lauantai 1. joulukuuta 2012

Vastakohtien vetovoimaa

Tällä hetkellä päivitykset näkyvät menevän valtaosin Niken piikkiin, mutta antaa mennä koska se nyt vaan on niin käsittämättömän ihana otus! Tykkään toki kaikista meidän koirista omalla tavallaan, mutta kaksi niistä on pennusta pitäen ollut aivan erityisiä sydänkäpysiä eli Aslan ja nyt Nike. Kummallakin on hyvin samankaltainen avoin, kiltti ja reipas luonne, ja jotenkin meillä vaan synkkaa parhaiten juuri niiden kanssa. Kolmas luonteeltaan samankaltainen "elämäni koira" oli keltainen, paksu ja oikein peruskoiran näköinen espanjalainen Chiqui, joka tuli mulle aikoinaan Hollannissa asuessani 10-vuotiaana vuonna 2001 ja joka sen jälkeen kärsivällisesti kasvatti useampiakin whippetsukupolvia kunnes poistui luotamme tammikuussa 2009 liki 18 vuoden iässä. Kestin piskitöntä elämää suunnilleen kaksi viikkoa, jonka jälkeen lyhyen mutta intensiivisen etsinnän jälkeen Chiquin manttelinperijäksi valikoitui Pietarin kasvatti Ukko. Ukolla on sen verran menneisyyden painolastia ja varmaan erilainen rotumiksauskin että meidän suhteestamme ei ole tullut aivan yhtä saumatonta sielujen harmoniaa kuin Chiquin kanssa, mutta yhdessä asiassa se on ollut juuri samanlainen täysosuma eli whippettien kanssa homma hoituu hienosti. Ukko on aina ollut hyvä hoitosetä pennuille, se pitää porukan noin yleisesti kurissa ja nuhteessa, ja sen erikoisala on toimia poliisina joka vahtii ettei kukaan yksittäinen koira jää liikaa alakynteen laumariekkumisissa. Silti tähän asti sillä ei kuitenkaan ole ollut ihan sitä varsinaista sydänystävää wipujen joukossa - kunnes Nike tuli taloon.

Muutama kuva tältä aamulta pihapuuhista, näissä on touhuamassa siis lauman vanhin ja nuorin ja kuten näkyy niin kivaa on! Välillä Edanakin yrittää aina mukaan menoon koska sehän on noin niinkuin muuten Niken ehdottomasti paras treenikaveri, mutta kyllä Ukolla ja Nikellä vaan on jotain ihan omaa juttua keskenään. Hurjannäköisistä tilanteista huolimatta kuvauksissa ei vahingoitettu yhtään koiraa :-)





















PS. Huomatkaa myös Niken hieno uusi panta, tähän asti lapsiraukka on joutunut käyttämään vanhoja lainavehkeitä mutta kun bongasin Pienen pantaputiikin sivuilta sattumalta tuon olevan vapaana niin kaupat tuli välittömästi. En ehkä muuten ole vieläkään täysin lämmennyt mustalle värille wipuissa, mutta se täytyy myöntää että hitsit kun semmoiselle on kiva ostaa vermeitä kun kaikki näyttää hyvältä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti