maanantai 31. lokakuuta 2011

Erilainen työpäivä

Normaalisti vietän työpäiväni aika lailla toimistossa omassa pikku looshissani tietokonetta tuijottaen, ellei nyt sitten käy mäihä jolloin pääsen tuokioksi moikkaamaan koe-eläimiäni navetalle (kyseessä siis on vähän päälle satapäinen tutkimuskarja jossa mittailen frouvista kaikenlaista mielenkiintoista, uusimpana metkuna mm. pötsistä röyhtäilemällä poistuvaa metaania ja hiilidioksidia). Mutta aina välillä pääsee ihan oikeasti tuulettumaan jopa työajalla, kuten viime tiistaina jolloin oli perinteinen ryhmämme, eli Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen Biotekniikka- ja elintarviketutkimuksen eli BELlin syysretki. Tällä kertaa lähdimme retkeilemään Torronsuon kansallispuistoon, ja mukaan pääsivät meiltä isä ja poika eli Pelle ja Velmu. 


Torronsuon lähimaastossa on tullut asuttua jo 3,5 vuotta mutta enpäs vaan ollut saanut aiemmin aikaiseksi käydä paikalla. Kyseessä siis on Etelä-Suomen laajin suo ja todella komea sellainen, ehdottomasti käymisen arvoinen paikka jos yhtään tykkää pitkospuista ja vähän erilaisesta vaeltelusta. Me taiteilimme siis pitkospuita pitkin Kiljamon parkkikselta suon poikki ensin etelälaidalla olevalle vanhalle avolouhokselle, ja sieltä yksityisen maanomistajan ylläpitämälle hienolle laavulle ja lintutornille jossa firma tarjoili väsyneille vaeltajille virvokkeita (makkaraa, kaffetta ja pullaa). Lepotauon jälkeen laiskat, eli jotakuinkin kaikki muut, kuljetettiin autoilla takaisin Kiljamoon, mutta me kolme luonnollisesti laitoimme taas töppöstä toisen eteen ja kiersimme vielä jalan Torron kylän ja Somero-Forssa -tien kautta suon länsilaidalle ja sieltä taas pitkospuita pitkin Kiljamoon. Yhteensä kilometrejä taisi kertyä vähän päälle 10, ja suurin osa matkasta oli oikein mukavaa kulkua lukuunottamatta maantien reunassa kuljettua pätkää (kiemurainen tie, kapea piennar ja yllättävän paljon trafiikkia, plääh). Kiva iltapäivä, ja mukavahan se on vaeltaa kun siitä vielä maksetaankin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti