Katla siis valikoitui aiemmin keväällä Suomen edustusjoukkueeseen yhtenä kuudesta whippetnartusta viime kauden kahden parhaan maastokisatuloksensa perusteella, ja matkaseuraksi sille puolestaan valikoitui talouden toinen sinivalkoinen eli veljenpoika Hurtta. Kulkupelinä toimi luonnollisesti Jeeppi, ja kuskina/huoltajana/kartturina/rahoittajana allekirjoittanut. Matkareitiksi oikeastaan ainoa vaihtoehto alusta alkaen oli laiskan naisen reitti eli Finnlinesin lautta Helsingistä Travemündeen ja takaisin, ihan jo senkin perusteella että takavuosina Hollannissa asuessa tuli kulutettua kyseistä reittiä enemmänkin ja aina mukavalla fiiliksellä. Valitettavasti vanhat rakkaat Finnhansa, Finntrader ja Finnpartner siirtyivät muille maille jo 2006, ja vaikka Transeuropa edelleen liikennöi Helsingistä Rostockiin sen aikataulut eivät sopineet meille. Näin ollen oli aika tutustua firman uuteen kalustoon, joksi meille osui Finnstar mennen tullen. Satamakin oli kerinnyt vaihtua vuosien varrella Sompasaaresta Vuosaareen.
Tästä se alkaa - 19.6. Vuosaaren satamassa check-in takana ja m/s Finnstar taustalla laiturissa:
Sen verran piti investoida lisähintaa reissuun että saatiin ulkohytti ja ikkuna:
En muista että olisin ikinä nähnyt Itämerta niin tyynenä kuin menomatkalla, ja muutenkin oli aivan ihanan leuto ja aurinkoinen keli koko matkan:
Valitettavasti viehättävä kelikään ei inspiroinut hienohelma-Katlaa niin paljon että se olisi suvainnut pissiä koirille varatulle kannelle pissilaatikkoon tai edes sen viereen, joten madame pidätti sitten koko matkan Helsingistä aina Saksaan asti. Hurttakin hieman oudoksui kannella käyntiä aluksi, mutta pääsi pian eroon estoistaan ja lorotti sen jälkeen oikein suvereenisti asiansa. Katlan iloksi nykylautat sentään kulkevat sen verran nopeammin kuin vanha laivasto, että saavuimme Travemündeen jo torstai-iltana 20.6. Yöpymispaikaksi olin varannut Lyypekistä hotelli Ibiksestä huoneen eli satamasta oli enää parinkymmenen kilometrin matka eteenpäin.
Perjantaina 21.6. lähdimme aamulla ensi töiksemme oikomaan laivalla makailun veltostuttamia koipiamme Lyypekin vanhaan kaupunkiin, olikin kulunut jo pitkä aika edellisestä visiitistä siellä (taisi olla tammikuussa 1996). Kohtasimme siellä mm. toisen harmaan lohikäärmeen:
Jos muuten Katlan ja Kippiksen sisarukset kiinnostavat, kennel Efflorescossa on tällä hetkellä kolmeviikkoiset pennut joiden isänä on ihana Catkyll's Angelo ja emänä Effloresco's Jolie Jadou (Culann's Logan x Effloresco's Fiona). Tietääkseni muutama pentu on vielä vapaana, ja lisätietoa löytyypi osoitteesta http://www.efflorescos.de. Sukua ja vanhempia sisarpuolia katsellessa voisi olettaa että näistä sööteistä pikkumarsuista voi tulla isompina varsin päteviä kavereita sekä maastoihin että radalle:
Oma suosikkini pennuista oli uros, jonka väriä voi kuvailla lähinnä "blue fawn and tan" - sillä on siis ihan selvät tan-merkit jaloissa, rinnassa, poskissa ja vähän silmien päälläkin. Todella jännä nähdä millaiseksi sen väri muuttuu aikuisena!
Lauantaiaamuna 22.6. oli sitten aika suunnata nokka vihdoin kohti pääkallonpaikkaa, eli Pouchin niemimaata Bitterfeldin kaupungin kupeessa Leipzigin ja Hallen puolivälissä. Moottoriteiden jumalat suosivat meitä ja pääsimme perille alkuiltapäivästä varsin leppoisan ajelun jälkeen ilman kummempia viivytyksiä. Majoituspaikaksi olin buukannut hotelli Bavarian Brehnan kylästä parinkymmenen kilometrin päässä kisapaikalta. Lauantaina osa roduista kisasi jo täydellä tohinalla, mutta whippettien osalta tiedossa oli vain eläinlääkärin tarkastus jonka kaikki joukkueen koirat läpäisivät ilman sen kummempia kommervenkkejä. Olikin sitten muuten ainoa tarkastus, eli varsinaisena kisapäivänä ei enää tehty uusintatarkastusta ennen finaaleja kuten Suomessa on tapana. Toki koiramäärätkin olivat EM-kisoissa aivan eri luokkaa eli yli 800 ilmoittautunutta koiraa kahdelle päivälle. Lauantain kisatapahtumat jäivät meiltä näkemättä, mutta tuloslistojen perusteella suomalaiskoirat aloittivat heti räväkästi ja afgaaninarttu Chikarah vd Bremmen toi Suomeen peräti hopeaa.
Sunnuntai 23.6. oli sitten Se Suuri Päivä whippettien joukkueelle. Olimme paikalla jo hyvissä ajoin aamulla eli seitsemältä, koska ensimmäiset startit alkoivat kahdeksalta. Alkuerälähdössä Katlan pariksi oli arvottu belgialainen Gazella des Amours d'Achka.
Gazella oli arvottu punaiselle manttelille ja Katla saksalaisittain "valkoiselle" eikä siniselle kuten meillä (sininenkin olisi kyllä ollut sallittu). No problemo, sillä kisoihin ostamassani maastomanttelisetissä oli kaikki kolme väriä ja oli oikeastaan hauska päästä käyttämään valkoista kun sitä ei tule Suomessa pahemmin kulutettua. Sen sijaan ilmeni sellainen problemo että meillä oli mukana vain sininen ja punainen muovikoppa, ja jotenkin kumpikin vaihtoehto oli vähän omituinen valkoisen manttelin kanssa. Mutta tadaa, matkalla Suomi-leiristä kisapaikalle oli pitkä kuja täynnä kauppakojuja ja taskuunkin oli sattunut jäämään kymppi, joten teimme pikaiset kaupat ja Katla pääsi starttiin upouusi valkoinen koppa (jossa oli sopivasti vielä siniset hihnat) päässään. Tyyli ennen kaikkea!
Tuli sitten Katlan startin aika, ja pikaisen varusteidentarkistuksen jälkeen siirryimme lähetyspaikalle. Viehe käyntiin, lähettäjältä tukeva läimäys hartioihin ja koira matkaan. Whippettien alkuerät juostiin radalla 1, ja rataa voisi kuvailla loivassa rinteessä olevaksi hieman kasin muotoiseksi 700 m lenkiksi, joka oli tungettu täyteen tiukkaa syheröä ja karmaisevia, suunnilleen keilan kokoisia megarissoja. Aivan siis Katlan rata, ja voi veljet että se juoksikin hienosti kasin ensimmäisen, vasemmanpuoleisen lenkin. Tarkkaa seuraamista, tiukkoja ja ketteriä käännöksiä ja kaunista yhteispeliä parin kanssa. Jee! Ja sitten koirien ollessa palaamassa kasin keskipisteeseen eräältä katsojalta lipesi kädestä turistikoiran remmi, ja yhtäkkiä radalla kirmasi paitsi kaksi kisailijaa myös kolmas whippet remmi perässä lepattaen. Veto oli siis pakko keskeyttää radan puolivälissä, ja meidän kahden kilpailuttajan fiiliksiä voi vain kuvitella todella hienosti menneen alkuosan jälkeen (kieltämättä myös karanneen koiran omistaja punotti kovasti, eikä vain juoksemisesta). Tuomarit pitivät pienen kokouksen, ja ilmoittivat sitten että haluavat nähdä koko startin uusiksi alusta alkaen pienen tauon jälkeen.
"Pieni tauko" oli lopulta peräti 10 minuuttia eli loput narttulähdöt, jonka jälkeen ei kun starttiviivalle uusiksi vaan ja menoksi. Uusintalähdössä näki selvästi että koirat olivat jo tuttuja radan alkuosan kanssa eivätkä juosseet sitä ihan yhtä tarkasti kuin ekalla yrityksellä, mutta onneksi radan loppupuoli oli taas vierasta ja Katlakin skarppasi uudelleen. Lopputulemana Katlalle pisteitä alkuerästä 259, millä pienen laskutoimituksen jälkeen varsin hämmästyttävästi totesin sen olevan peräti jaetulla kuudennella sijalla - ei yhtään hassummin 80 startanneesta whippetnartusta!
Finaaleihin whippetit sitten vaihtoivat radalle 4, mikä oli tasainen niitty ja muutamia pusikoita. Niitylle vedetty rata mykisti kuitenkin treenarit suhteellisen tehokkaasti, se nimittäin alkoi kuudella (6) peräkkäisellä 90 asteen kulmalla jotka siis muodostivat käytännössä kolme peräkkäistä 360 asteen käännöstä. Loppurata kiersi pellon reunoja loivana kaarena tuoden ihan kiitettävästi pituutta radalle, kunnes kääntyi taas keskemmälle loppukiemuraksi ennen pysäytystä. Katlan väriksi finaalistarttiin arvottiin punainen ja pariksi alkuerien jälkeen pisteen vähemmän saanut tanskalainen Coastwinds Rider Madonna.
Katla on aina jäätävän viileä leidi startissa joten meillä meni oikein hyvin, mutta kuvista päätellen pohjoismaisella kollegallani oli hieman hankalampaa:
Startin jälkeen viehe (ja tanskalainen) suuntasivat suoraan eteenpäin ensimmäiseen täyskäännökseen, kun taas Katla... lähti tiukasti vasemmalle viehettä vastaan. Wau. Sen jälkeen viehe ja Katla tekivät molemmat hurjaa siksakkia yrittäen päättää kumpi menee ensin, kunnes viimeisen siksakin jälkeen ne taas asettuivat nätisti jonoon järjestyksessä viehe, Katla ja tanskatar.
Suoremmalla osuudella Katla näytti että ratatreenit ovat tuottaneet tulosta ja vauhtia löytyy, ja treenaria ilahdutti erityisesti että myös kunto näytti vihdoin olevan kohdillaan eli Katla painoi täyttä tehoa loppuun asti silloinkin kun kaveri alkoi jo hieman hiipua. Vieheellä se näyttikin antaneensa kaikkensa, kun taas Katla oli edelleen täynnä tappotehoa:
Radan loppuosa oli siis minusta ihan ok ja jopa hyvä, mutta ne alkuosan koreografiat... alistuneena hyvästelin sielussa jo himpan itäneen haaveen pääsystä podiumille kutoseksi ja yritin alkaa aivopestä itseäni siihen että sijoitus edes 20-25 parhaan joukossa olisi jo hieno juttu. Tosin suureksi voitoksi kyllä voi katsoa jo senkin että Katla tuli radoilta takaisin täydessä terveydentilassa, koko Pouchin niemimaa oli nimittäin järjettömän täynnä lasinsiruja sekä radoilla että leirialueilla, ja lisäksi älyttömät megarissat koituivat useammankin koiran kohtaloksi. Radoilla nähtiin myös kuperkeikkoja (mm. Katlan sisko Kimara heitti pahat voltit finaalissa) ja kaikensortin sukelluksia yli/läpi/melkein alikin puskien ja ojien sun muiden notkelmien.
Ottaen huomioon että kisoissa oli valtava määrä koiria ja lähes kaikki juoksivat myös finaalit, on aika hämmästyttävää että kaikki startit oli juostu jo viiden aikoihin iltapäivällä. Siihen vielä vähän tehokasta toimistotyöskentelyä, ja palkintojenjako pääsi alkamaan niemen kärkeen rakennetussa amfiteatterissa puolen seitsemän aikoihin. Palkinnot jaettiin roduittain aakkosjärjestyksessä, joten whippetit olivat tietysti viimeisinä. Suomalaismenestystä päästiin huutamaan jo venäjänvinttikoirien kohdalla (Venecija Vesnoi Mielas Kupidonas oli narttujen vitonen ja Sevastian urosten nelonen), jatkettiin unkarinvinttikoirille (Vadaszok Reme Akkord oli urosten nelonen) ja vielä faaraokoirienkin kohdalla päästiin ääneen (Sawhorse's Party Beast oli narttujen kutonen). Sitten vaan odoteltiin palkintojenjaon loppumista, ja tietysti uteliaana kuka lopulta oli voittanut whippeteissä. Nartuissa kuudes sija meni Venäjälle, viides alkuerien jälkeen kakkosena olleelle ruotsalaiskoiralle ja neloseksi nousi Katlan tanskalainen finaalipari jonka olin olettanutkin saaneen korkeammat finaalipisteet kuin Katla. Vaan sitten kuuluttaja totesi kolmannen sijan menevän.... Finnlandiin - kukakukakuka?? Ja niin siinä kävi että Katla, Effloresco's Khimaira, kuulutettiin kolmospallille - pronssia Suomeen 80 nartun joukosta!!!
(handlerin ilmeestä ei kannata välittää; oikeasti olin hyvin, hyvin, hyvin huumaantuneen onnellisen kevytpäinen just tuolla hetkellä). Kakkoseksi tuli Hollannin koira ja voittajaksi lopulta reilusti sijoitustaan alkuerien jälkeen parantanut Unkarin edustaja Devaj Go By, joka on muuten Katlan siskopuoli eli senkin isä on Catkyll's Angelo. Hyvä me :-)
Täydelliset sunnuntain kisatulokset löytyvät täältä: http://www.dwzrv.de//files/emprogrammsonntagergebnisse.pdf. Ja Helvetion galleriasta löytyy paljon kuvia whippetlähdöistä, myös kaikki Katlan kisakuvat ovat sieltä (kiitos Marc-Udo!).
Pitkän kisapäivän ja ilmeisen raitisilmamyrkytyksen + päivän suurten tunnejärkytysten jälkeen ei riittänyt lopulta energiaa sen kummempaan juhlintaan kuin kamojen pakkaamiseen ja siirtymiseen hotellille, missä simahdimme unten maille suunnilleen huoneeseen päästyämme. Seuraavana aamuna eli maanantaina 24.6. hyvän aamiaisen jälkeen elämä sentään alkoi voittaa jo sen verran, että kävimme ennen kotimatkalle lähtemistä vielä aamukävelyllä tutustumassa Brehnan suurimpaan nähtävyyteen eli entiseen luostarikirkkoon missä Katharina von Bora (siis Mrs. Luther) kuulemma vaikutti aikanaan:
Finnstar oli lähdössä takaisin Suomeen Travemündestä maanantain ja tiistain välisenä yönä, joten meillä oli koko maanantaipäivä aikaa ajella leppoisasti takaisin pohjoiseen. Matkalla pistäydyimme vielä uudelleen Prestinissä kahvittelemassa ja esittelemässä ylpeinä Katlan uutta hienoa kolmosmanttelia kasvattajalle, ja jatkoimme sitten matkaa kohti Lyypekkiä ja satamaa. Menomatkan vahingosta viisastuneena pissitin Katlan nyt varmuudeksi vielä sataman odotusjonossakin, ja aikaahan oli koska lautalle meidät päästettiin vasta lähempänä puolta yötä:
Tiistain meripäivä sujui edelleen varsin tyynissä, joskin huomattavasti pilvisemmissä merkeissä kuin menomatkalla. Satamapissistä huolimatta Katla taisi tulla tankanneeksi nesteitä sen verran rankasti että sen estot lopulta sortuivat iltapäivällä, ja sekin onnistui tyhjentämään itsensä vihdoin kannelle. Hurtalla ei ollut mitään ongelmia, ja siitä laivalla oli muutenkin kovin jännää ja mielenkiintoista. Kuten oikeastaan koko matkalla; Hurtta oli itse asiassa aivan täydellinen matkakumppani nuoresta iästään (4,5 kk) huolimatta!
Finnstar saapui Vuosaareen ja suomalaiseen helteeseen keskiviikkoaamuna 26.6., ja Uutelan koirapuistossa suoritetun verryttelyn jälkeen olimmekin valmiita matkan viimeiselle suoralle. Kotiportilta kotiportille kertyi melkein jämptilleen 1400 km, eli säästimme matkassa vähintään saman verran seilaamalla suoraan Saksaan Via Baltican tai Ruotsin-Tanskan kiertämisen sijaan.
Nyt sitten koetetaan vähitellen laskeutua alas pilvistä ja palata arkeen, torstaina Katla kävi jo kipaisemassa Kaupissa 350 m yhdessä Edanan ja Pöpin kanssa muistutuksena seuraavasta urakasta eli rataderbyistä 7.7. Ensi tiistaina otetaan vielä yksi treeniveto radalla, ja muu aika tehdään sitten ihan vain lenkkeilyä ja palautumista.
Loppuun vielä on pakko laittaa näytille ihastuttavat lahjat, jotka Katla sai Virtaviivaisen tiimin kätevistä käsistä tänään - yhdennäköisyys on kerrassaan hämmästyttävä, eikö vain? Tykkään erityisesti noista älyllisistä katseista :-p
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti