Terveystarkastuksella

Viime perjantaina PVK järjesti taas ystävällisesti perinteisen joukkotarkin Hakametsän Eläinlääkäripalvelussa Tampereella, ja meiltä olikin mukana oikein iskujoukko eli Sisu, Pelle, Katla ja Edana. Edanan osalta kyseessä oli ensimmäinen kerta ja siltä katsottiin silmien ohella myös polvet + sydänkuuntelu, muilla oli sitten silmien uusintatarkastus. Kaikki saivat tarkastuksesta puhtaat paperit ilman reunahuomautuksia lukuunottamatta Pelleä, jolle oli sitten viime kerran ilmestynyt oikeaan silmään sen verran samentumaa että sen diagnoosiksi tuli nyt "epäilyttävä katarakta". Kyseinen samentuma oli kuulemma vielä hyvin pieni ja yksitasoinen mutta reunoiltaan epäselvä, joten Pellellä on tiedossa uusi silmätarkastus vuoden päästä jossa katsotaan onko samentuma lähtenyt leviämään (jolloin kaihidiagnoosi varmistuu), vai onko se kutistunut kasaan jolloin kyseessä oli jotain muuta. Pellellä on valitettavasti sen verran kaihiriskiä suvussa sekä emän että isän puolella että vähän kyllä huolestuttaa, mutta ei nyt heitetä kirvestä vielä kaivoon koska onhan noita muillakin ollut vastaavia kaihiepäilyjä jotka sittemmin ovat kuitenkin kuivuneet kokoon. 

Asemalla oli myös hyvä tilaisuus käydä pitkästä aikaa taas puntarilla; tytöistä Katla painoi 13,4 kg (normaali talvipaino) ja Edana 14,5 kg (todella timmi), pojista taas Sisu 15,4 kg (rantakunnossa) ja Pelle komeat 18,2 kg (1,5 kiloa enemmän kuin parhaassa kisapainossa, wau. Ei se kyllä näytä nytkään pläskiltä ja klassiset 3-4 selkänikamaa + kylkiluut näkyy edelleen, itse asiassa se olis aika hyvän näköisessä näyttelykunnossa kun on kuitenkin vähän pehmeyttä lihasten päällä verrattuna kireimpään kisakuntoon. Hmm, pitäisköhän sitä ilmoittaa johonkin...?)

Kahden kerroksen väkeä

Jahans, meillä alkaa taas porukan jaottelu "teihin" ja "meihin" eli Edanalla alkoi toinen juoksu tänään. Taisi olla jotakuinkin päivälleen 7 kk edellisestä, eli pikaisella laskemisella seuraavan kerran sitten heinäkuussa... noo, ei nyt maalailla kuitenkaan piruja vielä seinälle. Ensi alkuun mennään vielä varsin lunkisti koko porukalla valvovan silmän alla, mutta työpäivien ajaksi tytöt muuttavat nyt yläkertaan ja pojat jäävät keskenään isännöimään alakerran koirahuonetta. Ja pihalla ei varmaan enää kuukauteen nähdä tätä näkyä eli Hornaa nenittelemässä Ms. Edanan kanssa:

Horna nauttikoon nyt muuten vielä vähän aikaa naisten haihattelusta, se ilo loppuu meinaan lähiaikoina eli neuvottelut eläinlääkärin kanssa ovat tiiviisti käynnissä erääseen tiettyyn operaatioon liittyen :-p

Vastakohtien vetovoimaa

Tällä hetkellä päivitykset näkyvät menevän valtaosin Niken piikkiin, mutta antaa mennä koska se nyt vaan on niin käsittämättömän ihana otus! Tykkään toki kaikista meidän koirista omalla tavallaan, mutta kaksi niistä on pennusta pitäen ollut aivan erityisiä sydänkäpysiä eli Aslan ja nyt Nike. Kummallakin on hyvin samankaltainen avoin, kiltti ja reipas luonne, ja jotenkin meillä vaan synkkaa parhaiten juuri niiden kanssa. Kolmas luonteeltaan samankaltainen "elämäni koira" oli keltainen, paksu ja oikein peruskoiran näköinen espanjalainen Chiqui, joka tuli mulle aikoinaan Hollannissa asuessani 10-vuotiaana vuonna 2001 ja joka sen jälkeen kärsivällisesti kasvatti useampiakin whippetsukupolvia kunnes poistui luotamme tammikuussa 2009 liki 18 vuoden iässä. Kestin piskitöntä elämää suunnilleen kaksi viikkoa, jonka jälkeen lyhyen mutta intensiivisen etsinnän jälkeen Chiquin manttelinperijäksi valikoitui Pietarin kasvatti Ukko. Ukolla on sen verran menneisyyden painolastia ja varmaan erilainen rotumiksauskin että meidän suhteestamme ei ole tullut aivan yhtä saumatonta sielujen harmoniaa kuin Chiquin kanssa, mutta yhdessä asiassa se on ollut juuri samanlainen täysosuma eli whippettien kanssa homma hoituu hienosti. Ukko on aina ollut hyvä hoitosetä pennuille, se pitää porukan noin yleisesti kurissa ja nuhteessa, ja sen erikoisala on toimia poliisina joka vahtii ettei kukaan yksittäinen koira jää liikaa alakynteen laumariekkumisissa. Silti tähän asti sillä ei kuitenkaan ole ollut ihan sitä varsinaista sydänystävää wipujen joukossa - kunnes Nike tuli taloon.

Muutama kuva tältä aamulta pihapuuhista, näissä on touhuamassa siis lauman vanhin ja nuorin ja kuten näkyy niin kivaa on! Välillä Edanakin yrittää aina mukaan menoon koska sehän on noin niinkuin muuten Niken ehdottomasti paras treenikaveri, mutta kyllä Ukolla ja Nikellä vaan on jotain ihan omaa juttua keskenään. Hurjannäköisistä tilanteista huolimatta kuvauksissa ei vahingoitettu yhtään koiraa :-)

PS. Huomatkaa myös Niken hieno uusi panta, tähän asti lapsiraukka on joutunut käyttämään vanhoja lainavehkeitä mutta kun bongasin Pienen pantaputiikin sivuilta sattumalta tuon olevan vapaana niin kaupat tuli välittömästi. En ehkä muuten ole vieläkään täysin lämmennyt mustalle värille wipuissa, mutta se täytyy myöntää että hitsit kun semmoiselle on kiva ostaa vermeitä kun kaikki näyttää hyvältä!

Nike saa pikkusisaruksia

Nikelle on tiedossa lisää siskoja ja veljiä ensi keväänä of Streamline -kennelissä äitinä ihastuttava Minni (of Streamline Foxy Lady), ja erityisen mielenkiintoiseksi pentueen tekee meidän kannalta tietty se että pentueen isänä on tällä kertaa Katlan veli Kip (Effloresco's Kajanos). Jos vähänkään vanhemmista voi päätellä niin tiedossa on aivan erikoisen mukavaluonteisia pikkumustuaisia! Ja ei niistä varmaan tule yhtään hassumpia noin muutenkaan sekä näön että käytön puolesta :-) Nike ja Katla toivottavat onnea pentusuunnitelmiin <3

of Streamline -blogissa: http://ofstreamline.blogspot.fi/2012/11/pentue-suunnitteilla-kevaalle-2013.html
of Streamline -kotisivuilla: http://www.saunalahti.fi/mirkkas/index_tiedostot/kpentue.htm

Sotilaalliset sukujuhlat

Mustalle haastajalle Nikelle ja sisaruksilleen on kertynyt ikää jo hämmästyttävät 8 kuukautta, ja sen kunniaksi viime lauantaina vietimme sukukokousta Tuomarinkartanolla ihan koko perheen voimin. Mukana olivat siis paitsi äiti Minni (of Streamline Foxy Lady) ja isä Laki (Maxwin Aky-Lucky), myös pojat Luigi (of Streamline Machine Gun), ManU (o.S. Military Man) ja siskokset Missi (o.S. Magic Missile), Kola (o.S. Massive Mission) ja tietty Nike eli Misty Minefield:

Päivän ohjelmaan kuului ulkoilua, syömistä, vieheenvetoa, syömistä, mittausta ja vielä vähän syömistä, ja tietysti paljon mukavaa turisemista! Kaikki sisarukset muistivat hienosti mitä pupun kanssa piti tehdä, ja epävirallisella mitalla kaikki menivät ainakin tässä vaiheessa tyylillä rajojen alle. Ruoka oli myös hyvää :-)

Nike 8 kk ja 47,5 cm:

Kuvat on täysin härskisti pöllitty of Streamline -blogista ja lisää löytyy sieltä - ei kun kiitokset kivoista bileistä ja keväällä sitten uusiksi eiks je!

Nyt näkyy!

Entiset heijastinvermeet alkoivat mennä jo sen verran huonoksi, että päätin syksyn kunniaksi uusia kertaheitolla koko kaluston - ja nyt sitten näkyy meidän poppoo niin päivällä kuin yölläkin:

Nuo ovat siis Hurtan Polar-heijastinliivit, ja koko M sopii oikein passelisti melkein koko porukalle paitsi Pellelle ja Velmulle, joille täytyy hankkia vielä ällät. Laatu tuntuu kyllä hyvin mukavalta, ovat siis softshelliä pinnalta ja fleecevuori sisällä joten lämmittävätkin mukavasti. Ainoa parannusehdotus olisi laittaa selän vetskari kulkemaan täsmälleen päinvastaiseen suuntaan eli aukeamaan häntään päin.

Liivit eivät tunnu pahemmin haittaavan liikkumistakaan:

Itselleni hankin myös saman sarjan säärystimet ja liivin, pinkkinä toki. Uskaltaapahan liikkua metsissä näin hirvenmetsästysaikaankin!

Syksyisiä tunnelmia

Se oli sitten siinä, kisakausi meidän porukan osalta nimittäin. Ratakisat jäivät harmittavan vähälle tänä vuonna kun vanhukset eivät enää viitsineet juosta ja nuoriso on vielä treenivaiheessa, mutta ens kesänä sitten. Maastokisojenkin osalta jätetään tänä vuonna Hailuoto väliin, paikka on kyllä hieno ja kisat siellä perinteisesti mukavat mutta on vähän turhan pitkä matka. Näin ollen kauden viimeisiksi kisoiksi meille jäivät HVK:n maastomestaruudet Tuomarinkartanolla viime sunnuntaina eli 30.9. Ja meiltähän oli mukaan ilmoitettu Katla ja Horna, Katlalla tavoitteena neljäs onnistunut kisa Suomessa ja Hornalla ihan vaan SA. Vaan niinhän siinä kävi että jälleen kerran tultiin kotiin maitojunalla Hesasta jo heti alkuerien jälkeen, koska Katla TAAS onnistui hukkaamaan vieheen puolivälissä (175 pistettä) ja Hornalle kävi samat ehkä sataa metriä myöhemmin (142 pistettä). Hornan osalta peli oli oikeastaan jo pelattu siinä vaiheessa kun arpa heitti sen kaveriksi huikean paljon nopeamman ja vahvan menijän Kiiturin NN-Talismanin, Horna kyllä yritti parhaansa ja itse asiassa pysyi matkassa mukana huomattavasti pitempään kuin etukäteen uskoin, mutta lopulta välimatka vieheeseen vaan kasvoi liian suureksi ja hukka tuli. Hyvä yritys kuitenkin, Horna olisi aina niin kauhean innostunut juoksemaan mutta sen fysiikka ei vaan oikein pysy matkassa!

Mutta tuo fräulein Katla sitten. Se kisasi tällä kaudella yhteensä yhdeksät maastokisat, joista saldona oli Whippet-Harrastajien maastomestaruus, Eestin Maastomestaruus, kolme Suomen maastosertiä ja kaksi Eestin maastosertiä, kaksi vara-CACILia ja viimeksi Vaasasta ihan oikea CACIL. Kaikissa em. kisoissa sen pistesaldo oli vähintään hyvin likellä viittäsataa ja jokusen kerran komeasti ylikin, kauden parhaina pisteinä 534 W-H -maastoista Hyvinkäältä toukokuussa. Ekoissa kisoissaan eli talvimaastoissa se jäi vielä varsin vaatimattomiin 444 pisteeseen, mutta sieltäkin finaalista se sai jo komeat 250 pistettä eli alkuerän himmailu menköön kokemattomuuden piikkiin. Sen sijaan en ole vieläkään keksinyt selitystä Katlan käsittämättömille suorituksille Mikkelissä (viehehukka alkuerässä, 0 pistettä), SMM-kisoissa (viehehukka alkuerässä, 74 pistettä) ja nyt HVK-maastoissa (viehehukka alkuerässä, 175 pistettä). Kaksi viimeksimainittua kisaa olivat toki molemmat Tuomarinkartanolla ja sänkipellolla, mutta en usko että alustassa ja radassa oli sinänsä vikaa; Mikkelissähän juostiin sitten heinäpellolla mutta sielläkin heinä oli itse asiassa paljon lyhyempää kuin vaikka Eestin maastoissa. Ainoa keksimäni yhdistävä tekijä noiden kolmen hukkasuorituksen välillä on että kyseisissä kisoissa radat oli rakennettu niin etteivät odottavat koirat päässeet näkemään juoksevien koirien suorituksista kuin pieniä pätkiä. Yleensä ihmisten mielestä tämä lienee vain hyvä, mutta Katlan tapauksessa se pitäisi kuumentaa hyvin jo etukäteen jotta sen saa oikeaan suoritusvireeseen, ja noissa kolmessa kisassa ilmeisesti etukäteisvirittely ei sitten mennyt putkeen. Katlan äiti Genevra ja täti Nubi ovat kuulemma olleet aivan samanlaisia omalla kisaurallaan, eli parhaimmillaan aivan huikeita juoksijoita mutta oikean kisavireen löytämiseksi silkkihansikkain käsiteltäviä. Oppia ikä kaikki, ja ainakaan ei voi sanoa että Katlan kanssa kisaaminen olisi koskaan tylsää!

Tulokset löytyvät Sattuman sivuilta, mutta valitettavasti kisakuvia ei ole ilmestynyt tarjolle sunnuntailta ainakaan toistaiseksi. Joten laitetaan nyt kuvitukseksi sitten omia otoksia siitä mitä me tehtiin samaisena iltapäivänä - sateisen aamun jälkeen tulikin harvinaisen hieno keli iltapäiväksi joten mentiin suoraan Hesasta metsään rymyämään ja nauttimaan tänä kesänä hyvin harvinaisesta valoilmiöstä!

Virtaviivaiset miehet metsässä (Sysi ja Sisu edessä, Horna touhussa takana)

Edana söpöstelee, Katla on Katla

Ihanat naiset niityllä (Katla, Edana, Nike)

Pelle lempiharrastuksensa parissa

Jiihaa!