Tänään on toinen helmikuuta, ja meillä pitäisi olla suuret juhlat: Hurtan 1-vuotissynttärit. Vaan ei ole. Hurtan matka katkesi aivan kotipihan edessä 5.8.2013 auton alle, nippa nappa puolivuotiaana. Koko tapahtuma oli täysin typerä, turha ja onneton sattuma; Hurtta ilmeisesti kipusi auki jääneestä tuuletusikkunasta pihalle ja paineli suoraan pihaportista ulos ohikulkevalle tielle jossa sitten posahti. Lohtuna on sentään ettei se ilmeisesti ehtinyt huomata mitään vaan kuoli saman tien. Samana iltana meidän oli tarkoitus lähteä Kartanolle kokeilemaan ekan kerran koneviehettä ja ottaa samalla Hurtasta puolivuotisposeeraus, mutta ne jäivät tekemättä. Niinpä Hurtta yllä 5 kk iässä.
Näin Hurtan ensimmäisen kerran ylläolevassa kuvassa heti syntymän jälkeen 2.2.2013, ja kyllähän se oli minun pentuni heti siitä alkaen vaikka virallista päätöstä taisin vetkuttaa vielä useampia viikkoja. Hurtta tuli meille aprillipäivänä, ja siitä eteenpäin se nukkui kainalossani joka ainoa yö aina elokuun viidenteen saakka. Täydellinen lellilapsi, oikea onnellisten tähtien alla syntynyt iloinen pikku enkeli. Kiltti, reipas, rohkea, avoin, helppo ja niin kaunis, niin kovin kaunis. Sinivalkoinen väriltään, aivan täydellisesti juuri sellainen whippet mistä olin haaveillut jo yli 20 vuoden ajan.
Hurtta sai virallisen nimensä Kill the Ghost yhden lempibiisini mukaan, kyseessä siis Slashin ja Ian Astburyn yhteistyö "Ghost". Pitkään sen lempinimeksikin oli tulossa Haamu, mutta jossain vaiheessa eläväinen pentu alkoi vaikuttaa liian vilkkaalta noin vaisulle nimelle joten nimeksi vaihtui lopulta Hurtta yhden kirjallisen suursuosikkini Sandor Cleganen mukaan. Näin jälkeenpäin olen kyllä monta kertaa miettinyt nimivalinnan enteellisyyttä...
Hurtta vietti meillä vain neljä kuukautta, mutta ehti lyhyen elämänsä aikana tekemään jo kovin paljon. Se oppi ajamaan käsiviehettä ja lähtemään kopista, opiskeli näyttelyharjoituksissa ja kävi uimassa jo kolmikuisena kuin vanha tekijä. Se matkusti laivalla halki Itämeren ja autolla ympäri Suomea ja Saksaa. Se tutustui valtavaan määrään erinäköisiä ja -kokoisia ihmisiä ja koiria, ja tervehti kaikkia yhtä iloisesti ja reippaasti niin kotioloissa kuin reissun päälläkin. Se rakasti seuraa ja kavereita ja kulki kaikkialla mukanani, mutta osasi myös jäädä yksin nätisti omaan lastenkamariinsa puuhastelemaan (paitsi tuona kohtalokkaana päivänä). Hurtasta oli kasvamassa täydellinen sielunpuolikas minulle, ja siksi sen kuolema ottikin niin kauhean koville. Hurtta ei ole suinkaan ensimmäinen koira jonka olen joutunut hautaamaan, mutta vasta nyt ymmärrän mitä tuntematon nettirunoilija tarkoitti kirjoittaessaan "Sain syliini palan taivasta, nyt tiedän mitä kaivata".
Viimeisiksi kuviksi Hurtasta jäivät nämä kaksi: kännyräpsy jonka otin sen hassujen lippiskorvien takia heinäkuun lopulla, ja Erkki Ruususen kameraan tarttunut otos Hurtasta ja Katlasta Kaupin PM-ratakisojen palkintojenjaossa 28.7. Ja kolmas kuva, jossa Horna hyvästelee Hurtan 5.8. ennenkuin lähdimme sen kanssa kohti Lempäälää ja Vernaa. Nyt Hurtta kulkee sitten mukanamme muiden edesmenneiden koirien seurassa, sinisessä uurnassa tottakai.
Elämän on kuitenkin jatkuttava, ja niin se jatkuu taas meilläkin. Hurtan kuoleman jälkeen talo tuntui niin valtavan hiljaiselta ja tyhjältä että aika pian totesin että uusi pentu on saatava, ja kävi niin onnellisesti että sopiva kandidaattikin oli heti saatavilla. Lyhyen ja kiihkeän logistiikkajärjestelyn seurauksena Saksasta saapui siis meille Katlan ja Aslanin velipuoli ja Hurtan pieni setämies Effloresco's Malvernico alias Merlin jo elokuun lopulla. Enpä arvannut kun kesäkuussa olimme Hurtan ja Katlan kanssa tutustumassa kolmeviikkoisiin pentuihin Katlan kasvattajan kotona, että tuo vasemmassa ylänurkassa koisiva valkokirjava kaveri muuttaisi meille siitä parin kuukauden kuluttua:
Merlin ei korvaa Hurttaa - mikään ei voi - mutta se toi meille ilon takaisin taloon sekä ihmisille että koirille. Tunnistan siitä selvästi samoja piirteitä kuin sekä Aslanissa että Hurtassa, ja onhan se kätevästi väriltäänkin kompromissi niistä eli sinifawn. Varsinkin Katlalle Hurtan kuolema otti koville koska se oli poikkeuksellisen kiintynyt siihen, mutta nyt Katlakin on vihdoin lämmennyt Merlinille ja selvästi tykkää sen seurasta. Merlin on hieman pehmeämpi ja herkempi luonteeltaan kuin Hurtta, mutta yhtä lailla iloinen ja reipas ja kovin eläväinen kaveri. Ja vaikka tänään ei juhlitakaan Hurtan vuotissynttäreitä kuin virtuaalisesti, niin onhan meillä aihetta juhlaan kuitenkin sikäli että Merlin on jo melkein virallisesti juniori täytettyään 8 kk tammikuun viimeisenä päivänä. Pitkää ja tervettä elämää pienelle velhopojalle!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti