keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Laiskaa treenausta, osa 2

Hämmästyttävää kyllä, koirien pinkki joululahjapallo on edelleen voimissaan (jos kohta aika lailla kolhiintuneempi kuin kuukausi sitten) ja vähintään yhtä rakastettu kuin aiemminkin. Tosin siinä missä Pelle oli aiemmin ehdoton pallokingi ja johtotähti, se on nyttemmin joutunut tunnustamaan että paikalla on uusi voima, tai oikeastaan jopa kaksi:

Pelle vs. Nike & Katla
Erittäin epäreilua kaksi yhtä vastaan, mutta toistaiseksi Pelle pitää vielä pintansa suurimmaksi osaksi. Palloilu ei kuitenkaan enää käy ihan yhtä hyvästä treenistä kuin aiemmin, koska juoksu tyssää nyt vähän väliä ylläolevaan kissanhännänvetoon. Tai muuten vaan yleiseen hulinaan:

Pelle, Ukko, Katla, Nike, Velmu siellä jossain takana ja Edana
Näin ollen varsinainen treenaus onkin vähin erin nyt siirtymässä taas oman tontin ulkopuolelle, perinteisesti etupäässä metsäautoteille ja kelkkaurille. Ihan hyvä siksikin että jatkossa emäntäkin saa enemmän liikuntaa...

Varsinaisesti tarkoitus oli ottaa tuoreita kuvia meidän tytöistä, mutta pönötys ei oikein onnistunut kuin sattumalta:

Edana, tilapäinen vierailijamme Pöpi eli Macarenan Pinacolada, Katla
Muuten ne toki ovat aivan tavattoman fotogeenisiä leidejä, vai mitä?

Katla ja Edana
Nams, mums! Nike ja Katla
Loppuhuipennuksena täytyy vielä mainostaa koirien toista ahkerasti käytössä ollutta joululahjaa, eli uusia talvirotseja. Tekijänä on Tmi Taulukas ja takit ovat paitsi hienon näköiset myös erinomaisen käteviksi käytännössä testatut, joten ei kun kiitokset vielä kerran tekijän suuntaan ;-) Noissa on siis etuosa umpinainen pusakka, joten lumi ei mene sisään hangessa juostessakaan. Ovat myös todella näpsäkät pukea ja riisua kiitos vetskarien, ja koiratkin tuntuvat tykkäävän kovasti. Takkeja on kahta eri kokoa ja ne ovat hieman erinäköisiä pukemisen helpottamiseksi, tässä tyttömallia esittelee oikealla Sysi (47,9 cm) ja poikamallia vasemmalla veli Horna (52,1 cm). Rotsit ovat itse asiassa sen verran hienot että emännänkin oli lopulta pakko hankkia uusi talvitakki entisen kulahtaneen tilalle, turkoosi tietysti.


Jatkossa talvikauden rauha alkaa vaihtua pikkuhiljaa aktiivisempaan meininkiin, tiedossa on nimittäin paitsi treenien aloittaminen vähän virallisemmin myös kauden ekat kisat jo viikon päästä eli Talvimaastot Mustialassa 9.3. Meiltä kisaamaan on lähdössä tänä vuonna vain Pelle ja sekin ihan siitä syystä että en osaa olla poiskaan, kun kuitenkin kisat järjestetään ihan naapurissa. Muut odottavat vielä rauhassa huhtikuun loppua, ja sitten alkavatkin jo tosihulinat!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti