elämänsä ekassa ratastartissa 280 m 18,61 ja 1/5!!!
• Pöpi (Macarenan Pinacolada, samaa sakkia Kipin ja Sisun siskon Nuudelin kanssa) 280 m etana 19,52 ja lähtönsä 1/5, etanakisan lopputuloksissa 2/19!

Kyllähän tuossa jo treenarit siis pääsivät henkseleitä paukuttelemaan kun vuoronperään käytiin vaan hakemassa pokaaleja palkintojenjaossa :-) 

Iltapäivän päätteeksi Sisu pääsi vielä uudelleen hommiin sisko Nuudelin (of Streamline Nasty Noodle) kanssa, kun ne juoksivat 350 m koejuoksukavereina nuoremmalle siskopuolelleen Harmille eli Nyanssin Bellikselle. Harmi juoksi todella hienosti sekä ohittaen että tullen ohitetuksi ilman mitään ongelmia ja sai lopuksi ajan 24,20 (mikä on sekalinjaiselle koiralle aivan erinomainen tulos!). Sisu puolestaan ilahdutti emäntäänsä tekemällä jo päivän toisen upean nousun peränpitäjästä kärkeen ja voittamalla lopulta startin komeasti, aikaa en valitettavasti kuullut mutta kyllähän se pakosti lipsahti ainakin ton Harmin juokseman kv-rajan alle.

Ja onneksi koejuoksukavereita kaipaili myös Ettan (Blackbitch's Boogie Nights), joten päivän suurin sijaiskärsijä Velmu pääsi kuin pääsikin radalle isänsä Pellen kanssa. Ne siis juoksivat Ettanin seurana 280 m ja kohteliaasti toki saapuivat naisen perässä maaliin sopivalla hajuraolla, mutta aika kivasti Pellen kirivaihde näkyi löytyvän maalisuoralle tullessa ja se sai jo kurottua etumatkaa kiinni jokusen metrin kunnes matka loppui kesken. Velmu myös näkyi peesaavan isäänsä yllättävänkin lähellä, joten kyllä se olisi päivän etanakisoissa ollut varmasti ihan top-kympissä ainakin. No, kummallakin herralla oli hirmuisen hauskaa ja sehän on koko harrastuksen päätarkoitus! Ja Ettan juoksi sen verran pätevän näköisesti että eiköhän sillä ollut ihan kiva aika vaikka se meni (taas) ohi ainakin mun korvieni.

Ilta olisi huipentunut (?) vielä villeihin (?) kaudenpäätösbailuihin Kartanolla, mutta muu koiralasti alkoi olla kuuden aikaan jo sen verran ryytyneen oloista että luovutin suosiolla ja lähdettiin kotimatkalle. Vanhukset eli Gas ja Ukko saivat ensin tavattoman mielenkiintoisen nuuhkutuslenkin ihmettelemässä tallien elämää ja hevosia (lauantai-ilta ei ehkä ole ihan paras aika tupsahtaa tallialueelle parin hurtan kanssa, vaikka kyllähän noi Tuomarinkartanon hevot on aika tottuneita näihin pienempiin nelijalkaisiin), ja sen jälkeen loput wiput pääsivät rallaamaan Luukkiin koirapuistoon vielä kotimatkalla. Kotiin saapuikin kahdeksan aikaan hyvin hiljaista sakkia, ja kun vielä saivat safkat kuppiin niin yleinen simaus kävi porukassa. Se on rankkaa, toi kisailu!

Nyt sitten loppuivat viralliset kisat meidän osalta, kun meinaan tällä hetkellä puuttuvat ne maastojuoksijat niin ei viitsi Hailuotoon enää lähteä vaikka aivan upea paikka se toki olisi. Makkarajuoksuja olisi vielä parit jäljellä, ja jos/kun Katla nyt ei aloita juoksua vielä kuukauteen niin sen olisi tarkoitus käydä kokeilemassa perinteisiä möllimaastoja Hyvinkäällä. Sitten alkaakin koirien osalta syöpöttely, rentoutuminen ja metsissä rymyäminen, eikä tuo nyt ihan huonolta suunnitelmalta kuulosta näin emännänkään kannalta...