tiistai 13. elokuuta 2013

Heinäkuun harrastuksia osa 2: rataurheilua

Tästä piti tulla vähän sisältörikkaampi päivitys, mutta viimeaikaisten tapahtumien jälkeen ei nyt oikein runosuoni toimi. Kerrottakoon kuitenkin lyhyesti että Katla aloitti ratauransa 7.7. rataderbyissä Kartanolla, jatkoi hommia PM-ratakisoissa Kaupissa 28.7.  ja ehti jo elokuun puolella juoksemaan vielä SM-ratakisoissa Hyvinkäällä 11.8. Kaikissa kisoissa se juoksi kolme starttia ja sen suoritukset voi tiivistää heikohkoon lähtöön, sen jälkeen armottomaan kiihdytykseen takasuoralta alkaen ja lopun kaiken nousuun takaisin ryhmän keskivaiheille. Derbyjen norminarttujen A-finaalissa tulos oli neljäs ja PM-kisojen norminarttujen B-finaalissa kolmas. SM-kisat menivät ihan penkin alle erinäisistä syistä ja siellä Katla jäi C-finaaliin, jossa se sentään voitti Niken siskon Missin (täpärästi). Katlan paras aika toistaiseksi on derbyjen ensimmäisestä alkuerästä 23,7 ja myös Kaupissa se juoksi käyttövalioajat.

Muutamia kuvia derbyistä:

Norminarttujen A-finaali, Katla mustalla nelosella (kuva Erkki Ruusunen)

Derby norminartut, Katla neljäs (kuva Antti Ruotsalo)

PM-ratamestaruudet:

Norminarttujen B-finaali, Katla valkoisella (kuvat Emmi Ventelä)





Edit. Laitetaas vielä pari kuvaa SM-kisojen C-finaalista kun sellaisiakin löytyi, kaverina näissä siis Niken sisko Missi (of Streamline Magic Missile). Kuvista taas kiitos Emmi Ventelälle!







maanantai 29. heinäkuuta 2013

Heinäkuun harrastuksia, osa 1: näyttelyhommia ja maastoilua

Nyt on tullut laiskoteltua taas sen verran pahasti blogin päivittämisessä että pitää tehdä pari megapäivitystä putkeen. Päivityslaiskottelun osasyynä on kesäloma ja sen seurauksena tehokas vieroittautuminen tietokoneesta, mutta muutenhan me ei olla todellakaan laiskoteltu vaan harrastettu ahkerasti vähän sitä sun tätä! Tässä ensimmäisessä pläjäyksessä siis asiaa sekä näyttelyistä että maastoista, vähän myöhemmin sitten kuulumisia ratarintamalta.

Näyttelyrintamalla ei ole tullut käytyä virallisissa geimeissä sitten erkkarin, mutta kun kuulin että noutajajärjestön kesäleirin yhteydessä 5.7. järjestetyllä Gerard O'Shean alkeiskurssilla oli vielä muutama vapaa paikka ulkopuolisille niin minähän ilmoittauduin sinne viivana. Osin siksi että kurssi oli kätevästi Mustialassa, mutta ennenkaikkea siksi että olen kuullut paljon kehuja O'Shean kursseista ja jo pitempään on ollut mielessä että sellaiselle olisi joskus mukava päästä. Tarkoitus oli osallistua kurssille Niken kanssa kun sitä nyt ehkä tulee joskus vietyäkin näyttelyyn, mutta ekat pari tuntia kehässä hikoiltuamme tuli selväksi että neiti oli valeraskauden pyörteissä suunnilleen yhtä kiinnostunut hommasta kuin laiska lahna - Gerard muotoili asian poliittisesti korrektisti "your dog is like a zombie". Joten ohjaajan lämpimällä suostumuksella ekalla kaffitauolla Nike siirtyi masistamaan Jeeppiin ja tilalle hommiin astui loppuajaksi Hurtta 5 kk, ja johan alkoi löytyä vauhtia elämään. Hurtta oli kurssin kirkkaasti nuorin osallistuja mutta hienosti se jaksoi touhuta kaksi iltapäivää, ja sillä oli ainakin sekä runsaasti eteenpäinpyrkimystä että kivaa. Kurssi oli oikein hauska kokemus emännästäkin, Gerard ei todellakaan kumarrellut näyttelyharrastusta ja -harrastajia vaan antoi tulla totuuksia täysillä pisteliään kuivakkaalla irkkuhuumorilla kuorrutettuna ja me tädit saatiin hikoilla varmasti koko rahan edestä kehässä (ja kehän ulkopuolellakin) juostessamme. Nyt ei kun ahkeraa kotitreeniä ja sitten Hurtan kanssa MV-näyttelyyn Hesaan ensi vuonna :-p Ja ehdottomasti Gerardin jatkokurssille, kunhan sellainen tulee taas sopivasti eteen!

Muutamia otoksia Hurtasta näyttelytreenien pyörteessä, kuvat Maija Päivärinta:

Ihan koko aikaa lapsi ei sentään jaksanut skarpata, kun ympärillä oli kaikkea kovin ihmeellistä

Reipasta eteenpäinpyrkimystä! Vai oliskohan menossa "hophop"?

Me keskityttiin seisottaessa toistaiseksi lähinnä paikallaan pysymiseen, seisotusasentoa hiotaan sitten myöhemmin 
Pöytääkin päästiin kokeilemaan, emännän hieno natsitervehdys johtuu kourassa piilottelevasta lihapullasta

Maastojen osalta heinäkuussa oli vuorossa perinteiset Tampereen KV-maastot 15.7., jotka järjestettiin tänäkin vuonna Kaanaan moottoriurheilukeskuksessa Teiskossa. Tilapäisessä mielenhäiriössä ilmoitin sinne alunalkaen peräti kolme koiraa eli inttikisoihin Katlan ja Pellen ja yk-tyttöihin vielä Niken. Niken valeraskaushuuruilun takia kuitenkin päätin jättää sen lopun kaiken varmuudeksi pois, varsinkin kun ikääkin sillä on vasta niukasti 1,5 vuotta eli kisaamaan ehditään varmasti. Yhden koiran puute ei varsinaisesti haitannut kisoja, ilmoitettu koiramäärä oli nimittäin aivan järkyttävä ja sehän tarkoitti että päivälle kertyi pituutta. Taisi olla jopa kaikkien aikojen ennätys sillä kisatoimisto ja eläinlääkäri aloittelivat aamulla seitsemältä, ja palkintojenjakoon päästiin illalla puolen kahdentoista aikoihin! Rispektit järjestäjille että jaksoivat vetää rumban läpi vielä kahtena päivänä peräkkäin, ja kyllä me kilpailuttajatkin oltiin aika sitkeitä... onneksi paikka on kiva, sää suosi suurimman osan aikaa ja ravinteli Lippumiehessä voi käydä tankkaamassa säännöllisin väliajoin makkarakoreja ja munkkeja.

Kisatuloksissa ei meidän osalta ollut sen suuremmin hurraamista eli EM-kisahumun jälkeen oli taas tiedossa paluu maan pinnalle: Katlan sijoitus oli lopulta 26. ja Pellen 16. Katla palasi jo viime kesältä tuttuun "kaikki tai ei mitään" -tyyliinsä ja hukkasi siis vieheen jo heti alkuerästarttinsa lähdössä. Tällä kertaa viehe kyllä löytyi aika pian ja loppusuoritus oli sen verran kelvollinen että pisteitä tuli lopulta asialliset 222, mutta niillä ei paljoa juhlittu kisoissa jossa nartut takoivat järjestään yli 250 pisteen suorituksia. Alkuerien jälkeen Katla oli siis huikealla sijalla 22, ja finaalista jätin sen lopulta varuiksi pois kokonaan kun jossain välissä päivällä odotellessa sitä ilmeisesti joko pisti ampiainen tai puraisi paarma etujalkaan joka turposi mukavasti juuri finaalien alla. Laskin että jos Katla olisi juossut 280 pistettä finaalissa sillä olisi ollut mahdollisuus nousta sijalle 20, joten ei sitten viitsinyt riskeerata kun se kuitenkin aristi jalkaansa. Päivän iloisista fiiliksistä vastasikin vanhaherra ja melkeinveteraani Pelle Peloton, joka todellakin jaksoi painaa ja pisteli varsinkin alkuerässä sen verran näpsäkästi että keräsi pisteitä mukavat 251 joilla sijoittui peräti jaetulle seitsemännelle sijalle. Finaalissa sitten homma meni jo vähän oikomiseksi ja pisteitä vain 233 joilla loppusijoitus oli siis 16, mutta silti SA-tulos ja ihan kunniallinen suoritus pitkästä aikaa. Ei kun innolla virallisiin vetskukisoihin sitten elokuun lopulla, Pellehän täyttää kuusi 18.8. joten Vilppulassa kajahtaa veteraaniluokassa!

Täydelliset tulokset löytyvät täältä: http://koti.mbnet.fi/sirke/2013/Tampere.htm.  Ja pari otosta kisailijoista alkueristä, kuvaajana Mari Kaukanen.




keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Kauden toiset ratakirjat plakkarissa

Edana kipaisi eilen Kartanolla viimeisen ryhmäkoejuoksunsa hyväksytysti, ja ratakirja-anomus lähti siis tänään eteenpäin. Aiemmin kesäkuussa Katlahan juoksi jo omat ratakirjansa, ja vielä olisi toiveissa loppukaudesta saada sellaiset myös Nikelle. Hurtta joutuu odottamaan omiaan sentään ensi kesään.

Edanan 350 m ryhmässä juoksivat kavereina Katla ja Sisun sisko Nuudeli. Edanalla oli ehdottomasti paras startti ja se liukeni jo parin metrin karkumatkalle, mutta kerran käynnistyttyään Katla aloitti vahvan nousun ja maaliviivalle Katla ja Edana taisivat tulla samaan aikaan ellei peräti Katla ollut edellä. Nuudeli tuli maaliin sitten vähän jälkijunassa, mutta vieheelle kerran päästyään valloitti sen niin tehokkaasti että Edanalla ei ollut toivoakaan päästä lähelle ja Katlakaan ei voinut kuin mulkoilla vierestä pahasti kun jenkkikoppa esti sitä itseään pureutumasta kiinni rättiin. Nuudeli irrotettiin vieheestä lopulta rata-alueen ulkopuolella :-)





Kaikki kuvat by Liisa Toivanen, ja huomatkaa erityisesti Katlan harvinaisen paljonpuhuvat katseet!

sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Kansainvälistä kisailua Saksassa eli EMM-2013

Koska yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa ja useampi kuva vielä enemmän, luvassa on varsin kuvapainotteinen matkakertomus Katlan kisareissusta maastojuoksun EM-kisoihin Saksaan Pouchiin juhannuksen tienoilla!

Katla siis valikoitui aiemmin keväällä Suomen edustusjoukkueeseen yhtenä kuudesta whippetnartusta viime kauden kahden parhaan maastokisatuloksensa perusteella, ja matkaseuraksi sille puolestaan valikoitui talouden toinen sinivalkoinen eli veljenpoika Hurtta. Kulkupelinä toimi luonnollisesti Jeeppi, ja kuskina/huoltajana/kartturina/rahoittajana allekirjoittanut. Matkareitiksi oikeastaan ainoa vaihtoehto alusta alkaen oli laiskan naisen reitti eli Finnlinesin lautta Helsingistä Travemündeen ja takaisin, ihan jo senkin perusteella että takavuosina Hollannissa asuessa tuli kulutettua kyseistä reittiä enemmänkin ja aina mukavalla fiiliksellä. Valitettavasti vanhat rakkaat Finnhansa, Finntrader ja Finnpartner siirtyivät muille maille jo 2006, ja vaikka Transeuropa edelleen liikennöi Helsingistä Rostockiin sen aikataulut eivät sopineet meille. Näin ollen oli aika tutustua firman uuteen kalustoon, joksi meille osui Finnstar mennen tullen. Satamakin oli kerinnyt vaihtua vuosien varrella Sompasaaresta Vuosaareen.

Tästä se alkaa - 19.6. Vuosaaren satamassa check-in takana ja m/s Finnstar taustalla laiturissa:


Sen verran piti investoida lisähintaa reissuun että saatiin ulkohytti ja ikkuna:


En muista että olisin ikinä nähnyt Itämerta niin tyynenä kuin menomatkalla, ja muutenkin oli aivan ihanan leuto ja aurinkoinen keli koko matkan:


Valitettavasti viehättävä kelikään ei inspiroinut hienohelma-Katlaa niin paljon että se olisi suvainnut pissiä koirille varatulle kannelle pissilaatikkoon tai edes sen viereen, joten madame pidätti sitten koko matkan Helsingistä aina Saksaan asti. Hurttakin hieman oudoksui kannella käyntiä aluksi, mutta pääsi pian eroon estoistaan ja lorotti sen jälkeen oikein suvereenisti asiansa. Katlan iloksi nykylautat sentään kulkevat sen verran nopeammin kuin vanha laivasto, että saavuimme Travemündeen jo torstai-iltana 20.6. Yöpymispaikaksi olin varannut Lyypekistä hotelli Ibiksestä huoneen eli satamasta oli enää parinkymmenen kilometrin matka eteenpäin.

Perjantaina 21.6. lähdimme aamulla ensi töiksemme oikomaan laivalla makailun veltostuttamia koipiamme Lyypekin vanhaan kaupunkiin, olikin kulunut jo pitkä aika edellisestä visiitistä siellä (taisi olla tammikuussa 1996). Kohtasimme siellä mm. toisen harmaan lohikäärmeen:


Reippaan 4-5 kilsan kaupunkilenkin jälkeen olikin mukava taas hypätä autoon, ja suunnata iltapäiväksi kohti Prestiniä Schwerinin kaupungin liepeillä, tarkoituksena kyläillä Katlan kasvattajan Karinin luona kennel Efflorescossa. Kasvattaja oli nähnyt Katlan viimeksi luovutusikäisenä pallerona kesäkuussa 2010, joten muutos nykyiseen pystykorvaiseen teräsdaamiin oli varmasti aikamoinen. Lisää ihmeteltävää toi vielä tietysti Hurtta, onhan sen isä Katlan veli Kajanos. Käsittääkseni molemmat sinivalkoiset tekivät kuitenkin positiivisen vaikutuksen, ja vietimme oikein mukavan päivän ja illan tutustuen uusiin ja vanhoihin koiriin molemmin puolin ja vaihtaen kuulumisia. Viimeistään tässä vaiheessa muuten aloin huomata että kärtty-Katla oli selvästi alkanut pehmitä Hurtalle, ja päästessään vapaana kirmaamaan Karinin aidatulla pihalla ne jopa touhusivat jonkinlaista leikkiä keskenään. Eihän siihen vaadittukaan kuin 3 kuukautta ja yksi Keski-Euroopanreissu...


Jos muuten Katlan ja Kippiksen sisarukset kiinnostavat, kennel Efflorescossa on tällä hetkellä kolmeviikkoiset pennut joiden isänä on ihana Catkyll's Angelo ja emänä Effloresco's Jolie Jadou (Culann's Logan x Effloresco's Fiona). Tietääkseni muutama pentu on vielä vapaana, ja lisätietoa löytyypi osoitteesta http://www.efflorescos.de. Sukua ja vanhempia sisarpuolia katsellessa voisi olettaa että näistä sööteistä pikkumarsuista voi tulla isompina varsin päteviä kavereita sekä maastoihin että radalle: 


Oma suosikkini pennuista oli uros, jonka väriä voi kuvailla lähinnä "blue fawn and tan" - sillä on siis ihan selvät tan-merkit jaloissa, rinnassa, poskissa ja vähän silmien päälläkin. Todella jännä nähdä millaiseksi sen väri muuttuu aikuisena!

Lauantaiaamuna 22.6. oli sitten aika suunnata nokka vihdoin kohti pääkallonpaikkaa, eli Pouchin niemimaata Bitterfeldin kaupungin kupeessa Leipzigin ja Hallen puolivälissä. Moottoriteiden jumalat suosivat meitä ja pääsimme perille alkuiltapäivästä varsin leppoisan ajelun jälkeen ilman kummempia viivytyksiä. Majoituspaikaksi olin buukannut hotelli Bavarian Brehnan kylästä parinkymmenen kilometrin päässä kisapaikalta. Lauantaina osa roduista kisasi jo täydellä tohinalla, mutta whippettien osalta tiedossa oli vain eläinlääkärin tarkastus jonka kaikki joukkueen koirat läpäisivät ilman sen kummempia kommervenkkejä. Olikin sitten muuten ainoa tarkastus, eli varsinaisena kisapäivänä ei enää tehty uusintatarkastusta ennen finaaleja kuten Suomessa on tapana. Toki koiramäärätkin olivat EM-kisoissa aivan eri luokkaa eli yli 800 ilmoittautunutta koiraa kahdelle päivälle. Lauantain kisatapahtumat jäivät meiltä näkemättä, mutta tuloslistojen perusteella suomalaiskoirat aloittivat heti räväkästi ja afgaaninarttu Chikarah vd Bremmen toi Suomeen peräti hopeaa.

Sunnuntai 23.6. oli sitten Se Suuri Päivä whippettien joukkueelle. Olimme paikalla jo hyvissä ajoin aamulla eli seitsemältä, koska ensimmäiset startit alkoivat kahdeksalta. Alkuerälähdössä Katlan pariksi oli arvottu belgialainen Gazella des Amours d'Achka.


Gazella oli arvottu punaiselle manttelille ja Katla saksalaisittain "valkoiselle" eikä siniselle kuten meillä (sininenkin olisi kyllä ollut sallittu). No problemo, sillä kisoihin ostamassani maastomanttelisetissä oli kaikki kolme väriä ja oli oikeastaan hauska päästä käyttämään valkoista kun sitä ei tule Suomessa pahemmin kulutettua. Sen sijaan ilmeni sellainen problemo että meillä oli mukana vain sininen ja punainen muovikoppa, ja jotenkin kumpikin vaihtoehto oli vähän omituinen valkoisen manttelin kanssa. Mutta tadaa, matkalla Suomi-leiristä kisapaikalle oli pitkä kuja täynnä kauppakojuja ja taskuunkin oli sattunut jäämään kymppi, joten teimme pikaiset kaupat ja Katla pääsi starttiin upouusi valkoinen koppa (jossa oli sopivasti vielä siniset hihnat) päässään. Tyyli ennen kaikkea!

Tuli sitten Katlan startin aika, ja pikaisen varusteidentarkistuksen jälkeen siirryimme lähetyspaikalle. Viehe käyntiin, lähettäjältä tukeva läimäys hartioihin ja koira matkaan. Whippettien alkuerät juostiin radalla 1, ja rataa voisi kuvailla loivassa rinteessä olevaksi hieman kasin muotoiseksi 700 m lenkiksi, joka oli tungettu täyteen tiukkaa syheröä ja karmaisevia, suunnilleen keilan kokoisia megarissoja. Aivan siis Katlan rata, ja voi veljet että se juoksikin hienosti kasin ensimmäisen, vasemmanpuoleisen lenkin. Tarkkaa seuraamista, tiukkoja ja ketteriä käännöksiä ja kaunista yhteispeliä parin kanssa. Jee! Ja sitten koirien ollessa palaamassa kasin keskipisteeseen eräältä katsojalta lipesi kädestä turistikoiran remmi, ja yhtäkkiä radalla kirmasi paitsi kaksi kisailijaa myös kolmas whippet remmi perässä lepattaen. Veto oli siis pakko keskeyttää radan puolivälissä, ja meidän kahden kilpailuttajan fiiliksiä voi vain kuvitella todella hienosti menneen alkuosan jälkeen (kieltämättä myös karanneen koiran omistaja punotti kovasti, eikä vain juoksemisesta). Tuomarit pitivät pienen kokouksen, ja ilmoittivat sitten että haluavat nähdä koko startin uusiksi alusta alkaen pienen tauon jälkeen.

"Pieni tauko" oli lopulta peräti 10 minuuttia eli loput narttulähdöt, jonka jälkeen ei kun starttiviivalle uusiksi vaan ja menoksi. Uusintalähdössä näki selvästi että koirat olivat jo tuttuja radan alkuosan kanssa eivätkä juosseet sitä ihan yhtä tarkasti kuin ekalla yrityksellä, mutta onneksi radan loppupuoli oli taas vierasta ja Katlakin skarppasi uudelleen. Lopputulemana Katlalle pisteitä alkuerästä 259, millä pienen laskutoimituksen jälkeen varsin hämmästyttävästi totesin sen olevan peräti jaetulla kuudennella sijalla - ei yhtään hassummin 80 startanneesta whippetnartusta!




Finaaleihin whippetit sitten vaihtoivat radalle 4, mikä oli tasainen niitty ja muutamia pusikoita. Niitylle vedetty rata mykisti kuitenkin treenarit suhteellisen tehokkaasti, se nimittäin alkoi kuudella (6) peräkkäisellä 90 asteen kulmalla jotka siis muodostivat käytännössä kolme peräkkäistä 360 asteen käännöstä. Loppurata kiersi pellon reunoja loivana kaarena tuoden ihan kiitettävästi pituutta radalle, kunnes kääntyi taas keskemmälle loppukiemuraksi ennen pysäytystä. Katlan väriksi finaalistarttiin arvottiin punainen ja pariksi alkuerien jälkeen pisteen vähemmän saanut tanskalainen Coastwinds Rider Madonna.

Katla on aina jäätävän viileä leidi startissa joten meillä meni oikein hyvin, mutta kuvista päätellen pohjoismaisella kollegallani oli hieman hankalampaa:



Startin jälkeen viehe (ja tanskalainen) suuntasivat suoraan eteenpäin ensimmäiseen täyskäännökseen, kun taas Katla... lähti tiukasti vasemmalle viehettä vastaan. Wau. Sen jälkeen viehe ja Katla tekivät molemmat hurjaa siksakkia yrittäen päättää kumpi menee ensin, kunnes viimeisen siksakin jälkeen ne taas asettuivat nätisti jonoon järjestyksessä viehe, Katla ja tanskatar.




Suoremmalla osuudella Katla näytti että ratatreenit ovat tuottaneet tulosta ja vauhtia löytyy, ja treenaria ilahdutti erityisesti että myös kunto näytti vihdoin olevan kohdillaan eli Katla painoi täyttä tehoa loppuun asti silloinkin kun kaveri alkoi jo hieman hiipua. Vieheellä se näyttikin antaneensa kaikkensa, kun taas Katla oli edelleen täynnä tappotehoa:



Radan loppuosa oli siis minusta ihan ok ja jopa hyvä, mutta ne alkuosan koreografiat... alistuneena hyvästelin sielussa jo himpan itäneen haaveen pääsystä podiumille kutoseksi ja yritin alkaa aivopestä itseäni siihen että sijoitus edes 20-25 parhaan joukossa olisi jo hieno juttu. Tosin suureksi voitoksi kyllä voi katsoa jo senkin että Katla tuli radoilta takaisin täydessä terveydentilassa, koko Pouchin niemimaa oli nimittäin järjettömän täynnä lasinsiruja sekä radoilla että leirialueilla, ja lisäksi älyttömät megarissat koituivat useammankin koiran kohtaloksi. Radoilla nähtiin myös kuperkeikkoja (mm. Katlan sisko Kimara heitti pahat voltit finaalissa) ja kaikensortin sukelluksia yli/läpi/melkein alikin puskien ja ojien sun muiden notkelmien.

Ottaen huomioon että kisoissa oli valtava määrä koiria ja lähes kaikki juoksivat myös finaalit, on aika hämmästyttävää että kaikki startit oli juostu jo viiden aikoihin iltapäivällä. Siihen vielä vähän tehokasta toimistotyöskentelyä, ja palkintojenjako pääsi alkamaan niemen kärkeen rakennetussa amfiteatterissa puolen seitsemän aikoihin. Palkinnot jaettiin roduittain aakkosjärjestyksessä, joten whippetit olivat tietysti viimeisinä. Suomalaismenestystä päästiin huutamaan jo venäjänvinttikoirien kohdalla (Venecija Vesnoi Mielas Kupidonas oli narttujen vitonen ja Sevastian urosten nelonen), jatkettiin unkarinvinttikoirille (Vadaszok Reme Akkord oli urosten nelonen) ja vielä faaraokoirienkin kohdalla päästiin ääneen (Sawhorse's Party Beast oli narttujen kutonen). Sitten vaan odoteltiin palkintojenjaon loppumista, ja tietysti uteliaana kuka lopulta oli voittanut whippeteissä. Nartuissa kuudes sija meni Venäjälle, viides alkuerien jälkeen kakkosena olleelle ruotsalaiskoiralle ja neloseksi nousi Katlan tanskalainen finaalipari jonka olin olettanutkin saaneen korkeammat finaalipisteet kuin Katla. Vaan sitten kuuluttaja totesi kolmannen sijan menevän.... Finnlandiin - kukakukakuka?? Ja niin siinä kävi että Katla, Effloresco's Khimaira, kuulutettiin kolmospallille - pronssia Suomeen 80 nartun joukosta!!!


(handlerin ilmeestä ei kannata välittää; oikeasti olin hyvin, hyvin, hyvin huumaantuneen onnellisen kevytpäinen just tuolla hetkellä). Kakkoseksi tuli Hollannin koira ja voittajaksi lopulta reilusti sijoitustaan alkuerien jälkeen parantanut Unkarin edustaja Devaj Go By, joka on muuten Katlan siskopuoli eli senkin isä on Catkyll's Angelo. Hyvä me :-)

Täydelliset sunnuntain kisatulokset löytyvät täältä: http://www.dwzrv.de//files/emprogrammsonntagergebnisse.pdf. Ja Helvetion galleriasta löytyy paljon kuvia whippetlähdöistä, myös kaikki Katlan kisakuvat ovat sieltä (kiitos Marc-Udo!).

Pitkän kisapäivän ja ilmeisen raitisilmamyrkytyksen + päivän suurten tunnejärkytysten jälkeen ei riittänyt lopulta energiaa sen kummempaan juhlintaan kuin kamojen pakkaamiseen ja siirtymiseen hotellille, missä simahdimme unten maille suunnilleen huoneeseen päästyämme. Seuraavana aamuna eli maanantaina 24.6. hyvän aamiaisen jälkeen elämä sentään alkoi voittaa jo sen verran, että kävimme ennen kotimatkalle lähtemistä vielä aamukävelyllä tutustumassa Brehnan suurimpaan nähtävyyteen eli entiseen luostarikirkkoon missä Katharina von Bora (siis Mrs. Luther) kuulemma vaikutti aikanaan:


Finnstar oli lähdössä takaisin Suomeen Travemündestä maanantain ja tiistain välisenä yönä, joten meillä oli koko maanantaipäivä aikaa ajella leppoisasti takaisin pohjoiseen. Matkalla pistäydyimme vielä uudelleen Prestinissä kahvittelemassa ja esittelemässä ylpeinä Katlan uutta hienoa kolmosmanttelia kasvattajalle, ja jatkoimme sitten matkaa kohti Lyypekkiä ja satamaa. Menomatkan vahingosta viisastuneena pissitin Katlan nyt varmuudeksi vielä sataman odotusjonossakin, ja aikaahan oli koska lautalle meidät päästettiin vasta lähempänä puolta yötä:


Tiistain meripäivä sujui edelleen varsin tyynissä, joskin huomattavasti pilvisemmissä merkeissä kuin menomatkalla. Satamapissistä huolimatta Katla taisi tulla tankanneeksi nesteitä sen verran rankasti että sen estot lopulta sortuivat iltapäivällä, ja sekin onnistui tyhjentämään itsensä vihdoin kannelle. Hurtalla ei ollut mitään ongelmia, ja siitä laivalla oli muutenkin kovin jännää ja mielenkiintoista. Kuten oikeastaan koko matkalla; Hurtta oli itse asiassa aivan täydellinen matkakumppani nuoresta iästään (4,5 kk) huolimatta!


Finnstar saapui Vuosaareen ja suomalaiseen helteeseen keskiviikkoaamuna 26.6., ja Uutelan koirapuistossa suoritetun verryttelyn jälkeen olimmekin valmiita matkan viimeiselle suoralle. Kotiportilta kotiportille kertyi melkein jämptilleen 1400 km, eli säästimme matkassa vähintään saman verran seilaamalla suoraan Saksaan Via Baltican tai Ruotsin-Tanskan kiertämisen sijaan.

Nyt sitten koetetaan vähitellen laskeutua alas pilvistä ja palata arkeen, torstaina Katla kävi jo kipaisemassa Kaupissa 350 m yhdessä Edanan ja Pöpin kanssa muistutuksena seuraavasta urakasta eli rataderbyistä 7.7. Ensi tiistaina otetaan vielä yksi treeniveto radalla, ja muu aika tehdään sitten ihan vain lenkkeilyä ja palautumista.

Loppuun vielä on pakko laittaa näytille ihastuttavat lahjat, jotka Katla sai Virtaviivaisen tiimin kätevistä käsistä tänään - yhdennäköisyys on kerrassaan hämmästyttävä, eikö vain? Tykkään erityisesti noista älyllisistä katseista :-p


perjantai 28. kesäkuuta 2013

Sekalainen rästipäivitys

Jotenkin on ollut nyt niin touhua vähän joka rintamalla, että blogin päivitys on seisonut tärkeysjärjestyksessä suunnilleen sijalla ö. Mutta ennen suurempaa päivitystä pikakelauksena edellisen päivityksen jälkeen tapahtuneita juttuja:

Maastoderbyt juostiin Iitissä hiekkakuopalla 18.5., ja meiltähän tänä vuonna derbyvuorossa oli tietysti Katla. Katla kävi vetäisemässä keskinkertaisen alkueräsuorituksen saaden pisteitä 220, ja finaaliin ei ollut niillä asiaa joten sen lopullinen sijoitus oli vaatimattomasti 8/9. Treenarin silmiin meno näytti kuitenkin taas jo pykälää paremmalta kuin edellisissä kisoissa, joten sinänsä ihan ok suoritus tässä vaiheessa kautta. Ja Katlahan on tunnetusti aina erittäin fotogeeninen valokuvissa, niin myös Iitissä (kuva Sakari Lampola):


Täydelliset tulokset löytyvät täältä: http://koti.mbnet.fi/sirke/2013/derby.htm.

Maastoderbyjen jälkeen Katla onkin keskittynyt sitten ihan puhtaasti treenaamiseen radalla EM-kisoja odotellessa, ja siinä sivussa se juoksi itselleen myös ratakirjat kesäkuun puolivälissä. Ei kun rataderbyjä suunnittelemaan...

Nike puolestaan saavutti kesäkuun alussa virallisen kisaiän eli 15 kk, ja sen kunniaksi se kävi korkkaamassa kertaheitolla oman kisauransa alkuun sekä näyttelyissä (Whippet-Harrastajien erikoisnäyttely 8.6.) että maastoissa (Vintyt KV-maastot 15.6.). Huomattavan osan meidän yllättävästä osallistumisinnostamme selittää toki se, että kummatkin kokkareet pidettiin naapurissa Mustialassa. Erkkarissa Nike esiintyi vielä junnunartuissa, koska se täytti 15 kk vasta seuraavana päivänä eli 9.6. Tuomarina oli yksi lajin grand old maneista eli Bo Bengtson, joka ei varsinaisesti ihastunut näkemäänsä Niken todella nätistä esiintymisestä huolimatta vaan antoi Nikelle kättelyssä perinteisen metsämiehen sertin eli H:n. Arvostelussa todettiin ettei Nikellä ollut alaleukaa eikä kulmauksia, mutta luusto oli sentään erittäin hyvä ja liikkeetkin "ok". Kuviin Nike ei tainnut tarttua kenellekään, mutta erkkaritulokset sentään löytyvät netistä täältä: http://whippetharrastajat.fi/erkkari2013tulokset.pdf.

Viikkoa myöhemmin vuorossa oli siis meille varsinaisesti luontaisempaa toimintaa eli maastokilpailu, ja Nikehän kisasi yk-nartuissa. Ikää huimat 15 kk ja 6 pv eli varmasti kisojen nuorin osallistuja yhdessä veljensä Luigin (Machine Gun) kanssa. Pientä jänskänpoikasta oli ilmassa alkuerästartin aikoihin, koska Nike ei ollut koskaan aiemmin juossut a) mantteli päällä b) koppa päässä c) kaverin kanssa d) maastovieheen perässä. Kohdat a) ja b) eivät aiheuttaneet hämmennystä ja kyllä se lähti d):nkin perään, mutta kohta c) oli selvästi vähän outo kokemus alkuerässä ja suoritus menikin Niken osalta melko lailla kaverin eli C'mere Jääkukan peesailuksi. Pisteitä Nike sai 212 eli pääsi kuitenkin finaaliin, sen sijaan velimies Luigi seurasi omaa pariaan niin perusteellisesti että sai pisteitä nollan, ja taisi päättää jäädä vielä vähän kotiin kasvamaan ennen seuraavia kisoja. 

Finaalissa Niken pariksi tuli Pellen nuorempi siskopuoli Tarumetsän Yöttömän Yön Juhla. Jouduimme odottelemaan kohtuullisen kauan radalle pääsyä paikassa missä Nike näki edellisten koirien suoritukset, ja yhtäkkiä jokin naksahti neidin päässä siihen malliin että finaalisuoritus olikin sitten jo ihan eri tason menoa. Tuomaritkin tykkäsivät 241 pisteen verran, joten Niken loppusaldoksi tuli 453 pistettä ja sija 4/8. Treenarille jäi myös sen sortin hyvä fiilis kisasta että ilmoitin Niken jo seuraaviin kisoihin heinäkuulle, nimittäin Kaanaan moottoriradalla juostaviin PMM-kisoihin 14.7. Odotellessa Nike treenaa nyt radalla, ja katsotaan josko niitä kirjojakin saataisiin jo alulle sitten jossakin vaiheessa. Ja Mustialan täydelliset tulokset löytyvät tietysti täältä: http://koti.mbnet.fi/sirke/2013/vityt.htm.

Nike ja hurrrrjan näköinen mutta koiran itsensä mielestä yllättävän jees jenkkikoppa elämänsä ensimmäisessä yhteistyöstartissa (kuva Jaakko Stenroos):


Muista otuksista Pelle, Velmu ja vieraileva tähtemme Pöpi ovat urakoineet ahkerasti koejuoksukavereina sekä omille että muiden koirille, ja Edana puolestaan on juossut omia koejuoksujaan siihen malliin että viimeistä ryhmää vaille kirjat ovat hallussa. Hurtta on ollut mukana aktiivisesti vähän joka harrastuksessa tsemppiryhmässä, ja välillä päässyt puuhailemaan kaikenlaista kivaa ihan omillaankin kuten työpaikan virkistyspäivässä toukokuun puolivälissä Tammelassa Saaren kansanpuistossa. Ei tästä voi juuri sinivuokot sievemmiksi tulla, vai mitä?


Seuraava päivitys onkin sitten suurempi reportaasi iloisesta turneestamme Saksanmaalle juhannusta juhlimaan, mutta se saa nyt odottaa huomiseen!

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Nollasta sataan eli kisakausi käyntiin

Kevään tulon huomaa viimeistään siitä, että yhtäkkiä kalenteri täyttyy tapahtumista ja kissanristiäisistä niin pullolleen että kaiken kiireen keskellä blogipäivityksetkin tuppaavat jäämään jalkoihin. Joten kerralla tiivistetty pläjäys kauden alun tunnelmista, ja vähän muustakin.

Tämän kesän kisaputki käynnistettiin siis Katlan kanssa 28.4. Mustialassa Whippet-Harrastajien maastomestaruuksissa ja sitä jatkettiin heti viikon päästä 4.5. Laihialla Suomi-Cupissa. Erinäisistä syistä johtuen olemme himpan myöhässä Katlan treenauksen suhteen kauden alkua ajatellen, joten odotukset eivät olleet näihin alkukauden kisoihin vielä kovin kummoiset. Mutta oi miten mukava olikaan taas päästä tositoimiin piiiitkän talvilevon jälkeen... jostain syystä grillimakkarakin maistuu aina paremmalle kisapellon laidalla!

Mustialassa Katlan alkuerän juoksu oli ihan ok, mutta finaalistartti aiheutti harmaita hiuksia handlerille senkin edestä. Katlan ja parinsa Encautom's Christmas Giftin ajolinjat eivät nimittäin osuneet sitten niin yhtään sopivasti, ja tuloksena oli komea törmäys ja kasa kuperkeikkoja. Onneksi kumpikin osapuoli selvisi ilman suurempia lommoja, ja lopun kaiken viime vuoden mestarin Katlan sijoitus oli ihan kunniallinen 8/25 pistein 233+233=466. Ehdottomasti ilahduttavinta on kuitenkin että törmäily ei näytä aiheuttaneen myöskään jälkivaivoja, koska Katlahan on taistellut viimeiset 1,5 vuotta vanhan selkävamman aiheuttamien jumien kanssa ja vihdoin tänä keväänä on alkanut näyttää että selkä olisi kunnossa. Itse asiassa Katla sai vasta luvan aloittaa treenauksen täysillä kuukausi sitten, joten todella hienoa että selvittiin säikäyksellä ja homma voi jatkua suunnitelmien mukaan.

Mustialan erityisen ihana puoli kisapaikkana on varttitunnin kotimatka kisapäivän jälkeen, mutta valitettavasti samaa ei voi sanoa Laihiasta seuraavana viikonloppuna. Paikalla oli oltava viimeistään 7.45, joten kisajunamme starttasi Jokioisilta klo 3.00 ja takaisin kotona oltiin samana iltana klo 23 jälkeen. Pitkän kisapäivän takia mukaan oli vielä otettava koko koirajengi, eli yhdeksän whippettiä matkusti uuden kisajuhtamme Jeep Grand Cherokeen takaosassa ja Ukko pääsi paraatipaikalle etupenkille. Hiukan oli ahdasta edessä kun sinne piti vielä survoa kaikki tarvikkeetkin, mutta onneksi Ukko osaa käyttäytyä hyvin sivistyneesti autossa. Noin muutenhan Laihialla oli taas oikein mukavaa, ja täytyy sanoa että Jeepillä ajaminen käy aika puhtaasti huvista sekin joten matkasta viis (niin kauan kun ei katso bensalaskua; 4,7-litrainen veekasi ei ole ihan se pihein kulkupeli. Mutta ai että se murisee mukavasti..). Kisojen osalta Katlan suoritukset eivät oikein miellyttäneet tuomareita, joten lopullinen sijoitus oli 5/9 pistein 227+199=429. Taisi kunnon puute vielä näkyä pitkillä liki 700 m radoilla, ja ehkä se edellisen viikonlopun tällikin vaikutti osaltaan. Edelleen kuitenkin kisan jälkeen Katlan selkä vaikutti oikein hyvältä joten oikealla tiellä ollaan; kuntoa saa helposti lisää myöhemmin jos vaan kroppa alkaa nyt kestää kunnolla treeniä.

Nyt Katlalla on menossa kahden viikon lepoputki (= pyöräilyä, uintia, pari ratavetoa, paljon vapaata juoksua ja kuukausittainen osteopaattikeikka. Lepo on suhteellinen käsite), ja sitten on vielä tiedossa derbymaastot Iitissä 18.5. Sen jälkeen seuraavat kisat taitavatkin olla Katlan osalta Saksassa Halbinsel Pouchissa juhannuksena, kyseessä siis EMM-13 jossa Katla edustaa Suomea whippetnarttujen joukkueessa. Katlan sisko, Sveitsin maastomestari 2012 Kimara on puolestaan valittu Sveitsin joukkueeseen, joten saadaan aikaan myös perheensisäinen kilpailu kahden sinisen sisaruksen välillä!

Alla Katlan oma sininen tyylinäyte Mustialan finaalissa, kuvaajana Sakari Lampola:


Ratakausikin saatiin jo käyntiin Hyvinkäällä 7.5. kevään ensimmäisissä treeneissä. Paikalla oli noin puoli Suomea joten meidän porukka pääsi juoksemaan vasta auringonlaskun aikoihin, mutta onneksi näihin aikoihin valoa riittää jo aika myöhään! Edanan koppitreenit, ja muutkin treenit, jäivät pahasti vaiheeseen viime elokuussa kun se loukkasi kintereensä, joten aloitimme sen kanssa nyt varovasti 280 m handslippinä kopin vierestä. Vähän jännitti etukäteen miten homma sujuu koska Edana oli aiemmin juossut vain Kartanolla, ja Hyvinkään viehe on tunnetusti kovin erilainen (se oli myös varsin kutistunut loppuillasta). Mutta Edana sanoi PÖH ja kipaisi lentäen matkaan, joten ei kun koppitreeniä kehiin vaan ensi kerralla. Katla puolestaan urakoi 350 m ihan kopista kaikkien taiteen sääntöjen mukaan, ja sehän alkaa mennä jo kaarteetkin varsin hyvän näköisesti joten lähiaikoina hommaa laajennetaan vihdoin kaverien kanssa juoksemiseen. Muita ratakirmailijoita meillä ei sitten ollutkaan, kun Nike aloitti kuukauden juupas-eipäs -väännön jälkeen viralliset ekat juoksut kätevästi Suomi-Cuppia seuraavana päivänä, ja kaikki pojat ovat jääneet radalta eläkkeelle. Paitsi tietysti Hurtta, mutta se taitaa odotella vielä Kartanon mölliharkkoihin ennen oman uransa käynnistämistä.

Edana Hyvinkään illassa, kuvaajana Heli Koskinen:


Hurtta kävi ekoilla rokotuksilla vappuaattona, ja silloin painoa oli kertynyt 6,3 kg. Se on siis itse asiassa ainakin tällä hetkellä pienemmästä päästä veljessarjaansa, joten hiukan uskallan jo toivoa että meille olisi pitkästä aikaa kasvamassa taas mittoihin menevä miekkonen. Kitukasvuisuus ei todellakaan johdu ruuan puutteesta koska Hurtta syö kuin hevonen, ja lihaskuntoakin sillä riittää vaikka muille jakaa kun kerran kasvaa 10 koiran lauman pahnanpohjimmaisena. Tähän asti Nike on ollut Hurtan paras leikkikaveri, mutta nyt kun Nike masentelee naisenvaivojensa kanssa on Edanasta tulossa kovan luokan treenari pikkumiehelle. Ja vähitellen Katla-tätikin alkaa jo pehmitä veljenpojalle.

Hurtta onkin ylipäätään todella fiksu pikkumies: se on jo melkolailla sisäsiisti eli osaa hienosti kipaista ulos kun tarve iskee, remmissä kulkee oikein nätisti (ainakin jos ei ole mitään kiinnostavaa kauempana), automatkailu on aivan pala kakkua ja itse asiassa suorastaan hurjan kivaa, ja kuten Hurtan viime viikkojen aikana tavanneet voivat todistaa niin KAIKKI ihmiset, koirat, kissat, papukaijat, kilpikonnat ja suunnilleen kastemadotkin ovat siitä AIVAN ihania. Kuten myös pölynimurit, sekä perinteinen Dyson että Roomba (viimeksimainitun se on oppinut jopa starttaamaan itse, eli kohta sille voi näemmä jo ulkoistaa talon siivoushommat). Tuoreimmat Hurtan aluevaltaukset ovat tärkeät whippetin perustaidot uinti ja hiekkakuoppailu. Uimassa se kävi ekan kerran eilen Liedossa Sirifassa Katlan kaverina, ja hyvin polskii. Hiekkakuoppailu puolestaan korkattiin kotikuopalla Humppilassa jo huhtikuulla kun lumet sulivat, mutta tänään Hurtta pääsi vihdoin Katlan ja Edanan seurassa The Hiekkakuopalle eli Kangasalan Vehoniemeen kun käytiin ohimennen vanhoilla kotinurkilla visiitillä. Voi sitä liikunnan riemua, kun 3,5 kk ikäinen whippetinpoikanen näkee aakeen laakeen ja pehmeän hiekan ympärillään!