Olihan meillä eilen myös semmoinen merkittävä juhlapäivä että lauman kuopus herra Aslan täytti kokonaisen yhden vuoden! Juhlakalu kuvattuna paria päivää aikaisemmin, lievällä mutakerroksella kuorrutettuna päivälenkin varrella:
Aslanhan tuli meille siis ihan vastoin kaikkia pyhiä päätöksiä, eli satuin vaan bongaamaan ilmoituksen syntyneistä pennuista Tuulen Koirista suunnilleen vahingossa yhtenä iltana siellä surffaillessani. Uteliaana kävin sitten katsomassa pentujen kuvia koska niiden isä oli sama kuin Katlalla eli maailmankaikkeuden todennäköisesti komein, pätevin ja kaiken kuulemani perusteella myös hurmaavin whippetherra Catkyll's Angelo. Siinä vaiheessa kun bongasin pentujen joukosta PUNAVALKOISEN uroksen hommasta tulikin yhtäkkiä huomattavasti vakavampaa, vaikka edelleen kyllä vakuutin itselleni jotta a) meillä ei tarvita enää yhtään pentua pitkiin aikoihin (noin 15 vuotta olis hyvä väli), ja b) vaikka pentu tuliskin niin sen pitää ehdottomasti olla kuitenkin narttu. No joo, pari viikkoa taisin vatkata asiaa ees sun taas, kunnes ilmoitin Aslanin kasvattajalle jotta pentusen saapi buukata mulle. Ja niinhän minä sitten lennähdin Prahaan joulukuussa 2010 kantokassin kanssa ja palasin takaisin punavalkoinen enkelinpoika matkassani. Varsin extempore-alustaan huolimatta, tai juuri sen takia, Aslan on siitä pitäen ollut talouden ilopilleri ja sydämeni valittu, ja eihän sitä osaa nyt edes kuvitella millaista elämä olisi jos se ei olisi tullut meille. Aslan on iloinen, avoin, reipas ja rento, kotona ja lenkillä kiltti pusupoika, maailman helpoin vieheelle opetettava, ja ylipäätään aivan tavattoman hieno otus. Hurjasti onnitteluja ja pitkää ja onnellista elämää!
Mikset ole kertonut, että teillä on nykyään ihan oikea blogi? Ja sulla on uusi koirakin, epistä :)
VastaaPoistaLisäsin teidän blogin omaan blogilistaani, mutta jostain syystä se valitti osoitteesta puuttuvan jotain (en muista mitä) eikä se näin olleen näytä tuoreimpia päivityksiä. Ihan mälsää.
Koirahan on jo vanha, yli vuoden :-p
VastaaPoistaJos keksit mistä toi blogin liittäminen kiikastaa niin kerro toki mullekin, mää olen vielä kovin noviisi bloggari joten täällä voi hyvinkin olla jotain asetuksia pielessä. Oli vaan vähän pakko keksiä jotain uutta kun vanhat kotisivut kuolivat mun läppärin kovalevyni myötä. Ja ihan kivaahan tää on, silloin kun se toimii :-)