Syksyisiä tunnelmia

Se oli sitten siinä, kisakausi meidän porukan osalta nimittäin. Ratakisat jäivät harmittavan vähälle tänä vuonna kun vanhukset eivät enää viitsineet juosta ja nuoriso on vielä treenivaiheessa, mutta ens kesänä sitten. Maastokisojenkin osalta jätetään tänä vuonna Hailuoto väliin, paikka on kyllä hieno ja kisat siellä perinteisesti mukavat mutta on vähän turhan pitkä matka. Näin ollen kauden viimeisiksi kisoiksi meille jäivät HVK:n maastomestaruudet Tuomarinkartanolla viime sunnuntaina eli 30.9. Ja meiltähän oli mukaan ilmoitettu Katla ja Horna, Katlalla tavoitteena neljäs onnistunut kisa Suomessa ja Hornalla ihan vaan SA. Vaan niinhän siinä kävi että jälleen kerran tultiin kotiin maitojunalla Hesasta jo heti alkuerien jälkeen, koska Katla TAAS onnistui hukkaamaan vieheen puolivälissä (175 pistettä) ja Hornalle kävi samat ehkä sataa metriä myöhemmin (142 pistettä). Hornan osalta peli oli oikeastaan jo pelattu siinä vaiheessa kun arpa heitti sen kaveriksi huikean paljon nopeamman ja vahvan menijän Kiiturin NN-Talismanin, Horna kyllä yritti parhaansa ja itse asiassa pysyi matkassa mukana huomattavasti pitempään kuin etukäteen uskoin, mutta lopulta välimatka vieheeseen vaan kasvoi liian suureksi ja hukka tuli. Hyvä yritys kuitenkin, Horna olisi aina niin kauhean innostunut juoksemaan mutta sen fysiikka ei vaan oikein pysy matkassa!

Mutta tuo fräulein Katla sitten. Se kisasi tällä kaudella yhteensä yhdeksät maastokisat, joista saldona oli Whippet-Harrastajien maastomestaruus, Eestin Maastomestaruus, kolme Suomen maastosertiä ja kaksi Eestin maastosertiä, kaksi vara-CACILia ja viimeksi Vaasasta ihan oikea CACIL. Kaikissa em. kisoissa sen pistesaldo oli vähintään hyvin likellä viittäsataa ja jokusen kerran komeasti ylikin, kauden parhaina pisteinä 534 W-H -maastoista Hyvinkäältä toukokuussa. Ekoissa kisoissaan eli talvimaastoissa se jäi vielä varsin vaatimattomiin 444 pisteeseen, mutta sieltäkin finaalista se sai jo komeat 250 pistettä eli alkuerän himmailu menköön kokemattomuuden piikkiin. Sen sijaan en ole vieläkään keksinyt selitystä Katlan käsittämättömille suorituksille Mikkelissä (viehehukka alkuerässä, 0 pistettä), SMM-kisoissa (viehehukka alkuerässä, 74 pistettä) ja nyt HVK-maastoissa (viehehukka alkuerässä, 175 pistettä). Kaksi viimeksimainittua kisaa olivat toki molemmat Tuomarinkartanolla ja sänkipellolla, mutta en usko että alustassa ja radassa oli sinänsä vikaa; Mikkelissähän juostiin sitten heinäpellolla mutta sielläkin heinä oli itse asiassa paljon lyhyempää kuin vaikka Eestin maastoissa. Ainoa keksimäni yhdistävä tekijä noiden kolmen hukkasuorituksen välillä on että kyseisissä kisoissa radat oli rakennettu niin etteivät odottavat koirat päässeet näkemään juoksevien koirien suorituksista kuin pieniä pätkiä. Yleensä ihmisten mielestä tämä lienee vain hyvä, mutta Katlan tapauksessa se pitäisi kuumentaa hyvin jo etukäteen jotta sen saa oikeaan suoritusvireeseen, ja noissa kolmessa kisassa ilmeisesti etukäteisvirittely ei sitten mennyt putkeen. Katlan äiti Genevra ja täti Nubi ovat kuulemma olleet aivan samanlaisia omalla kisaurallaan, eli parhaimmillaan aivan huikeita juoksijoita mutta oikean kisavireen löytämiseksi silkkihansikkain käsiteltäviä. Oppia ikä kaikki, ja ainakaan ei voi sanoa että Katlan kanssa kisaaminen olisi koskaan tylsää!

Tulokset löytyvät Sattuman sivuilta, mutta valitettavasti kisakuvia ei ole ilmestynyt tarjolle sunnuntailta ainakaan toistaiseksi. Joten laitetaan nyt kuvitukseksi sitten omia otoksia siitä mitä me tehtiin samaisena iltapäivänä - sateisen aamun jälkeen tulikin harvinaisen hieno keli iltapäiväksi joten mentiin suoraan Hesasta metsään rymyämään ja nauttimaan tänä kesänä hyvin harvinaisesta valoilmiöstä!

Virtaviivaiset miehet metsässä (Sysi ja Sisu edessä, Horna touhussa takana)

Edana söpöstelee, Katla on Katla

Ihanat naiset niityllä (Katla, Edana, Nike)

Pelle lempiharrastuksensa parissa

Jiihaa!