keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Talvimaastoissa oli taas mukavaa

Viime sunnuntaina 11.3. siis kipaistiin perinteiset talvimaastot ihan tuossa naapurissa eli Mustialassa, ja meiltähän sinne oli ilmoitettu Sysi normipoikiin ja Katla tekemään virallinen kisadebyyttinsä norminarttuihin. Etukäteisodotukset olivat aika neutraalit koskapa kumpikin kisakokelas on aiemmin osoittautunut jollain tapaa ongelmalliseksi, mutta tällä kertaa kisapäivä oli oikein positiivinen kokemus molempien osalta.

Sysin kisat jäivät alkueriin sillä se oli ensimmäinen karsiutuja normipojista 211 pisteellä, mutta kun viidestä aikaisemmasta kisasta sen saldo on ollut pyöreä 0 niin hyväksytty tulos oli meille yhtä juhlaa! Sysin kaveriksi arpaonni heitti vanhan konkarin Elwiksen (Weikotin BB-King Creole), mutta Elwis oikaisi jo alkumatkasta hankeen joten Sysi sai tehdä aivan oman soolojuoksun. Ja hienosti juoksikin :-) Loppupisteitä toki verotti se että Sysi tapansa mukaan menetti kiinnostuksen vieheeseen heti sen pysähdyttyä ja kirmasi iloisesti suorinta tietä mamman syliin, mutta hommasta jäi kyllä sen verran hyvä fiilis että tästä on mukava jatkaa sitten kesällä taas treenausta. Sysin lopullinen sijoitus oli 7/13, poikien voittoon juoksi lopulta Soma (Paletin Soulman).

Katla puolestaan sai alkueräparikseen Pellen siskopuolen Nopan (Tuulikellon Diivaco), ja kun kyseessä oli ensimmäinen kerta kun Katla juoksi vieraan koiran kaverina saati koppa päässä niin hiemanhan se jänskätti. Startissa Katla lähti vieheen perään kuin telkkä pöntöstä, mutta alkumatkasta se jäi hieman himmailemaan kaverin vierelle sen näköisenä ettei oikein osannut tai uskaltanut mennä siitä ohi. Nopan juututtua hetkeksi kinokseen Katla pääsi sitten lopulta keulille, ja loppumatkan se ajoikin viehettä hienosti. Maalissa se taas hieman väisti vieheellä Noppaa vaikka kävikin pikaisesti tappamassa pupun ennenkuin kirmasi äiteen helmoihin. Pisteitä Katlalle tuli varsin vaatimattomat mutta aivan ansaitut 194, joilla se kuitenkin pääsi viimeisenä eli neljäntenä narttuna finaaliin.

Finaalilähdössä Katlan kaverina oli alkuerien jälkeen kolmantena ollut nuori Vi'waun Neela. Jotain oppia oli ilmiselvästi mennyt sinisen lohikäärmeen nuppiin koska tällä kertaa kaveri ei enää ihmetyttänyt yhtään, ja Katla vetikin koko lähdön omaa juoksuaan täysin suvereenisti alusta loppuun. Tällä kertaa maalissa pupu koki nopean ja perusteellisen kuoleman, mutta ilahduttavasti Katla päästi myös perässä tulleen kaverin vieheelle ilman pörinöitä ja ne retuuttivat sitä sulassa sovussa siinä vaiheessa kun handlerit ehtivät paikalle. Finaalista Katla sai pisteitä komeat 250 mikä luonnollisesti lämmitti suuresti emännän mieltä, ja näin ollen sen loppupisteiksi tuli 444 joilla se nousi lopulta tyttöjen kolmoseksi. Olispas tehnyt alkuerässäkin samanlaisen juoksun kuin finaalissa... mutta oppimiskokemuksena luulen että alkuerän ohitustohinat tekivät Katlalle pitemmällä tähtäimellä oikein hyvää! Tyttöjen voittoon juoksi Sisun siskopuoli Harmi (Nyanssin Bellis) ja saksalaiskoirien sukseeta täydensi kakkonen Sissi (Storktown's Octopussy).

Katlan kisadebyytti vielä kuvina, kuvaajana Sakari Lampola: