perjantai 12. elokuuta 2011

Cwic whippets online?

Tänään Omakoiraan oli kolahtanut viesti, jonka perusteella keväällä anomani kennelnimi "Cwic" on nyt myönnetty FCI:ssä (=halusivat rahaa käsittelykuluihin, aika paljon). Näin ollen hieno (ja kallis) uusi nimi oli heti pakko ottaa käyttöön ainakin jossain muodossa, ja täten whippettiimimme tunnettakoon tästä lähtien nyt  Cwicceinä entisen Team Haumäen sijaan. Varsinkin, kun Haumäki on jäämässä historiaan siinäkin mielessä että tiimi on muuttanut pari viikkoa sitten entisestä tukikohdastamme Haumäestä ihan uuteen pytinkiin, joka kyllä on sekin mäellä mutta jolla on huomattavasti tavanomaisempi nimi Toivola. Näin ollen vanha webbisivusto www.haumaki.net katoaa kokonaan lähiaikoina ilmoilta, ja toivottavasti jossain välissä tilalle ilmestyy sitten vastaava uusi ajantasainen kotisivusto. Tuo vanha sivusto kun on sikälikin käynyt mahdottomaksi päivittää, että läppärini kovalevy hajosi täydellisesti - kuvineen sivupohjineen päivineen tietysti - viime talvena, enkä ole enää onnistunut saamaan matskuja käyttökelpoiseen kuntoon (varmuuskopio, mikä se on?). Kotisivuja odotellessa yritän kuitenkin pitää yllä nyt jonkinlaista blogia, jossa siis on tarkoituksena lähinnä päivitellä kaikille kolmelle kiinnostuneelle lukijalle etupäässä Team Cwicin vipeltäjien, ja ehkä joskus meidän muidenkin, kuulumisia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti