sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Katla on W-H maastomestari 2012!

Niinhän siinä sitten kävi, että vihdoinkin neiti Katla (Effloresco's Khimaira) löysi omat kykynsä ja näytti niiden myötä närhen munat eilisissä Whippet-Harrastajien maastomestaruuskisoissa Hyvinkäällä!

Päivä oli pitkä, vetinen ja viluinen, ja yöllisten sateiden jäljiltä kisapellosta varsinkin toinen puoli oli todella pehmeässä kunnossa eli raskasta juostavaa. Hyvinkäällä tunnetusti tarjolla oleva peltoala rajoittaa melkoisesti ratojen kehittelyä, mutta tällä kertaa ratamestarit olivat saaneet aikaan varsin onnistuneet ja "erilaiset" radat jotka olivat taatusti riittävän haastavat varsinkin noin vetisellä alustalla. Sekä alkuerissä että finaalissa kisaradat korkkasi koejuoksijana Pelle, joka siis pääsi poimimaan rusinat pullasta pitämällä hauskaa koko rahan edestä ilman mitään velvoitteita pisteistä sun muista. Meno kyllä näytti varsinkin alkueräradalla sen verran hyvältä että se saattaa joutua vielä virallisiinkin kisahommin tän kauden aikana, finaaliradalla sitten tuli vähän enemmän koohotusta siksakkikurveissa mutta ihan kohtuullinen suoritus kuitenkin. Pelle itse oli erittäin tyytyväinen, ja ottaen huomioon että se oli vakavasti toipilas vielä 3 viikkoa sitten niin ei paha, ei yhtään!

Varsinaisessa kisassa alkueriin arpa heitti Katlan kaveriksi ensikilpaansa juosseen nuoren Attractionin, ja omiin silmiinkin tyttöjen meno näytti tarkalta ja kevyeltä joten finaalipaikkaa uskalsin jo toivoa näkemäni perusteella. Silti kyllähän se kieltämättä vähän yllätti (ja ilahdutti) että alkuerien jälkeen Katla oli lopulta toisena kovilla pisteillä 258, vain yhden pisteen toisen saksattaren eli Storktown's Octopussyn jäljessä. Muutenkin tytöissä juostiin hurjia pisteitä, samoin todella kovia suorituksia oli myös muiden luokkien kärjessä.

Finaaleissa Katla ja Sissi siis juoksivat parina, ja ne laittoivat todellakin parastaan finaaliradan tiukkojen U-kurvien menossa. Fantastista katsottavaa, enkä ole edes yhtään puolueellinen nyt! Muutenkin varsinkin whippettytöissä juostiin taas todella hienoja suorituksia, aivan mieletöntä tasoa varsinkin kun mukana oli suuri joukko vasta uraansa aloittelevia koiria. Sitten ei kun jännittämään tuloksia... Normivetskuissa Pellen isä Coco vei (tietysti) veteraanimestaruuden veljensä Niken edestä, ja Pellen siskopuolet juoksivat myös hienoja suorituksia narttujen kisoissa. Isojen tyttöjen sarjassakin päästiin hurraamaan melkein perhepiirissä, kun Niken isosiskopuoli Peto (Macarenan Panthera) voitti komeasti. Poikien puolella normikisan voitti Kiiturin Remy-Martin (jonka luona asustaa nyt Katlan ja Aslanin siskopuoli Effloresco's Lillian eli Lily), velimies Kiiturin NN-Talisman voitti puolestaan isot pojat ja isojen vetskujen paras oli Sisun serkku Beschützer Al Capone. Vaan kaikki tuo tietysti kalpeni siinä vaiheessa kun narttujen voittaja julkistettiin: Katla sai finaalijuoksusta upeat pisteet 276 ja niiden myötä yhteispisteet 534, ja voitti samoin tein koko W-H:n maastomestaruuden sekä oli Best in Field! Kaksi vuotta sitten voittopokaali meni poikien sarjan voittajan Sysin nenän edestä silloiselle narttujen voittajalle Filalle (Finlady v. Dia-Robinne), mutta nyt se on vihdoin meidän!!! Ainakin vuoden ajan :-)

Ja tässäpä nuo ylväät voittajat, Katla siis kolmas vasemmalta komeiden pokaaliensa kanssa. Kuvasta kiitos Susanna Aallolle!


Täydelliset kisatulokset löytyvät täältä: http://www.suomenvinttikoiraliitto.fi/files/tulokset/MA120512.htm

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti