sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Sekalaisia otoksia talven varrelta

Hassu talvi, välillä oli lunta ja välillä ei. Whippettejä moinen ei pahemmin haitannut, pukeutumista vaan muutettiin aina keliin sopivaksi. Ohessa satunnainen valikoima kameraan lopputalven aikana kertyneitä otoksia lenkkireissuilta.  

Merlin ja Edana

 Kaunis Edana, sillä on vaan niin nätti pää!
Edana osaa myös LENTÄÄ! Taustalla Merlin ja Nike yrittävät pysyä perässä
 Hornan harvinainen innostus kepistä
Katla laittaa velimiestä Merliniä kuriin ja nuhteeseen
Lumiturpa-Katla (vrt. vastaava kuva Merlinistä myöhemmin, tämän täytyy kulkea suvussa)
 Merlin ja Katla, treenikaverit
 Katla ja Merlin
 Merlin
Merlin, jolta onnistuu keppien pureskelu koppa päässäkin















 Nike, Sysi, Horna ja Edana
Edana, Nike ja lumiturpa-Merlin
Whippet, tuo jalo ja kaunis eläin. Nike löysi lumen alta kivaa pureskeltavaa
 Nikekin osaa lentää, Horna ei
Pellellä on aina ollut hallussa poseerauksen jalo taito
Pelle ja Pellen keppi (jolla oli alunalkaen pituutta parisen metriä, Pellen rakkain harrastus metsässä on puiden karsinta ja muut metsänhoitotyöt)
 Veljekset Sysi ja Horna
Jiihaa! Sysi irrottelee, taustalla Horna, Nike ja Edana

perjantai 21. helmikuuta 2014

Katla supermallina

Katla, tuo lihasjumitusten ja ongelmakropan kuningatar, on viime kesästä lähtien ollut Nutrolin Sportin koekaniinina ja siis saanut nauttia säännöllisesti 7,5 ml ko. öljyä joka päivä. Aloitimme Sportin alkujaan Katlan hovihoitajan eli Leena Piiran suosituksesta, koska Sportti sisältää öljyjen lisäksi astaksantiinia jonka on todettu suojaavan solukalvoja kovan liikunnan aiheuttamalta hapetusstressiltä sekä ihmisillä että koirilla. Katlalla on kropassa tiettyjä mekaanisia perusongelmia jotka aiheuttavat sille kroonisia jumeja virheellisten liikkeiden seurauksena, mutta sillä tuntuu olevan myös lihastyyppi joka menee tukkoon helposti muutenkin. Sportin aloituksen jälkeen kuitenkin Katlan lihasten palautumiskyky liikunnan jälkeen on minusta selvästi nopeutunut, ja sen lihaksisto on muutenkin pysynyt joustavampana vähän laiskemmallakin lihashuollolla ja hieronnalla. Koira itse on myös paaaljon henkisesti rennompi, Katlahan kertoo kyllä hyvin selvästi heti jos jossain on kiristystä!

Olemme siis Sportin tyytyväisiä asiakkaita - Nutrolin itse asiassa sponsoroi nyt Katlalle Sportit mistä olemme syvästi kiitollisia heille - ja samalla jatkamme perusongelmien ratkomista sitten toisaalla (viimeksi on kokeiltu lämpökamera ja askelvoimamatto, seuraavaksi suunnitellaan selkäkuvausta. Tällä hetkellä epäily kohdistuu joko lannerankaan tai iliopsoakseen). Toiveissa tietysti olisi että vihdoin saataisiin aikaan edes yksi kisakausi jolloin Katlalla osuisi sekä fyysinen että henkinen terveys aivan nappiin, niin näkisimme mihin se oikeasti pystyy parhaimmillaan. Tähän astihan sen kisaura on ollut hyvin hit and miss -tyylistä, varmaan paljolti fyysisten ongelmien takia.

Katla oli siis oikein halukas malli, kun Nutrolin halusi tuunata normaalia Sportti-mainostaan special-editioniksi tulevaa Whippet-lehteä varten. Kuva löytyi Sakari Lampolan varastoista ja on otettu viime toukokuussa Iitin derbymaastoissa, Katla astaksantiininpunaisessa manttelissa tottakai. Alkuperäisessä Sportti-mainoksessa muuten esiintyy rakkaan ex-kurssikaverini ja nykyisen työkollegani Riitta Kempen alaskanhuskyvaljakko, mutta ehkä Roni & co. kestävät hetkellisen poistumisen parrasvaloista kun kuitenkin saman talon sisällä pysytään edelleen :-)


sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Vuosikas ja juniori

Blogi jäi viime elokuussa täysin hunningolle, syystä että en oikein osannut kirjoittaa tänne enää mitään rakentavaa. Mutta ehkä tänään on hyvä päivä tehdä vihdoin se päivitys, johon kaikki tyssäsi.


Tänään on toinen helmikuuta, ja meillä pitäisi olla suuret juhlat: Hurtan 1-vuotissynttärit. Vaan ei ole. Hurtan matka katkesi aivan kotipihan edessä 5.8.2013 auton alle, nippa nappa puolivuotiaana. Koko tapahtuma oli täysin typerä, turha ja onneton sattuma; Hurtta ilmeisesti kipusi auki jääneestä tuuletusikkunasta pihalle ja paineli suoraan pihaportista ulos ohikulkevalle tielle jossa sitten posahti. Lohtuna on sentään ettei se ilmeisesti ehtinyt huomata mitään vaan kuoli saman tien. Samana iltana meidän oli tarkoitus lähteä Kartanolle kokeilemaan ekan kerran koneviehettä ja ottaa samalla Hurtasta puolivuotisposeeraus, mutta ne jäivät tekemättä. Niinpä Hurtta yllä 5 kk iässä.


Näin Hurtan ensimmäisen kerran ylläolevassa kuvassa heti syntymän jälkeen 2.2.2013, ja kyllähän se oli minun pentuni heti siitä alkaen vaikka virallista päätöstä taisin vetkuttaa vielä useampia viikkoja. Hurtta tuli meille aprillipäivänä, ja siitä eteenpäin se nukkui kainalossani joka ainoa yö aina elokuun viidenteen saakka. Täydellinen lellilapsi, oikea onnellisten tähtien alla syntynyt iloinen pikku enkeli. Kiltti, reipas, rohkea, avoin, helppo ja niin kaunis, niin kovin kaunis. Sinivalkoinen väriltään, aivan täydellisesti juuri sellainen whippet mistä olin haaveillut jo yli 20 vuoden ajan.


Hurtta sai virallisen nimensä Kill the Ghost yhden lempibiisini mukaan, kyseessä siis Slashin ja Ian Astburyn yhteistyö "Ghost". Pitkään sen lempinimeksikin oli tulossa Haamu, mutta jossain vaiheessa eläväinen pentu alkoi vaikuttaa liian vilkkaalta noin vaisulle nimelle joten nimeksi vaihtui lopulta Hurtta yhden kirjallisen suursuosikkini Sandor Cleganen mukaan. Näin jälkeenpäin olen kyllä monta kertaa miettinyt nimivalinnan enteellisyyttä...


Hurtta vietti meillä vain neljä kuukautta, mutta ehti lyhyen elämänsä aikana tekemään jo kovin paljon. Se oppi ajamaan käsiviehettä ja lähtemään kopista, opiskeli näyttelyharjoituksissa ja kävi uimassa jo kolmikuisena kuin vanha tekijä. Se matkusti laivalla halki Itämeren ja autolla ympäri Suomea ja Saksaa. Se tutustui valtavaan määrään erinäköisiä ja -kokoisia ihmisiä ja koiria, ja tervehti kaikkia yhtä iloisesti ja reippaasti niin kotioloissa kuin reissun päälläkin. Se rakasti seuraa ja kavereita ja kulki kaikkialla mukanani, mutta osasi myös jäädä yksin nätisti omaan lastenkamariinsa puuhastelemaan (paitsi tuona kohtalokkaana päivänä). Hurtasta oli kasvamassa täydellinen sielunpuolikas minulle, ja siksi sen kuolema ottikin niin kauhean koville. Hurtta ei ole suinkaan ensimmäinen koira jonka olen joutunut hautaamaan, mutta vasta nyt ymmärrän mitä tuntematon nettirunoilija tarkoitti kirjoittaessaan "Sain syliini palan taivasta, nyt tiedän mitä kaivata".

Viimeisiksi kuviksi Hurtasta jäivät nämä kaksi: kännyräpsy jonka otin sen hassujen lippiskorvien takia heinäkuun lopulla, ja Erkki Ruususen kameraan tarttunut otos Hurtasta ja Katlasta Kaupin PM-ratakisojen palkintojenjaossa 28.7. Ja kolmas kuva, jossa Horna hyvästelee Hurtan 5.8. ennenkuin lähdimme sen kanssa kohti Lempäälää ja Vernaa. Nyt Hurtta kulkee sitten mukanamme muiden edesmenneiden koirien seurassa, sinisessä uurnassa tottakai.





Elämän on kuitenkin jatkuttava, ja niin se jatkuu taas meilläkin. Hurtan kuoleman jälkeen talo tuntui niin valtavan hiljaiselta ja tyhjältä että aika pian totesin että uusi pentu on saatava, ja kävi niin onnellisesti että sopiva kandidaattikin oli heti saatavilla. Lyhyen ja kiihkeän logistiikkajärjestelyn seurauksena Saksasta saapui siis meille Katlan ja Aslanin velipuoli ja Hurtan pieni setämies Effloresco's Malvernico alias Merlin jo elokuun lopulla. Enpä arvannut kun kesäkuussa olimme Hurtan ja Katlan kanssa tutustumassa kolmeviikkoisiin pentuihin Katlan kasvattajan kotona, että tuo vasemmassa ylänurkassa koisiva valkokirjava kaveri muuttaisi meille siitä parin kuukauden kuluttua:


Merlin ei korvaa Hurttaa - mikään ei voi - mutta se toi meille ilon takaisin taloon sekä ihmisille että koirille. Tunnistan siitä selvästi samoja piirteitä kuin sekä Aslanissa että Hurtassa, ja onhan se kätevästi väriltäänkin kompromissi niistä eli sinifawn. Varsinkin Katlalle Hurtan kuolema otti koville koska se oli poikkeuksellisen kiintynyt siihen, mutta nyt Katlakin on vihdoin lämmennyt Merlinille ja selvästi tykkää sen seurasta. Merlin on hieman pehmeämpi ja herkempi luonteeltaan kuin Hurtta, mutta yhtä lailla iloinen ja reipas ja kovin eläväinen kaveri. Ja vaikka tänään ei juhlitakaan Hurtan vuotissynttäreitä kuin virtuaalisesti, niin onhan meillä aihetta juhlaan kuitenkin sikäli että Merlin on jo melkein virallisesti juniori täytettyään 8 kk tammikuun viimeisenä päivänä. Pitkää ja tervettä elämää pienelle velhopojalle!



tiistai 13. elokuuta 2013

Heinäkuun harrastuksia osa 2: rataurheilua

Tästä piti tulla vähän sisältörikkaampi päivitys, mutta viimeaikaisten tapahtumien jälkeen ei nyt oikein runosuoni toimi. Kerrottakoon kuitenkin lyhyesti että Katla aloitti ratauransa 7.7. rataderbyissä Kartanolla, jatkoi hommia PM-ratakisoissa Kaupissa 28.7.  ja ehti jo elokuun puolella juoksemaan vielä SM-ratakisoissa Hyvinkäällä 11.8. Kaikissa kisoissa se juoksi kolme starttia ja sen suoritukset voi tiivistää heikohkoon lähtöön, sen jälkeen armottomaan kiihdytykseen takasuoralta alkaen ja lopun kaiken nousuun takaisin ryhmän keskivaiheille. Derbyjen norminarttujen A-finaalissa tulos oli neljäs ja PM-kisojen norminarttujen B-finaalissa kolmas. SM-kisat menivät ihan penkin alle erinäisistä syistä ja siellä Katla jäi C-finaaliin, jossa se sentään voitti Niken siskon Missin (täpärästi). Katlan paras aika toistaiseksi on derbyjen ensimmäisestä alkuerästä 23,7 ja myös Kaupissa se juoksi käyttövalioajat.

Muutamia kuvia derbyistä:

Norminarttujen A-finaali, Katla mustalla nelosella (kuva Erkki Ruusunen)

Derby norminartut, Katla neljäs (kuva Antti Ruotsalo)

PM-ratamestaruudet:

Norminarttujen B-finaali, Katla valkoisella (kuvat Emmi Ventelä)





Edit. Laitetaas vielä pari kuvaa SM-kisojen C-finaalista kun sellaisiakin löytyi, kaverina näissä siis Niken sisko Missi (of Streamline Magic Missile). Kuvista taas kiitos Emmi Ventelälle!







maanantai 29. heinäkuuta 2013

Heinäkuun harrastuksia, osa 1: näyttelyhommia ja maastoilua

Nyt on tullut laiskoteltua taas sen verran pahasti blogin päivittämisessä että pitää tehdä pari megapäivitystä putkeen. Päivityslaiskottelun osasyynä on kesäloma ja sen seurauksena tehokas vieroittautuminen tietokoneesta, mutta muutenhan me ei olla todellakaan laiskoteltu vaan harrastettu ahkerasti vähän sitä sun tätä! Tässä ensimmäisessä pläjäyksessä siis asiaa sekä näyttelyistä että maastoista, vähän myöhemmin sitten kuulumisia ratarintamalta.

Näyttelyrintamalla ei ole tullut käytyä virallisissa geimeissä sitten erkkarin, mutta kun kuulin että noutajajärjestön kesäleirin yhteydessä 5.7. järjestetyllä Gerard O'Shean alkeiskurssilla oli vielä muutama vapaa paikka ulkopuolisille niin minähän ilmoittauduin sinne viivana. Osin siksi että kurssi oli kätevästi Mustialassa, mutta ennenkaikkea siksi että olen kuullut paljon kehuja O'Shean kursseista ja jo pitempään on ollut mielessä että sellaiselle olisi joskus mukava päästä. Tarkoitus oli osallistua kurssille Niken kanssa kun sitä nyt ehkä tulee joskus vietyäkin näyttelyyn, mutta ekat pari tuntia kehässä hikoiltuamme tuli selväksi että neiti oli valeraskauden pyörteissä suunnilleen yhtä kiinnostunut hommasta kuin laiska lahna - Gerard muotoili asian poliittisesti korrektisti "your dog is like a zombie". Joten ohjaajan lämpimällä suostumuksella ekalla kaffitauolla Nike siirtyi masistamaan Jeeppiin ja tilalle hommiin astui loppuajaksi Hurtta 5 kk, ja johan alkoi löytyä vauhtia elämään. Hurtta oli kurssin kirkkaasti nuorin osallistuja mutta hienosti se jaksoi touhuta kaksi iltapäivää, ja sillä oli ainakin sekä runsaasti eteenpäinpyrkimystä että kivaa. Kurssi oli oikein hauska kokemus emännästäkin, Gerard ei todellakaan kumarrellut näyttelyharrastusta ja -harrastajia vaan antoi tulla totuuksia täysillä pisteliään kuivakkaalla irkkuhuumorilla kuorrutettuna ja me tädit saatiin hikoilla varmasti koko rahan edestä kehässä (ja kehän ulkopuolellakin) juostessamme. Nyt ei kun ahkeraa kotitreeniä ja sitten Hurtan kanssa MV-näyttelyyn Hesaan ensi vuonna :-p Ja ehdottomasti Gerardin jatkokurssille, kunhan sellainen tulee taas sopivasti eteen!

Muutamia otoksia Hurtasta näyttelytreenien pyörteessä, kuvat Maija Päivärinta:

Ihan koko aikaa lapsi ei sentään jaksanut skarpata, kun ympärillä oli kaikkea kovin ihmeellistä

Reipasta eteenpäinpyrkimystä! Vai oliskohan menossa "hophop"?

Me keskityttiin seisottaessa toistaiseksi lähinnä paikallaan pysymiseen, seisotusasentoa hiotaan sitten myöhemmin 
Pöytääkin päästiin kokeilemaan, emännän hieno natsitervehdys johtuu kourassa piilottelevasta lihapullasta

Maastojen osalta heinäkuussa oli vuorossa perinteiset Tampereen KV-maastot 15.7., jotka järjestettiin tänäkin vuonna Kaanaan moottoriurheilukeskuksessa Teiskossa. Tilapäisessä mielenhäiriössä ilmoitin sinne alunalkaen peräti kolme koiraa eli inttikisoihin Katlan ja Pellen ja yk-tyttöihin vielä Niken. Niken valeraskaushuuruilun takia kuitenkin päätin jättää sen lopun kaiken varmuudeksi pois, varsinkin kun ikääkin sillä on vasta niukasti 1,5 vuotta eli kisaamaan ehditään varmasti. Yhden koiran puute ei varsinaisesti haitannut kisoja, ilmoitettu koiramäärä oli nimittäin aivan järkyttävä ja sehän tarkoitti että päivälle kertyi pituutta. Taisi olla jopa kaikkien aikojen ennätys sillä kisatoimisto ja eläinlääkäri aloittelivat aamulla seitsemältä, ja palkintojenjakoon päästiin illalla puolen kahdentoista aikoihin! Rispektit järjestäjille että jaksoivat vetää rumban läpi vielä kahtena päivänä peräkkäin, ja kyllä me kilpailuttajatkin oltiin aika sitkeitä... onneksi paikka on kiva, sää suosi suurimman osan aikaa ja ravinteli Lippumiehessä voi käydä tankkaamassa säännöllisin väliajoin makkarakoreja ja munkkeja.

Kisatuloksissa ei meidän osalta ollut sen suuremmin hurraamista eli EM-kisahumun jälkeen oli taas tiedossa paluu maan pinnalle: Katlan sijoitus oli lopulta 26. ja Pellen 16. Katla palasi jo viime kesältä tuttuun "kaikki tai ei mitään" -tyyliinsä ja hukkasi siis vieheen jo heti alkuerästarttinsa lähdössä. Tällä kertaa viehe kyllä löytyi aika pian ja loppusuoritus oli sen verran kelvollinen että pisteitä tuli lopulta asialliset 222, mutta niillä ei paljoa juhlittu kisoissa jossa nartut takoivat järjestään yli 250 pisteen suorituksia. Alkuerien jälkeen Katla oli siis huikealla sijalla 22, ja finaalista jätin sen lopulta varuiksi pois kokonaan kun jossain välissä päivällä odotellessa sitä ilmeisesti joko pisti ampiainen tai puraisi paarma etujalkaan joka turposi mukavasti juuri finaalien alla. Laskin että jos Katla olisi juossut 280 pistettä finaalissa sillä olisi ollut mahdollisuus nousta sijalle 20, joten ei sitten viitsinyt riskeerata kun se kuitenkin aristi jalkaansa. Päivän iloisista fiiliksistä vastasikin vanhaherra ja melkeinveteraani Pelle Peloton, joka todellakin jaksoi painaa ja pisteli varsinkin alkuerässä sen verran näpsäkästi että keräsi pisteitä mukavat 251 joilla sijoittui peräti jaetulle seitsemännelle sijalle. Finaalissa sitten homma meni jo vähän oikomiseksi ja pisteitä vain 233 joilla loppusijoitus oli siis 16, mutta silti SA-tulos ja ihan kunniallinen suoritus pitkästä aikaa. Ei kun innolla virallisiin vetskukisoihin sitten elokuun lopulla, Pellehän täyttää kuusi 18.8. joten Vilppulassa kajahtaa veteraaniluokassa!

Täydelliset tulokset löytyvät täältä: http://koti.mbnet.fi/sirke/2013/Tampere.htm.  Ja pari otosta kisailijoista alkueristä, kuvaajana Mari Kaukanen.




keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Kauden toiset ratakirjat plakkarissa

Edana kipaisi eilen Kartanolla viimeisen ryhmäkoejuoksunsa hyväksytysti, ja ratakirja-anomus lähti siis tänään eteenpäin. Aiemmin kesäkuussa Katlahan juoksi jo omat ratakirjansa, ja vielä olisi toiveissa loppukaudesta saada sellaiset myös Nikelle. Hurtta joutuu odottamaan omiaan sentään ensi kesään.

Edanan 350 m ryhmässä juoksivat kavereina Katla ja Sisun sisko Nuudeli. Edanalla oli ehdottomasti paras startti ja se liukeni jo parin metrin karkumatkalle, mutta kerran käynnistyttyään Katla aloitti vahvan nousun ja maaliviivalle Katla ja Edana taisivat tulla samaan aikaan ellei peräti Katla ollut edellä. Nuudeli tuli maaliin sitten vähän jälkijunassa, mutta vieheelle kerran päästyään valloitti sen niin tehokkaasti että Edanalla ei ollut toivoakaan päästä lähelle ja Katlakaan ei voinut kuin mulkoilla vierestä pahasti kun jenkkikoppa esti sitä itseään pureutumasta kiinni rättiin. Nuudeli irrotettiin vieheestä lopulta rata-alueen ulkopuolella :-)





Kaikki kuvat by Liisa Toivanen, ja huomatkaa erityisesti Katlan harvinaisen paljonpuhuvat katseet!

sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Kansainvälistä kisailua Saksassa eli EMM-2013

Koska yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa ja useampi kuva vielä enemmän, luvassa on varsin kuvapainotteinen matkakertomus Katlan kisareissusta maastojuoksun EM-kisoihin Saksaan Pouchiin juhannuksen tienoilla!

Katla siis valikoitui aiemmin keväällä Suomen edustusjoukkueeseen yhtenä kuudesta whippetnartusta viime kauden kahden parhaan maastokisatuloksensa perusteella, ja matkaseuraksi sille puolestaan valikoitui talouden toinen sinivalkoinen eli veljenpoika Hurtta. Kulkupelinä toimi luonnollisesti Jeeppi, ja kuskina/huoltajana/kartturina/rahoittajana allekirjoittanut. Matkareitiksi oikeastaan ainoa vaihtoehto alusta alkaen oli laiskan naisen reitti eli Finnlinesin lautta Helsingistä Travemündeen ja takaisin, ihan jo senkin perusteella että takavuosina Hollannissa asuessa tuli kulutettua kyseistä reittiä enemmänkin ja aina mukavalla fiiliksellä. Valitettavasti vanhat rakkaat Finnhansa, Finntrader ja Finnpartner siirtyivät muille maille jo 2006, ja vaikka Transeuropa edelleen liikennöi Helsingistä Rostockiin sen aikataulut eivät sopineet meille. Näin ollen oli aika tutustua firman uuteen kalustoon, joksi meille osui Finnstar mennen tullen. Satamakin oli kerinnyt vaihtua vuosien varrella Sompasaaresta Vuosaareen.

Tästä se alkaa - 19.6. Vuosaaren satamassa check-in takana ja m/s Finnstar taustalla laiturissa:


Sen verran piti investoida lisähintaa reissuun että saatiin ulkohytti ja ikkuna:


En muista että olisin ikinä nähnyt Itämerta niin tyynenä kuin menomatkalla, ja muutenkin oli aivan ihanan leuto ja aurinkoinen keli koko matkan:


Valitettavasti viehättävä kelikään ei inspiroinut hienohelma-Katlaa niin paljon että se olisi suvainnut pissiä koirille varatulle kannelle pissilaatikkoon tai edes sen viereen, joten madame pidätti sitten koko matkan Helsingistä aina Saksaan asti. Hurttakin hieman oudoksui kannella käyntiä aluksi, mutta pääsi pian eroon estoistaan ja lorotti sen jälkeen oikein suvereenisti asiansa. Katlan iloksi nykylautat sentään kulkevat sen verran nopeammin kuin vanha laivasto, että saavuimme Travemündeen jo torstai-iltana 20.6. Yöpymispaikaksi olin varannut Lyypekistä hotelli Ibiksestä huoneen eli satamasta oli enää parinkymmenen kilometrin matka eteenpäin.

Perjantaina 21.6. lähdimme aamulla ensi töiksemme oikomaan laivalla makailun veltostuttamia koipiamme Lyypekin vanhaan kaupunkiin, olikin kulunut jo pitkä aika edellisestä visiitistä siellä (taisi olla tammikuussa 1996). Kohtasimme siellä mm. toisen harmaan lohikäärmeen:


Reippaan 4-5 kilsan kaupunkilenkin jälkeen olikin mukava taas hypätä autoon, ja suunnata iltapäiväksi kohti Prestiniä Schwerinin kaupungin liepeillä, tarkoituksena kyläillä Katlan kasvattajan Karinin luona kennel Efflorescossa. Kasvattaja oli nähnyt Katlan viimeksi luovutusikäisenä pallerona kesäkuussa 2010, joten muutos nykyiseen pystykorvaiseen teräsdaamiin oli varmasti aikamoinen. Lisää ihmeteltävää toi vielä tietysti Hurtta, onhan sen isä Katlan veli Kajanos. Käsittääkseni molemmat sinivalkoiset tekivät kuitenkin positiivisen vaikutuksen, ja vietimme oikein mukavan päivän ja illan tutustuen uusiin ja vanhoihin koiriin molemmin puolin ja vaihtaen kuulumisia. Viimeistään tässä vaiheessa muuten aloin huomata että kärtty-Katla oli selvästi alkanut pehmitä Hurtalle, ja päästessään vapaana kirmaamaan Karinin aidatulla pihalla ne jopa touhusivat jonkinlaista leikkiä keskenään. Eihän siihen vaadittukaan kuin 3 kuukautta ja yksi Keski-Euroopanreissu...


Jos muuten Katlan ja Kippiksen sisarukset kiinnostavat, kennel Efflorescossa on tällä hetkellä kolmeviikkoiset pennut joiden isänä on ihana Catkyll's Angelo ja emänä Effloresco's Jolie Jadou (Culann's Logan x Effloresco's Fiona). Tietääkseni muutama pentu on vielä vapaana, ja lisätietoa löytyypi osoitteesta http://www.efflorescos.de. Sukua ja vanhempia sisarpuolia katsellessa voisi olettaa että näistä sööteistä pikkumarsuista voi tulla isompina varsin päteviä kavereita sekä maastoihin että radalle: 


Oma suosikkini pennuista oli uros, jonka väriä voi kuvailla lähinnä "blue fawn and tan" - sillä on siis ihan selvät tan-merkit jaloissa, rinnassa, poskissa ja vähän silmien päälläkin. Todella jännä nähdä millaiseksi sen väri muuttuu aikuisena!

Lauantaiaamuna 22.6. oli sitten aika suunnata nokka vihdoin kohti pääkallonpaikkaa, eli Pouchin niemimaata Bitterfeldin kaupungin kupeessa Leipzigin ja Hallen puolivälissä. Moottoriteiden jumalat suosivat meitä ja pääsimme perille alkuiltapäivästä varsin leppoisan ajelun jälkeen ilman kummempia viivytyksiä. Majoituspaikaksi olin buukannut hotelli Bavarian Brehnan kylästä parinkymmenen kilometrin päässä kisapaikalta. Lauantaina osa roduista kisasi jo täydellä tohinalla, mutta whippettien osalta tiedossa oli vain eläinlääkärin tarkastus jonka kaikki joukkueen koirat läpäisivät ilman sen kummempia kommervenkkejä. Olikin sitten muuten ainoa tarkastus, eli varsinaisena kisapäivänä ei enää tehty uusintatarkastusta ennen finaaleja kuten Suomessa on tapana. Toki koiramäärätkin olivat EM-kisoissa aivan eri luokkaa eli yli 800 ilmoittautunutta koiraa kahdelle päivälle. Lauantain kisatapahtumat jäivät meiltä näkemättä, mutta tuloslistojen perusteella suomalaiskoirat aloittivat heti räväkästi ja afgaaninarttu Chikarah vd Bremmen toi Suomeen peräti hopeaa.

Sunnuntai 23.6. oli sitten Se Suuri Päivä whippettien joukkueelle. Olimme paikalla jo hyvissä ajoin aamulla eli seitsemältä, koska ensimmäiset startit alkoivat kahdeksalta. Alkuerälähdössä Katlan pariksi oli arvottu belgialainen Gazella des Amours d'Achka.


Gazella oli arvottu punaiselle manttelille ja Katla saksalaisittain "valkoiselle" eikä siniselle kuten meillä (sininenkin olisi kyllä ollut sallittu). No problemo, sillä kisoihin ostamassani maastomanttelisetissä oli kaikki kolme väriä ja oli oikeastaan hauska päästä käyttämään valkoista kun sitä ei tule Suomessa pahemmin kulutettua. Sen sijaan ilmeni sellainen problemo että meillä oli mukana vain sininen ja punainen muovikoppa, ja jotenkin kumpikin vaihtoehto oli vähän omituinen valkoisen manttelin kanssa. Mutta tadaa, matkalla Suomi-leiristä kisapaikalle oli pitkä kuja täynnä kauppakojuja ja taskuunkin oli sattunut jäämään kymppi, joten teimme pikaiset kaupat ja Katla pääsi starttiin upouusi valkoinen koppa (jossa oli sopivasti vielä siniset hihnat) päässään. Tyyli ennen kaikkea!

Tuli sitten Katlan startin aika, ja pikaisen varusteidentarkistuksen jälkeen siirryimme lähetyspaikalle. Viehe käyntiin, lähettäjältä tukeva läimäys hartioihin ja koira matkaan. Whippettien alkuerät juostiin radalla 1, ja rataa voisi kuvailla loivassa rinteessä olevaksi hieman kasin muotoiseksi 700 m lenkiksi, joka oli tungettu täyteen tiukkaa syheröä ja karmaisevia, suunnilleen keilan kokoisia megarissoja. Aivan siis Katlan rata, ja voi veljet että se juoksikin hienosti kasin ensimmäisen, vasemmanpuoleisen lenkin. Tarkkaa seuraamista, tiukkoja ja ketteriä käännöksiä ja kaunista yhteispeliä parin kanssa. Jee! Ja sitten koirien ollessa palaamassa kasin keskipisteeseen eräältä katsojalta lipesi kädestä turistikoiran remmi, ja yhtäkkiä radalla kirmasi paitsi kaksi kisailijaa myös kolmas whippet remmi perässä lepattaen. Veto oli siis pakko keskeyttää radan puolivälissä, ja meidän kahden kilpailuttajan fiiliksiä voi vain kuvitella todella hienosti menneen alkuosan jälkeen (kieltämättä myös karanneen koiran omistaja punotti kovasti, eikä vain juoksemisesta). Tuomarit pitivät pienen kokouksen, ja ilmoittivat sitten että haluavat nähdä koko startin uusiksi alusta alkaen pienen tauon jälkeen.

"Pieni tauko" oli lopulta peräti 10 minuuttia eli loput narttulähdöt, jonka jälkeen ei kun starttiviivalle uusiksi vaan ja menoksi. Uusintalähdössä näki selvästi että koirat olivat jo tuttuja radan alkuosan kanssa eivätkä juosseet sitä ihan yhtä tarkasti kuin ekalla yrityksellä, mutta onneksi radan loppupuoli oli taas vierasta ja Katlakin skarppasi uudelleen. Lopputulemana Katlalle pisteitä alkuerästä 259, millä pienen laskutoimituksen jälkeen varsin hämmästyttävästi totesin sen olevan peräti jaetulla kuudennella sijalla - ei yhtään hassummin 80 startanneesta whippetnartusta!




Finaaleihin whippetit sitten vaihtoivat radalle 4, mikä oli tasainen niitty ja muutamia pusikoita. Niitylle vedetty rata mykisti kuitenkin treenarit suhteellisen tehokkaasti, se nimittäin alkoi kuudella (6) peräkkäisellä 90 asteen kulmalla jotka siis muodostivat käytännössä kolme peräkkäistä 360 asteen käännöstä. Loppurata kiersi pellon reunoja loivana kaarena tuoden ihan kiitettävästi pituutta radalle, kunnes kääntyi taas keskemmälle loppukiemuraksi ennen pysäytystä. Katlan väriksi finaalistarttiin arvottiin punainen ja pariksi alkuerien jälkeen pisteen vähemmän saanut tanskalainen Coastwinds Rider Madonna.

Katla on aina jäätävän viileä leidi startissa joten meillä meni oikein hyvin, mutta kuvista päätellen pohjoismaisella kollegallani oli hieman hankalampaa:



Startin jälkeen viehe (ja tanskalainen) suuntasivat suoraan eteenpäin ensimmäiseen täyskäännökseen, kun taas Katla... lähti tiukasti vasemmalle viehettä vastaan. Wau. Sen jälkeen viehe ja Katla tekivät molemmat hurjaa siksakkia yrittäen päättää kumpi menee ensin, kunnes viimeisen siksakin jälkeen ne taas asettuivat nätisti jonoon järjestyksessä viehe, Katla ja tanskatar.




Suoremmalla osuudella Katla näytti että ratatreenit ovat tuottaneet tulosta ja vauhtia löytyy, ja treenaria ilahdutti erityisesti että myös kunto näytti vihdoin olevan kohdillaan eli Katla painoi täyttä tehoa loppuun asti silloinkin kun kaveri alkoi jo hieman hiipua. Vieheellä se näyttikin antaneensa kaikkensa, kun taas Katla oli edelleen täynnä tappotehoa:



Radan loppuosa oli siis minusta ihan ok ja jopa hyvä, mutta ne alkuosan koreografiat... alistuneena hyvästelin sielussa jo himpan itäneen haaveen pääsystä podiumille kutoseksi ja yritin alkaa aivopestä itseäni siihen että sijoitus edes 20-25 parhaan joukossa olisi jo hieno juttu. Tosin suureksi voitoksi kyllä voi katsoa jo senkin että Katla tuli radoilta takaisin täydessä terveydentilassa, koko Pouchin niemimaa oli nimittäin järjettömän täynnä lasinsiruja sekä radoilla että leirialueilla, ja lisäksi älyttömät megarissat koituivat useammankin koiran kohtaloksi. Radoilla nähtiin myös kuperkeikkoja (mm. Katlan sisko Kimara heitti pahat voltit finaalissa) ja kaikensortin sukelluksia yli/läpi/melkein alikin puskien ja ojien sun muiden notkelmien.

Ottaen huomioon että kisoissa oli valtava määrä koiria ja lähes kaikki juoksivat myös finaalit, on aika hämmästyttävää että kaikki startit oli juostu jo viiden aikoihin iltapäivällä. Siihen vielä vähän tehokasta toimistotyöskentelyä, ja palkintojenjako pääsi alkamaan niemen kärkeen rakennetussa amfiteatterissa puolen seitsemän aikoihin. Palkinnot jaettiin roduittain aakkosjärjestyksessä, joten whippetit olivat tietysti viimeisinä. Suomalaismenestystä päästiin huutamaan jo venäjänvinttikoirien kohdalla (Venecija Vesnoi Mielas Kupidonas oli narttujen vitonen ja Sevastian urosten nelonen), jatkettiin unkarinvinttikoirille (Vadaszok Reme Akkord oli urosten nelonen) ja vielä faaraokoirienkin kohdalla päästiin ääneen (Sawhorse's Party Beast oli narttujen kutonen). Sitten vaan odoteltiin palkintojenjaon loppumista, ja tietysti uteliaana kuka lopulta oli voittanut whippeteissä. Nartuissa kuudes sija meni Venäjälle, viides alkuerien jälkeen kakkosena olleelle ruotsalaiskoiralle ja neloseksi nousi Katlan tanskalainen finaalipari jonka olin olettanutkin saaneen korkeammat finaalipisteet kuin Katla. Vaan sitten kuuluttaja totesi kolmannen sijan menevän.... Finnlandiin - kukakukakuka?? Ja niin siinä kävi että Katla, Effloresco's Khimaira, kuulutettiin kolmospallille - pronssia Suomeen 80 nartun joukosta!!!


(handlerin ilmeestä ei kannata välittää; oikeasti olin hyvin, hyvin, hyvin huumaantuneen onnellisen kevytpäinen just tuolla hetkellä). Kakkoseksi tuli Hollannin koira ja voittajaksi lopulta reilusti sijoitustaan alkuerien jälkeen parantanut Unkarin edustaja Devaj Go By, joka on muuten Katlan siskopuoli eli senkin isä on Catkyll's Angelo. Hyvä me :-)

Täydelliset sunnuntain kisatulokset löytyvät täältä: http://www.dwzrv.de//files/emprogrammsonntagergebnisse.pdf. Ja Helvetion galleriasta löytyy paljon kuvia whippetlähdöistä, myös kaikki Katlan kisakuvat ovat sieltä (kiitos Marc-Udo!).

Pitkän kisapäivän ja ilmeisen raitisilmamyrkytyksen + päivän suurten tunnejärkytysten jälkeen ei riittänyt lopulta energiaa sen kummempaan juhlintaan kuin kamojen pakkaamiseen ja siirtymiseen hotellille, missä simahdimme unten maille suunnilleen huoneeseen päästyämme. Seuraavana aamuna eli maanantaina 24.6. hyvän aamiaisen jälkeen elämä sentään alkoi voittaa jo sen verran, että kävimme ennen kotimatkalle lähtemistä vielä aamukävelyllä tutustumassa Brehnan suurimpaan nähtävyyteen eli entiseen luostarikirkkoon missä Katharina von Bora (siis Mrs. Luther) kuulemma vaikutti aikanaan:


Finnstar oli lähdössä takaisin Suomeen Travemündestä maanantain ja tiistain välisenä yönä, joten meillä oli koko maanantaipäivä aikaa ajella leppoisasti takaisin pohjoiseen. Matkalla pistäydyimme vielä uudelleen Prestinissä kahvittelemassa ja esittelemässä ylpeinä Katlan uutta hienoa kolmosmanttelia kasvattajalle, ja jatkoimme sitten matkaa kohti Lyypekkiä ja satamaa. Menomatkan vahingosta viisastuneena pissitin Katlan nyt varmuudeksi vielä sataman odotusjonossakin, ja aikaahan oli koska lautalle meidät päästettiin vasta lähempänä puolta yötä:


Tiistain meripäivä sujui edelleen varsin tyynissä, joskin huomattavasti pilvisemmissä merkeissä kuin menomatkalla. Satamapissistä huolimatta Katla taisi tulla tankanneeksi nesteitä sen verran rankasti että sen estot lopulta sortuivat iltapäivällä, ja sekin onnistui tyhjentämään itsensä vihdoin kannelle. Hurtalla ei ollut mitään ongelmia, ja siitä laivalla oli muutenkin kovin jännää ja mielenkiintoista. Kuten oikeastaan koko matkalla; Hurtta oli itse asiassa aivan täydellinen matkakumppani nuoresta iästään (4,5 kk) huolimatta!


Finnstar saapui Vuosaareen ja suomalaiseen helteeseen keskiviikkoaamuna 26.6., ja Uutelan koirapuistossa suoritetun verryttelyn jälkeen olimmekin valmiita matkan viimeiselle suoralle. Kotiportilta kotiportille kertyi melkein jämptilleen 1400 km, eli säästimme matkassa vähintään saman verran seilaamalla suoraan Saksaan Via Baltican tai Ruotsin-Tanskan kiertämisen sijaan.

Nyt sitten koetetaan vähitellen laskeutua alas pilvistä ja palata arkeen, torstaina Katla kävi jo kipaisemassa Kaupissa 350 m yhdessä Edanan ja Pöpin kanssa muistutuksena seuraavasta urakasta eli rataderbyistä 7.7. Ensi tiistaina otetaan vielä yksi treeniveto radalla, ja muu aika tehdään sitten ihan vain lenkkeilyä ja palautumista.

Loppuun vielä on pakko laittaa näytille ihastuttavat lahjat, jotka Katla sai Virtaviivaisen tiimin kätevistä käsistä tänään - yhdennäköisyys on kerrassaan hämmästyttävä, eikö vain? Tykkään erityisesti noista älyllisistä katseista :-p