Terveystarkastuksella

Viime perjantaina PVK järjesti taas ystävällisesti perinteisen joukkotarkin Hakametsän Eläinlääkäripalvelussa Tampereella, ja meiltä olikin mukana oikein iskujoukko eli Sisu, Pelle, Katla ja Edana. Edanan osalta kyseessä oli ensimmäinen kerta ja siltä katsottiin silmien ohella myös polvet + sydänkuuntelu, muilla oli sitten silmien uusintatarkastus. Kaikki saivat tarkastuksesta puhtaat paperit ilman reunahuomautuksia lukuunottamatta Pelleä, jolle oli sitten viime kerran ilmestynyt oikeaan silmään sen verran samentumaa että sen diagnoosiksi tuli nyt "epäilyttävä katarakta". Kyseinen samentuma oli kuulemma vielä hyvin pieni ja yksitasoinen mutta reunoiltaan epäselvä, joten Pellellä on tiedossa uusi silmätarkastus vuoden päästä jossa katsotaan onko samentuma lähtenyt leviämään (jolloin kaihidiagnoosi varmistuu), vai onko se kutistunut kasaan jolloin kyseessä oli jotain muuta. Pellellä on valitettavasti sen verran kaihiriskiä suvussa sekä emän että isän puolella että vähän kyllä huolestuttaa, mutta ei nyt heitetä kirvestä vielä kaivoon koska onhan noita muillakin ollut vastaavia kaihiepäilyjä jotka sittemmin ovat kuitenkin kuivuneet kokoon. 

Asemalla oli myös hyvä tilaisuus käydä pitkästä aikaa taas puntarilla; tytöistä Katla painoi 13,4 kg (normaali talvipaino) ja Edana 14,5 kg (todella timmi), pojista taas Sisu 15,4 kg (rantakunnossa) ja Pelle komeat 18,2 kg (1,5 kiloa enemmän kuin parhaassa kisapainossa, wau. Ei se kyllä näytä nytkään pläskiltä ja klassiset 3-4 selkänikamaa + kylkiluut näkyy edelleen, itse asiassa se olis aika hyvän näköisessä näyttelykunnossa kun on kuitenkin vähän pehmeyttä lihasten päällä verrattuna kireimpään kisakuntoon. Hmm, pitäisköhän sitä ilmoittaa johonkin...?)

Kahden kerroksen väkeä

Jahans, meillä alkaa taas porukan jaottelu "teihin" ja "meihin" eli Edanalla alkoi toinen juoksu tänään. Taisi olla jotakuinkin päivälleen 7 kk edellisestä, eli pikaisella laskemisella seuraavan kerran sitten heinäkuussa... noo, ei nyt maalailla kuitenkaan piruja vielä seinälle. Ensi alkuun mennään vielä varsin lunkisti koko porukalla valvovan silmän alla, mutta työpäivien ajaksi tytöt muuttavat nyt yläkertaan ja pojat jäävät keskenään isännöimään alakerran koirahuonetta. Ja pihalla ei varmaan enää kuukauteen nähdä tätä näkyä eli Hornaa nenittelemässä Ms. Edanan kanssa:

Horna nauttikoon nyt muuten vielä vähän aikaa naisten haihattelusta, se ilo loppuu meinaan lähiaikoina eli neuvottelut eläinlääkärin kanssa ovat tiiviisti käynnissä erääseen tiettyyn operaatioon liittyen :-p

Vastakohtien vetovoimaa

Tällä hetkellä päivitykset näkyvät menevän valtaosin Niken piikkiin, mutta antaa mennä koska se nyt vaan on niin käsittämättömän ihana otus! Tykkään toki kaikista meidän koirista omalla tavallaan, mutta kaksi niistä on pennusta pitäen ollut aivan erityisiä sydänkäpysiä eli Aslan ja nyt Nike. Kummallakin on hyvin samankaltainen avoin, kiltti ja reipas luonne, ja jotenkin meillä vaan synkkaa parhaiten juuri niiden kanssa. Kolmas luonteeltaan samankaltainen "elämäni koira" oli keltainen, paksu ja oikein peruskoiran näköinen espanjalainen Chiqui, joka tuli mulle aikoinaan Hollannissa asuessani 10-vuotiaana vuonna 2001 ja joka sen jälkeen kärsivällisesti kasvatti useampiakin whippetsukupolvia kunnes poistui luotamme tammikuussa 2009 liki 18 vuoden iässä. Kestin piskitöntä elämää suunnilleen kaksi viikkoa, jonka jälkeen lyhyen mutta intensiivisen etsinnän jälkeen Chiquin manttelinperijäksi valikoitui Pietarin kasvatti Ukko. Ukolla on sen verran menneisyyden painolastia ja varmaan erilainen rotumiksauskin että meidän suhteestamme ei ole tullut aivan yhtä saumatonta sielujen harmoniaa kuin Chiquin kanssa, mutta yhdessä asiassa se on ollut juuri samanlainen täysosuma eli whippettien kanssa homma hoituu hienosti. Ukko on aina ollut hyvä hoitosetä pennuille, se pitää porukan noin yleisesti kurissa ja nuhteessa, ja sen erikoisala on toimia poliisina joka vahtii ettei kukaan yksittäinen koira jää liikaa alakynteen laumariekkumisissa. Silti tähän asti sillä ei kuitenkaan ole ollut ihan sitä varsinaista sydänystävää wipujen joukossa - kunnes Nike tuli taloon.

Muutama kuva tältä aamulta pihapuuhista, näissä on touhuamassa siis lauman vanhin ja nuorin ja kuten näkyy niin kivaa on! Välillä Edanakin yrittää aina mukaan menoon koska sehän on noin niinkuin muuten Niken ehdottomasti paras treenikaveri, mutta kyllä Ukolla ja Nikellä vaan on jotain ihan omaa juttua keskenään. Hurjannäköisistä tilanteista huolimatta kuvauksissa ei vahingoitettu yhtään koiraa :-)

PS. Huomatkaa myös Niken hieno uusi panta, tähän asti lapsiraukka on joutunut käyttämään vanhoja lainavehkeitä mutta kun bongasin Pienen pantaputiikin sivuilta sattumalta tuon olevan vapaana niin kaupat tuli välittömästi. En ehkä muuten ole vieläkään täysin lämmennyt mustalle värille wipuissa, mutta se täytyy myöntää että hitsit kun semmoiselle on kiva ostaa vermeitä kun kaikki näyttää hyvältä!

Nike saa pikkusisaruksia

Nikelle on tiedossa lisää siskoja ja veljiä ensi keväänä of Streamline -kennelissä äitinä ihastuttava Minni (of Streamline Foxy Lady), ja erityisen mielenkiintoiseksi pentueen tekee meidän kannalta tietty se että pentueen isänä on tällä kertaa Katlan veli Kip (Effloresco's Kajanos). Jos vähänkään vanhemmista voi päätellä niin tiedossa on aivan erikoisen mukavaluonteisia pikkumustuaisia! Ja ei niistä varmaan tule yhtään hassumpia noin muutenkaan sekä näön että käytön puolesta :-) Nike ja Katla toivottavat onnea pentusuunnitelmiin <3

of Streamline -blogissa: http://ofstreamline.blogspot.fi/2012/11/pentue-suunnitteilla-kevaalle-2013.html
of Streamline -kotisivuilla: http://www.saunalahti.fi/mirkkas/index_tiedostot/kpentue.htm

Sotilaalliset sukujuhlat

Mustalle haastajalle Nikelle ja sisaruksilleen on kertynyt ikää jo hämmästyttävät 8 kuukautta, ja sen kunniaksi viime lauantaina vietimme sukukokousta Tuomarinkartanolla ihan koko perheen voimin. Mukana olivat siis paitsi äiti Minni (of Streamline Foxy Lady) ja isä Laki (Maxwin Aky-Lucky), myös pojat Luigi (of Streamline Machine Gun), ManU (o.S. Military Man) ja siskokset Missi (o.S. Magic Missile), Kola (o.S. Massive Mission) ja tietty Nike eli Misty Minefield:

Päivän ohjelmaan kuului ulkoilua, syömistä, vieheenvetoa, syömistä, mittausta ja vielä vähän syömistä, ja tietysti paljon mukavaa turisemista! Kaikki sisarukset muistivat hienosti mitä pupun kanssa piti tehdä, ja epävirallisella mitalla kaikki menivät ainakin tässä vaiheessa tyylillä rajojen alle. Ruoka oli myös hyvää :-)

Nike 8 kk ja 47,5 cm:

Kuvat on täysin härskisti pöllitty of Streamline -blogista ja lisää löytyy sieltä - ei kun kiitokset kivoista bileistä ja keväällä sitten uusiksi eiks je!

Nyt näkyy!

Entiset heijastinvermeet alkoivat mennä jo sen verran huonoksi, että päätin syksyn kunniaksi uusia kertaheitolla koko kaluston - ja nyt sitten näkyy meidän poppoo niin päivällä kuin yölläkin:

Nuo ovat siis Hurtan Polar-heijastinliivit, ja koko M sopii oikein passelisti melkein koko porukalle paitsi Pellelle ja Velmulle, joille täytyy hankkia vielä ällät. Laatu tuntuu kyllä hyvin mukavalta, ovat siis softshelliä pinnalta ja fleecevuori sisällä joten lämmittävätkin mukavasti. Ainoa parannusehdotus olisi laittaa selän vetskari kulkemaan täsmälleen päinvastaiseen suuntaan eli aukeamaan häntään päin.

Liivit eivät tunnu pahemmin haittaavan liikkumistakaan:

Itselleni hankin myös saman sarjan säärystimet ja liivin, pinkkinä toki. Uskaltaapahan liikkua metsissä näin hirvenmetsästysaikaankin!

Syksyisiä tunnelmia

Se oli sitten siinä, kisakausi meidän porukan osalta nimittäin. Ratakisat jäivät harmittavan vähälle tänä vuonna kun vanhukset eivät enää viitsineet juosta ja nuoriso on vielä treenivaiheessa, mutta ens kesänä sitten. Maastokisojenkin osalta jätetään tänä vuonna Hailuoto väliin, paikka on kyllä hieno ja kisat siellä perinteisesti mukavat mutta on vähän turhan pitkä matka. Näin ollen kauden viimeisiksi kisoiksi meille jäivät HVK:n maastomestaruudet Tuomarinkartanolla viime sunnuntaina eli 30.9. Ja meiltähän oli mukaan ilmoitettu Katla ja Horna, Katlalla tavoitteena neljäs onnistunut kisa Suomessa ja Hornalla ihan vaan SA. Vaan niinhän siinä kävi että jälleen kerran tultiin kotiin maitojunalla Hesasta jo heti alkuerien jälkeen, koska Katla TAAS onnistui hukkaamaan vieheen puolivälissä (175 pistettä) ja Hornalle kävi samat ehkä sataa metriä myöhemmin (142 pistettä). Hornan osalta peli oli oikeastaan jo pelattu siinä vaiheessa kun arpa heitti sen kaveriksi huikean paljon nopeamman ja vahvan menijän Kiiturin NN-Talismanin, Horna kyllä yritti parhaansa ja itse asiassa pysyi matkassa mukana huomattavasti pitempään kuin etukäteen uskoin, mutta lopulta välimatka vieheeseen vaan kasvoi liian suureksi ja hukka tuli. Hyvä yritys kuitenkin, Horna olisi aina niin kauhean innostunut juoksemaan mutta sen fysiikka ei vaan oikein pysy matkassa!

Mutta tuo fräulein Katla sitten. Se kisasi tällä kaudella yhteensä yhdeksät maastokisat, joista saldona oli Whippet-Harrastajien maastomestaruus, Eestin Maastomestaruus, kolme Suomen maastosertiä ja kaksi Eestin maastosertiä, kaksi vara-CACILia ja viimeksi Vaasasta ihan oikea CACIL. Kaikissa em. kisoissa sen pistesaldo oli vähintään hyvin likellä viittäsataa ja jokusen kerran komeasti ylikin, kauden parhaina pisteinä 534 W-H -maastoista Hyvinkäältä toukokuussa. Ekoissa kisoissaan eli talvimaastoissa se jäi vielä varsin vaatimattomiin 444 pisteeseen, mutta sieltäkin finaalista se sai jo komeat 250 pistettä eli alkuerän himmailu menköön kokemattomuuden piikkiin. Sen sijaan en ole vieläkään keksinyt selitystä Katlan käsittämättömille suorituksille Mikkelissä (viehehukka alkuerässä, 0 pistettä), SMM-kisoissa (viehehukka alkuerässä, 74 pistettä) ja nyt HVK-maastoissa (viehehukka alkuerässä, 175 pistettä). Kaksi viimeksimainittua kisaa olivat toki molemmat Tuomarinkartanolla ja sänkipellolla, mutta en usko että alustassa ja radassa oli sinänsä vikaa; Mikkelissähän juostiin sitten heinäpellolla mutta sielläkin heinä oli itse asiassa paljon lyhyempää kuin vaikka Eestin maastoissa. Ainoa keksimäni yhdistävä tekijä noiden kolmen hukkasuorituksen välillä on että kyseisissä kisoissa radat oli rakennettu niin etteivät odottavat koirat päässeet näkemään juoksevien koirien suorituksista kuin pieniä pätkiä. Yleensä ihmisten mielestä tämä lienee vain hyvä, mutta Katlan tapauksessa se pitäisi kuumentaa hyvin jo etukäteen jotta sen saa oikeaan suoritusvireeseen, ja noissa kolmessa kisassa ilmeisesti etukäteisvirittely ei sitten mennyt putkeen. Katlan äiti Genevra ja täti Nubi ovat kuulemma olleet aivan samanlaisia omalla kisaurallaan, eli parhaimmillaan aivan huikeita juoksijoita mutta oikean kisavireen löytämiseksi silkkihansikkain käsiteltäviä. Oppia ikä kaikki, ja ainakaan ei voi sanoa että Katlan kanssa kisaaminen olisi koskaan tylsää!

Tulokset löytyvät Sattuman sivuilta, mutta valitettavasti kisakuvia ei ole ilmestynyt tarjolle sunnuntailta ainakaan toistaiseksi. Joten laitetaan nyt kuvitukseksi sitten omia otoksia siitä mitä me tehtiin samaisena iltapäivänä - sateisen aamun jälkeen tulikin harvinaisen hieno keli iltapäiväksi joten mentiin suoraan Hesasta metsään rymyämään ja nauttimaan tänä kesänä hyvin harvinaisesta valoilmiöstä!

Virtaviivaiset miehet metsässä (Sysi ja Sisu edessä, Horna touhussa takana)

Edana söpöstelee, Katla on Katla

Ihanat naiset niityllä (Katla, Edana, Nike)

Pelle lempiharrastuksensa parissa

Jiihaa!

Vaasasta kajahtaa

Vaasassa, tai pikemminkin Laihialla, juostiin kauden viimeiset inttimaastot 8.-9.9., ja kun nyt Katlalta edelleen puuttui se kirkkain kruunu eli CACIL niin matkasta huolimatta päätin ilmoittaa sen kisoihin mukaan. Viime tipassa päätin ilmoittaa mukaan aiemmista pyhistä päätöksistä huolimatta myös Pellen, ihan vaan puolivälin paremman puolen sijoitusta ja siis inttinäyttelyjen käyttöluokkaoikeutta tavoittelemaan. Osittain houkutteli myös ihan uusi kisapaikka, ja lopun kaiken eihän meiltä edes aja Vaasaan kuin jotain nelisen tuntia joten pikku juttu. Siihen asti kunnes laskin että meidän pitää olla siellä viimeistään 8 pintaan aamulla, joten herätys oli sunnuntaiaamuna klo 3 ja lanssi starttasi matkaan 3.30. Koirat vetivät koko matkan unta mukavasti häkeissään, kuski lähinnä tähtäsi ABC:ltä toiselle kahvimuki tanassa... vaan perille päästiin kunnialla kuitenkin!

Kisapaikka oli savipohjaisella heinäpellolla, ja kun edellisenä päivänä eli lauantaina taivaalta oli tullut vettä hieman keskimääräistä ravakkaammin niin mutaa piisasi joka paikassa. Onneksi autot sai parkkiin tien varteen, sillä varsinaiseksi parkkipaikaksi tarkoitetulta pellolta lanssi olisi kyllä pitänyt kiskoa traktoripelillä pois. Aamulla sää ilahdutti vielä yhdellä kuurolla, mutta sen jälkeen keli kirkastui ja varsinkin iltapäivällä oli jo mitä ihanin syksyinen ja aurinkoinen päivä. Peltoa se ei valitettavasti kuitenkaan kyennyt juuri kuivaamaan, eli kurapuku ja kumpparit oli kova sana handlerille ja harvoin olen yhtä mutaisia koiria kerännyt kisapellolta startin jälkeen. Onneksi kuitenkin koirat navigoivat radan liukkaudesta huolimatta hämmästyttävän hyvin läpi, en muista nähneeni päivän aikana kuin pari lipsahtelua ja yhden nurinmenon.

Alkuerässä Katlan pariksi arpaonni laittoi parin vuoden takaisen Suomenmestarin Besties Nippa Nappan. Pellolle mentäessä meidän hienohelma hyppeli varpaillaan plutakoita vältellen ja oli yleisesti asenteella "yäk", mutta kun pupu tuli näkyviin niin muta ja märkyys unohtui sen siliän tien. Startti oli ärhäkäs, kiihdytykset hurjia ja tarkkuuttakin löytyi sen verran että pisteitä ropisi lopulta Katlalle 242; myös loppuliuku vieheen kimppuun oli vähintäänkin näyttävä ja koira sen jälkeen kurassa korvantaustoja myöten. Muutkin tytöt juoksivat oikein kivoja suorituksia liukkaasta radasta huolimatta, ja lopulta alkuerien jälkeen Katla oli jaetulla kakkostilalla yhdessä Encautom's Christmas Giftin kanssa kaksi pistettä johdossa ollutta Attractionia perässä.

Finaalissa arpa heitti Christmas Giftin Attractionin pariksi, joten Katlan kaveriksi tuli alkuerien jälkeen neljäntenä ollut Tarumetsän Lumikuningatar eli Nala. Kaverukset starttasivat matkaan oikein tyylikkäästi, kaikki näytti hyvältä... ja sitten koirat pysähtyivät parin sadan metrin päässä pellon takalaitaan. Koska Katlan kaksi edellistä Suomen kisaa tunnetusti ovat tyssänneet viehehukkaan niin tilanteessa taisi lipsahtaa pari hieman rumempaa sanaa, mutta lopun kaiken tällä kertaa syy olikin vieheessä joka oli jumiutunut ja veto jouduttiin keskeyttämään. Keräsimme siis koirat kiinni ja startti otettiin uusiksi, ja onneksi homma toimi sen jälkeen kunnialla loppuun asti. Omiin silmiin Katlalla oli aivan hurja vauhti mutta ehkä tarkkuudessa olisi ollut hieman toivomista, loppuliuku mahallaan vieheen kimppuun oli kuitenkin jos mahdollista vielä aiempaa komeampi (ja kuorrutti mutaan nekin ruumiinosat jotka olivat vielä olleet kuivia alkuerien jälkeen). Tuomarit kuitenkin tykkäsivät näkemästään 253 pisteen arvoisesti, ja lopun kaiken Katla voitti nartut selvällä kaulalla 495 pisteellä, tuloksena kolmas suomalainen maastoserti JA vihdoin se "oikea" CACIL! Erityisesti emännän sydäntä lämmitti kuitenkin ylituomari Hietalan puoliksi Katlalle ja puoliksi whippetrodulle antama Vintyt-palkinto, jonka perusteluna hän totesi että Katlan suoritus muistutti häntä sitä miten whippetit juoksivat kisoissa vielä 10-15 vuotta sitten mutta mitä ei enää nykypäivänä juuri näe. "Tälläisiä suorituksia me haluamme lisää" oli sanatarkka lausunto, ja kieltämättä handlerin on helppo yhtyä siihen :-)

Pelle sitten... hyvää sen suorituksessa oli paitsi että sillä oli ilmeisen hauskaa myös loppusijoitus 2/6 mikä oli aivan ohjeistuksen mukainen - valitettavasti olin vain unohtanut kertoa että pisteitä olisi myös pitänyt saada yli SA-rajan joten ei tule herra Peloton esiintymään tänä(kään) vuonna joulu-Messarin käyttöluokassa. Pellellä siis pisteitä huimat 353, mikä kuvastaa poikien muutenkin aivan poikkeuksellisen surkeaa tasoa; kuudesta normiuroksesta vain voittaja eli Attractionin veli Arrowhead sai SA-tason tuloksen ja siis sertin+CACILin varsin vaatimattomilla pisteillä 456. Myös ylikorkeiden voitto irtosi 459 pisteellä (Belltown Force India), joten whippeteissä norminartut ovat tällä hetkellä kyllä ihan eri tasolla kuin pojat ja isot - niiden luokassa muiden voittotuloksilla olisi irronnut vasta kuudes sija! Sama trendihän on kyllä ollut näkyvissä jo aiemmissakin kauden kisoissa, ehkäpä nykyiset maastoradat vaan sopivat paremmin pienemmille ja kevyemmille koirille?

Kuvia kisoista ei ole valitettavasti löytynyt, mutta täydelliset tulokset löytyvät täältä. Fräulein Katla ja palkinnot sentään saatiin kuvaan kotipihalla:

Nyt kun Katla voittais ens kesänä PM-maastot heinäkuun puolivälissä niin siitä tulis inttikäyttövalio, saa se toki mun puolestani voittaa Saksan EM-maastotkin sitä ennen mutta ne on vielä vähän liian aikaisin valioitumista ajatellen :-p Sertejä se kyllä saisi ottaa yhden vastaan tälläkin kaudella, joten ilmoitin sen vielä kisaamaan HVK:n maastomestaruuksiin 30.9. Osin myös siitä syystä että Katlalla on hieman jotain hampaankolossa Kartanon sänkipeltoja kohtaan... katotaan kuin käy tällä kertaa! Pelle jää nyt ihan oikeasti odottamaan veteraanikisoja, joten Katlan kaveriksi Kartanolle ilmoitin vuorostaan taas herra Hornan. Pitäähän sitä jotain jännitystä olla elämässä. 

Lyhyt ja naseva SMM-reissu

Alan tulla päätelmään että fräulein Katla on kykeneväinen ainoastaan kahden sortin kisatuloksiin: joko se juoksee aivan järjettömän upeasti, tai sitten koko homma menee heti kättelyssä täysin pipariksi. Jälkimmäisestä saatiin esimakua jo Mikkelissä, Virossa puolestaan homma kulki vaihteeksi taas kuin unelma - ja sitten tulivat SMM-kisat Tuomarinkartanolla 25.8.  joissa Katlan peli katkesi taas alkueräjuoksuun ja viehehukkaan yhdessä parinsa Berenike vd Waterramin kanssa. Kisapelto oli tasainen ja sänkikään ei näyttänyt mitenkään liian pitkältä (varmasti oli ainakin lyhyempää kuin Viron kisapellon heinä!), mutta niin vaan livahti kuitenkin pupu piiloon ehkä 1/3 matkasta ja Katlan pistesaldoksi jäi surkeat 74. Yrityksen puutteesta Katlaa ei voi kyllä syyttää, hukan jälkeen se pomppi kuin vuorikauris pitkin peltoa etsimässä viehettä vielä vaikka kuinka kauan, mutta näissä geimeissä kun pupu on kerran pysähtynyt niin se on siinä. Sinänsä Katla pääsi hyvään seuraan, koskapa muita viehehukkaan keskeyttäneitä olivat mm. etukäteen kovat nimet Kiiturin NN-Remy Martin ja Zaphira vd Spaarne Meute. Mutta näitä sattuu, onnittelut uusille SMM-voittajille ja ensi vuonna palataan taas asiaan! Ja täydelliset tuloksethan löytyvät tietysti täältä: http://koti.mbnet.fi/sirke/2012/SMM.htm.

Katlan juoksusuoritus jäi sen verran lyhyeksi että se ei tainnut ehtiä yhteenkään juoksukuvaan, mutta starttipaikalla odotellessa fräulein pääsi kuitenkin osoittamaan taas ehdottoman fotogeenisuutensa (kuvista kiitos Jenna Eklöfille):

Tahtoo mennä jo!!!!

Maaninen katse

Per aspera ad astra

Vinttikoiraharrastus on viime viikkoina tarjonnut tunteita laidasta laitaan, mutta ehkä tällä hetkellä kuitenkin päällimmäisenä on taas tietty voitonriemu - vaikeuksien kautta voittoon! Päätähtenä koko sopassa on ollut fräulein Katla, joka ensin veti melkein maton koko loppukauden kisasuunnitelmien alta hankkimalla Sawo Coursingissa 28.7. tuloksekseen pyöreän nollan, ja sen kanssa ei SMM-kisoihin sitten yhtäkkiä ollutkaan mitään asiaa. Koko nollajuttu oli varsin mystinen, alkuerässä Katla ja pari Satangin Mew For You lähtivät oikein näppärän näköisesti rinnettä ylös vieheen perässä, mutta mäen harjalle päästyään molemmat onnistuivat samassa kohdassa hukkaamaan vieheen ja se siitä. Koko em. katastrofin suuruus valkeni kuitenkin vasta siinä vaiheessa kun totesin että Heinolan ilmoaika oli jo mennyt umpeen ja Jyväskylän inttimaastoista ei enää ehtisi saada hyväksyttyä tulosta ennen SM-maastojen ilmoittautumisajan päättymistä. Wau. Mikkelin menestyksen kruunasi meidän osalta vielä toisen kilpailijan eli Hornan jääminen kolmen kurjan pisteen voimin alle 400 pisteen ja SA:n; kiltisti odotimme koko hikisen ja pitkän palkintojenjaon loppuun asti katsomalla kun suunnilleen kaikki muut ympäriltä kävivät hakemassa palkinnoksi sekä possunkorvia että vinkuleluja, mutta meille ei lopun kaiken ollut tarjolla kuin kirja paffilaatikon pohjalla. Eihän Hornan suoritus nyt toki mitään mestariainesta ollut, mutta kolme pistettä... daa??? Onneksi meillä oli mukana ylimääräinen nakkipaketti, joten Horna tunsi oletettavasti lopun kaiken olonsa kuitenkin ihan riittävän lohdutetuksi.

Mutta se Katla... kuten arvata saattaa niin SMM-kisat ovat siintäneet meillä silmissä jo pitkään tämän maastokauden tärkeimpänä tavoitteena, ja äkillinen jääminen yhden nollakisan takia kokonaan niiden ulkopuolelle oli aika tärsky. Koska tunnuslauseemme kuitenkin on "never say die" niin eihän me ihan noin helposti kuitenkaan luovutettu, ja onneksi oivan ratkaisun pulmaan tarjosivat 11.-12.8. Sauessa Virossa järjestetyt Eestin maastomestaruudet ja kv-maastokisat. Itse asiassa olin ilmoittanut Katlan sinne kisaamaan jo hyvissä ajoin aiemmin, mutta eihän homma mennyt ihan niin helposti ja aika lailla viime tinkaan asti oli vielä kiikun kaakun järjestetäänkö koko kisoja ollenkaan kun ilmoittautuneita koiria oli kovin vähän. Jostain tarmokkaat kisajärjestäjät kuitenkin saivat lopulta raavittua kasaan riittävästi osallistujia, ja niin me sitten suuntasimme perjantaina 10.8. kohti Tallinnaa Viking XPRSsin kyydillä Katlan, Pellen ja Sysin kera. Herrat otin mukaan ihan backupiksi siltä varalta että joku muista ilmoittautuneista peruisi vielä viime tipassa, sekä Eestin maastomestaruuteen että CACIL-kisaan kun vaadittiin vähintään 6 ilmoittautunutta koiraa.

Lauantaisiin Eestin maastomestaruuksiin ilmaantui paikalle lopulta kokonaista 8 normiwhippettiä eli Pellen ja Sysin palveluksia ei tarvittu. Maastomestaruuksista juoksivat myös basenjit ja venakot, muita rotuja eli itskuja, affeja ja yk-wipuja oli sitten vain muutama joten ne kisasivat keskenään vain sertistä. Whippeteissä Katla oli ainoa ulkomainen koira tällä kertaa, ja muut osallistujat olivat puhtaasti näyttelylinjaisia lukuunottamatta ruotsalaissyntyistä sekalinjaista Grändens Venusta. Rata oli varsin tasaisella heinäpellolla ja muutamaa tiukempaa mutkaa lukuunottamatta teoriassa kohtalaisen simppeli juostava, mutta rutkasti lisähaastetta toi todella pitkä heinä johon viehe oli helppo hukata. Alkuerissä Katla sai pariksi uroksen Twilight ja kylläpä jännittikin kun päästin Katlan irti kun nyt oli se Mikkelin hukka vastaavalla heinäpellolla juuri alla. Katla kuitenkin juoksi varsin mallikkaan näköisesti vaikka kaverin kanssa sillä eivät aina ajatukset ajolinjoista osuneetkaan ihan nappiin - kaveri veti yhden kerran jopa täysin mukkelismakkelis kun pamautti kurvista suoraan Katlan kylkeen. Onneksi kummallekaan ei käynyt mitään, ja Katla sai lopulta alkuerien parhaat pisteet 262 ja Twilightkin kuperkeikasta huolimatta 240. Alkuerien toinen huippupari oli jo mainittu Venus ja sen kaverina juossut Satangin My Mamma Said, joiden menoa oli todella hienoa katsoa ja jälkimmäinen saikin alkuerien toiseksi parhaat pisteet heti Katlan kannoilla eli 260 (sivumennen sanoen My Mamma Said on Katlan Mikkelin kovan onnen starttikaverin Mew For Youn sisko). Muiden pisteet sitten jäivätkin huomattavasti alhaisemmiksi, etupäässä viehehukkien ja oikomisten takia.

 Maastokisapeltoa, auton perässä on vetolaite (suomalaista tekoa) ja ympärillä tuomareita (2/3 suomalaista tekoa niistäkin).

Edelleen kisapeltoa + toimistoteltta.













Finaalissa Katla siis juoksi parina Satangin My Mamma Saidin kanssa, ja omiin silmiin sen juoksu vaikutti vielä paremmalta kuin alkuerissä. Tuomarit eivät olleet kuitenkaan ihan samaa mieltä ja finaalista Katla sai "vain" 256 pistettä; yhteistulos oli kuitenkin komeat 518 pistettä ja sillä tuli ylivoimainen voitto, serti ja Eestin maastomestaruus 2012! Toiseksi juoksi lopulta Grändens Venus (485 pistettä ja myös serti) ja kolmanneksi Satangin My Mamma Said (477). Katlan pisteet olivat myös koko päivän parhaat. Suomalaismenestystä täydensi vielä basenjien voittaja ja toinen suomalaisosallistuja Ajibu Good Vibrations; venakkojen mestaruus sentään meni paikalliselle koiralle.

Sunnuntaina 12.8. vuorossa olivat sitten samalla pellolla ja aika lailla samoilla järjestelyillä kansainväliset maastokisat, jossa tosin wipujen osalta kansainvälisyyttä edustimme edelleen vain me Katlan kera. Pellekin kyllä pääsi lopulta tositoimiin, se nimittäin korkkasi alkueräradan virallisena testikuskina ja oli hommasta luonnollisesti tavattoman tyytyväinen. Normiwipuja oli ilmoittautunut 6 kpl joten CACIL saatiin niille jakoon, samoin se oli tarjolla venäjänvinttikoirille joita oli paikalla 8 (mukaan lukien taas muutama suomalaiskoirakin). Alkuerässä Katlan parina oli vanha tuttu Twilight, ja tällä kertaa törmäilyiltä vältyttiin onneksi kokonaan. Katla ei ollut ehkä ihan hereillä startissa ja pistesaldoksi tuli taas "vain" 256 pistettä; sillä Katla oli alkuerien jälkeen itse asiassa vasta kolmantena taas aivan hurjan hienon juoksun parina tehneiden Satangin My Mamma Saidin (262) ja Grändens Venuksen (257) jälkeen. Finaalissa parit pysyivät pistejärjestyksen perusteella siis samoina kuin alkuerässä. Hieman mietitytti miten Katla lopulta jaksaa juosta neljä maastorataa kahden päivän aikana, mutta niinhän siinä kävi että sunnuntain finaalissa se sitten antoi lopultakin mennä ihan urku auki ja nappasi suorituksestaan päivän korkeimmat eräpisteet eli aivan mielettömät 272 pistettä. Ei väsyttänyt näemmä! Loppupisteet Katlalla siis mahtavat 528... mutta niin vaan Satangin My Mamma Said onnistui saamaan kuitenkin vielä yhden pisteen enemmän ja siis vei voiton ja CACILin Katlan nenän edestä. Katla kuitenkin kakkosena sai toisen vara-CACILinsa ja samoin toisen Eestin maastosertin, ja siinä sivussa viikonlopulta kaksi sen luokan tulosta että niillä oli kuulkaa aika suuri ilo ilmoittautua sitten sunnuntai-iltana Katajanokan satamassa aivan viime tipassa SM-maastoihin!

Summa summarum: matkailu kannattaa aina, Virossa oli ylipäätään todella mukavaa kisata ja sininen kiituri palautti menollaan taas uskon elämään. Parin viikon päästä sitten nähdään miten käy niissä Suomen maastomestaruuksissa, mutta sitä odotellessa Katla lepää nyt laakereillaan ja nauttii uudesta hienosta tittelistään: EEMM-2012 Effloresco's Khimaira (tosin vielä hienommalta se näyttää virolaisessa muodossa manttelin kyljessä eli EMM-12, mutta okei, ehkä se on hieman harhaanjohtava näin suomalaisittain...).

 

Kennel Born to Charm oli lahjoittanut lauantain parhaalle whippetille erityispalkinnon, joka on tosi magee!

Voittaja ja kieltämättä aika herkullinen mantteliteksti... KoiraNettiin näemmä kuitenkin titteliksi tulee EEMM-12.

Katla pohtii miten tässä nyt tämmöinen tavarakasa pääsikään kertymään???

Etana-aatetta Turussa

Eilen Turussa juostiin Vätin radalla iltajuoksut, ja meiltä mukana oli menossa Velmu kun nyt kerran oli laitettu ihan erillinen etanalähtö whippeteille. Kavereina Velmulla oli Roberta's Karhunmarja ja C'mere Huliwili, eli etukäteen ajatellen varsin tasaista porukkaa. Käytännössä kuitenkin Karhunmarja kipaisi toisten alta pois jo heti startissa, ja voitti lähdön selvästi aikaan 20,05. Velmu sinnitteli sitten tiukassa väännössä kakkoseksi 20,64 ja Huliwili tuli heti perässä 20,84. Velmun ajasta ainakin näkee että se ei ole tosiaan treenannut enää aktiivisesti radalle tällä kaudella, kunto on toki kova kiitos liki jokapäiväisen vapaana rymyämisen mutta taitaa painottua tällä hetkellä enemmän sinne aerobisen puolelle. Radassa ei ainakaan ollut vikaa koska sateisesta ilmasta huolimatta vanhat rataennätykset kaatuivat useammassakin rodussa niin että rytisi; whippettien osalta homman hoiti kotiin Kiiturin NN-Remy Martin, joka uudisti 480 m normipoikien rataenkan lukemille 32,60. Kisatunnelma oli leppoisa, makkaraa oli riittävästi ja turkulaiseen tapaan palkinnot olivat erinomaiset eli Velmukin sai kakkostilastaan sekä RC:n lahjakortin että kenttäjakkaran (sopiva pari edelliselle jonka Velmu sai toukokuussa Liedossa derbymaastoissa). Rataenkoista annetut pannat ja minimanttelit olivat myös erihienoja, näin sivusta seuranneena... täytyykin pitää mielessä tulevaa ajatellen :-)

Kisan tulokset ja podiumkuvat löytyvät TVK:n sivuilta: http://www.turunvinttikoirakerho.net/tulos_rata25072012.html

Schönheit und leistung, ja muita kuulumisia

No niin, viimeisetkin kuvat parin viikon takaisista Tampereen inttimaastoista alkavat olla vihdoin julki joten on korkea aika päivitellä Cwiccelien wipujen toimia taas viime ajoilta!

Katlalla oli varsinainen tehoviikonloppu 7. ja 8.7.: ensin lauantaina Karjaan KV-näyttely ja heti perään sunnuntaina sitten Tampereen KV-maastot. Syynä moiseen oli tietysti se, että vielä Karjaan näyttelyn ilmovaiheessa FCI edellytti että koiralla piti olla vähintään arvostelu EH yli 15 kk iässä kansainvälisestä näyttelystä ennenkuin se sai ottaa vastaan CACILin tai varasellaisen. Ja kun nyt vähän toiveissa oli moisia metsästää Tampereelta Katlalle ja sen toistaiseksi ainoa näyttelykäynti oli pentuluokassa niin hoppuhan meille meinasi tulla. Kerkisin juuri onnitella itseäni kun nippanappa kuitenkin ehdin ilmoittaa Katlan Karjaalle - kunnes FCI viikkoa myöhemmin julkaisi uudet säännöt joiden mukaan CACILit jaetaan 1.7. alkaen ihan ilman mitään näyttelyvaatimuksia kilpailuluokan kahdelle parhaalle koiralle. Kiitos FCI, aivan häikäisevää tiedotustoimintaa!

Mutta eipä siinä mitään, kun kerran Katla oli näyttelyyn ilmoitettu niin sinnehän me mentiin. Whippetit olivat kerrankin suunnilleen viimeisinä iltapäivällä, mutta kun näyttelyssä oli oltava jo puolenpäivän aikaan niin kerkisimme hengailla paikalla useammankin tunnin etukäteen. Erinomainen tilaisuus shoppailuun siis, varsinkin HauHau-myyjä sai kortin laulamaan ja matkaan tarttuikin iiiiso kassillinen kuivattuja kanafileitä ja muuta mukavaa purtavaa varsin kokonaisedulliseen hintaan (10 koiran taloudessa ostetaan asiat aina tukkutyyliin). Ilma oli sekä kuuma että kostea ja hieman huolestuneena aloin jo tähystellä lähestyviä mustia pilviä, mutta sitkeästi kuitenkin Forecan sääennuste lupasi vain hellettä ja paistetta koko päiväksi. Joopa joo. Sade pysyi kurissa tasan siihen hetkeen kun whippetit vihdoin pääsivät kehään, ja sitten me kastuttiin. Tuomarina oli britti Mark Cocozza, joka oli selvästi sitä mieltä että brittiläiset rodut kestävät vettä ja vaati sijoittamaan pöydänkin avoimen taivaan alle asian varmistamiseksi. Kun vielä tuomari onnistui arvostelemaan läpi kaikki ilmoittautuneet 9 (näyttelylinjaista, mukana myös kolme erittäin menestynyttä valiota) urosta ilman yhtään ainoaa SA:ta, alkoi koko homman järkevyys jo tuntua kovin heikolta sinisen ratakireän omistajasta. Vaan niinhän siinä kävi että Katla sai kuin saikin himoitun EH:n, toki sijoitus oli luokassaan viimeinen eli neljäs AVO-nartuissa mutta who cares! Todennäköisesti syynä oli lähinnä se, ettei kukaan ollut muistanut kertoa herra Cocozzalle jotta Suomessa koirille voisi antaa myös EH:ta huonompia arvosanoja, mutta edelleen: who cares... Arvostelun perusteella Katlassa oli hyvää koko, kaula ja rintakehän syvyys sekä seisoessa selkälinja, moitteita tuli heikosta alaleuasta, heikoista ranteista (?) ja selkälinjan putoamisesta liikkeessä + driven puutteesta. Katla esiintyi oikein nätisti joten siitä täydet pointsit, ja nythän sillä on sitten näyttelytulos jolla se valmistuu sekä kansalliseksi että kansainväliseksi käyttövalioksi! Muut kyseisten tittelien vaatimuksethan on ihan pala kakkua :-p

Karjaan inttinäyttelyn täydellisiä tuloksia voi ihmetellä täältä: http://www.whippetharrastajat.fi/n_12_karjaakv.htm

Sunnuntaina 8.7. Katla-parka revittiin sitten taas ylös aamu-unilta klo 5, ja matka suuntautui vuorostaan kohti Kaanaan moottoriurheilukeskusta Teiskossa. Mukaan lähti myös Pelle kokeilemaan kisaonneaan kauden ekoihin maastokisoihin, sekä turistiosastolle Nike & seuraneiti Edana. Luvassa oli vaihtelevaa kesäsäätä, joten auto oli kattoa myöten täynnä niin paiste- kuin sadeosastolle sopivaa varustetta ja onneksi näin koska kumpiakin myös tarvittiin päivän mittaan. Kisapaikka osoittautui motocrossradaksi jonne oli tehty varsin perinteistä poikkeava rataviritys: pehmeä mutta tiivis hiekka alustana ja hurjasti siksakkia sekä ylösalas menoa ja vain muutama pidempi revittelysuora eli teknisesti vaativa rata siis. Semmoisethan sopivat Katlalle kuin nenu päähän joten siltä osin olin ihan tyytyväinen, sen sijaan hieman nikottelua (molempien omistajatahojen kannalta) aiheutti Armin eli Adagio Caramellan osuminen ensikilpaansa Katlan alkueräpariksi. Armihan on vallan vimmattu menijä, mutta tunnetusti yleensä näyttelylinjaisten ja ratarassien välillä on tiettyjä nopeuseroja mikä maastokisoissa ei aina ole ihan hyvä juttu. Vaan turhaan tuli meidän murehdittua, Katlalla ja Armilla natsasi hienosti yhteen eli tekninen rata niisti Katlan vauhdit sen verran pois että Armi pysyi hyvin menossa mukana, ja vieheelle se taisi jopa saapua lopulta ensimmäisenä. Katlalle pisteitä kertyi mukavat 253 ja johtopaikka alkuerien jälkeen, ja Armikin oli sijalla 15 mikä ei ole ollenkaan hassumpi juttu 30 (!) nartun joukosta. 

Katla punaisella ja Armi sinisellä, alkuerät menossa siis (kuvaajana Sakari Lampola).

Pellen osalle arpaonni heitti alkueriin oman isin eli Tuulikellon Cocon, ja odotin mielenkiinnolla miten herroilla sopii tyyli yhteen. Cocolle selvästi homma toimi paremmin eli sille 229 pistettä ja 18. sija alkuerien jälkeen, Pelle sen sijaan surffaili kasaan vaatimattomat 207 pistettä jolla irtosi sija 27/29. Wau. Intoahan Pelleltä ei todellakaan puuttunut ja vieheen tapposyöksy oli varmasti uran komein (muovinauhakokoelmakin kasvoi taas puolella metrillä, käsittämätöntä miten se onnistuukin aina imemään kitusiinsa vieheen jopa koppa päässä), mutta noin muuten näytti siltä että iloinen mieli taisi tällä kertaa vähän korvata puuttuvaa älyä. Tähän tyyliin! (kuvaajana Karoliina Heikkinen):

Finaaleja odotellessa sitten taivas alkoi uhkaavasti synkistyä, ja sateeksihan se lopulta meni. Katlalla kävi tuuri ja sen finaalijuoksu osui kuurojen väliin, pariksi puolestaan sille tuli Sisun siskopuoli Nyanssin Benelope joka oli kakkosena alkuerien jälkeen muutaman pisteen Katlan perässä. Päällisin puolin juoksu sujui ihan ok, mutta Katlan osalta ainakin jäin kaipaamaan sitä jotakin sähäkkyyttä mitä alkuerän menossa oli. Pisteissä eroa ei paljon kuitenkaan näkynyt suhteessa alkueriin eli finaalista Katla sai 245 pistettä ja kokonaistulokseksi siis 498, sen verran kumminkin pudotusta tuli että alkuerien ykkössija vaihtui lopulta kakkostilaan kun alkuerien jälkeen kolmantena ollut Attraction juoksi hienot 257 pistettä finaalissa ja meni siis neljällä pisteellä Katlan ohi. Kaikesta huolimatta pakkohan tuon sinisen pystykorvan menoon on olla tyytyväinen: uran kolmas kilpailu jossa lopullinen sijoitus siis 2/30, toinen maastoserti ja vara-CACIL vielä kaupan päälle :-D

Norminarttujen palkintopallilla: 1. Attraction, 2. Katla ja 3. ruotsalainen Torshammarens Tiili (kuva on myös pöllitty Torshammarens Whippets -blogista).

Pellellä ei sitten käynyt yhtä hyvä tuuri sään suhteen kuin Katlalla, taivaat nimittäin päättivät avautua vähän pitemmän poutajakson jälkeen uudelleen juuri kun me oltiin varustetarkistuksessa. Pelleä moinen ei kuitenkaan haitannut pätkääkään, ja finaaliradalla se olikin aivan kuin uudestisyntynyt. Kaverina sillä oli toinen ruotsalainen Torshammarens Kol, mutta sillä ei ollut paljoa sanomista kun herra Peloton veti ja tunteella. Finaalista Pelle saikin 249 pistettä, mikä oli itse asiassa viidenneksi parhaat finaalipisteet normipojissa (ja enemmän kuin Katlalla). Pelle lopulta kohensikin loppusijoitustaan sijalle 23/29 yhteispistein 453. Nyt kun saisi sen vielä juoksemaan kaksi hyvää rataa samojen kisojen aikana... Muista puutteistaan huolimatta kuitenkin täytyy taas kerran todeta että Pelle on ehdottoman fotogeeninen koira, alla tooosi hieno muotokuva siitä alkuerien surffailun lomassa (kuvaajana Sakari Lampola):

Ja kisojen täydelliset tuloksethan löytyvät perinteisesti täältä: http://koti.mbnet.fi/sirke/2012/Tampere.htm

Nyt sitten seuraavat maastokisat meidän porukalla ovat Mikkelin maastot 28.7., jonne meiltä on lähdössä kisaamaan Katlan kaveriksi vaihteeksi Horna. Hornahan on perinteisesti kipaissut kerran kesässä Mustialassa, mutta kun tänä kesänä siellä ei ole yksiäkään kisoja niin tuumasin että käyhän se toinenkin koulutila eli Otava. Ainakin luvassa on mielenkiintoinen päivä, jos ei muuta :-)

Ratapuolella meillä on ollut varsin hiljaista viime aikoina, kun nuoriso vasta treenaa ja vanhuksista Sisu on päättänyt jäädä ihan omatoimisesti eläkkeelle tai ainakin pitää sapattivuoden ja Pelle keskittyy nyt maasto- ja kauneuskilpailuihin. Pientä korjausliikettä on sentään luvassa tulevana keskiviikkona eli 25.7., jolloin Velmu käy kipaisemassa Turussa etanalähdön 280 m - viime torstaina Kaupissa sen aika oli 20,13 joten ihan ollaan oikeassa luokassa :-p Ennätys Velmulla on sentään reippaasti alle 20 sekunnin, mutta sen treenaus on tänä kesänä painottunut aika vahvasti vapaana rallaamiseen maastokisoja ajatellen ja vetojen puutteen huomaa kyllä vauhdeista. Mutta katotaan miten käy, ainakin on todella kivaa että TVK:kin on alkanut nyt järjestää näille hitaammille omia startteja! Muun porukan osalta Aslanin hermojenkasvatus ja kaarreharjoitus alkaa vihdoin tuottaa tulosta, ja viime torstaina se juoksi Kaupissa ihan siististi 350 m Nyanssin Benelopen koejuoksukaverina aikaan 23,99 eli suunta on oikea. Katla puolestaan ilahdutti viime viikon möllitreeneissä kipaisemalla ekan kerran tänä vuonna radalle päästyään samoin tein koko 350 m handslippinä, eli eiköhän me sekin jossain vaiheessa saada vielä radalle vaikka tämä kausi keskitytäänkin maastoiluun. Edana kipaisi myös reippaasti toista kertaa elämässään radalla samoin tein 350 m handslippinä - ja sen jälkeen saman takaisin toiseen suuntaan kun mammaa tuli ikävä just maaliviivalla (blondi ei ilmeisesti tajunnut että mamma olisi ollut 20 metrin päässä maaliviivan toisella puolella). Sen osalta siis helpotetaan hommaa ja keskitytään vähäksi aikaa ensin vieheen ihmettelyyn kaarretreenissä ja kopituksen saloihin. Ja pahnanpohjimmainen Nike on vaan joka suhteessa todella pätevä pentu; avoimen kopin läpi mennään jo hienosti ja koneviehekin saa kyytiä. Sen lisäksi se on myös fiksu ja todella kaunis, vai mitäs sanotte tästä 4-kk-posetuksesta? Äiteensä kuva :-)

Kippis!

Tänä vuonna meitin tiimi jäi juhlimaan juhannusta ihan kotioloihin kun ei oikein hotsittanut lähteä autoilemaan Ouluun asti pelkän Sisun varassa, mutta jännitystä toki oli ilmassa kotosallakin koska Katlan veli Kip (Effloresco's Kajanos) otti osaa Virpiniemen perinteisiin juhannuskisoihin kuten myös toinen treenikaveri ja Niken leikkitäti Nala (Probaxon Bubble) sekä Niken mutsi Minni (of Streamline Foxy Lady). Varsinkin Kippiksen osalta juhannusjuhlat menivätkin aivan kybällä putkeen, tuloksena paitsi Juhannus Racen voitto normiwipuissa myös uudet Virpiniemen rataennätykset sekä 280 metrillä (18,66; edellinen oli 18,71 ja Maxwin Delawaren nimissä vuodelta 2009) että 350 metrillä (22,96; edellinen oli 23,40 ja Maxwin Baxterin nimissä vuodelta 2010). WOOHOO!!! Ja siinä sivussa Kippis vielä kipitti viidennen käyttövalioaikansa, joten siitä tuli myös FI KVA-R. Sanoinko jo että WOOHOO!!!

Alla siis ylpeä Juhannus Racen voittaja, kahden rataennätyksen haltija ja uusi FI KVA-R Effloresco's Kajanos, vähintään yhtä ylpeän omistajansa Kaitzu Mäkisen kanssa (kuvaajana se toinen ylpeä omistaja Heli Koskinen):

Tuloksia Virpiniemen juhannuksesta löytyy Fast Pack's -tietokannasta, ja kisakuvia Emmi Ventelän galleriasta. Ja ens vuonna me ollaan sitten taas NIIN mukana menossa!!!

Mittauksia

Neiti Edana täytti 12 kk viime perjantaina, joten turhia aikailematta tuumasin että ei kun mitoille ja nappasin Edanan mukaan eilen Hyvinkäälle Luhtarien treeneihin jossa moista huvia oli tarjolla. Etukäteen arvelin Edanan mitaksi jotain Pellen luokkaa eli 49,7, mutta sen verran oven takana täydessä käynnissä olleet ratatreenit toivat lisää ryhtiä matkaan että viralliseksi tulokseksi tuli lopulta 50,4 cm. Joka tapauksessa poniluokkaan käypi siis Edanan tie, vaikka toki se on reilusti sentään äitiään pienempi (Tinsley on Aslanin mitoissa eli 54 cm). Edana on kyllä kasvanut aika mielenkiintoisesti, meille tullessaan 7 kk iässä se näytti vielä menevän hyvinkin mittoihin, mutta maalis-huhtikuussa se otti uuden kasvuspurtin ja hujahti siis lopulta parilla sentillä yli. Tosin vielä enemmän pituutta tuli selkään, sille nimittäin istuu nyt hienosti sama 56-senttinen takki kuin Aslanille. Pikajuoksijan kroppa sanalla sanoen... nyt sitten vaan vähitellen  radalle treenaamaan ja kirjoja hankkimaan, ja jos kaikki menee putkeen niin kauden lopulla Edana ehtisi jo kokeilemaan kisaamistakin.

Edanan sisko Calida (Shannon Down Play With Fire) muuten muutti tällä viikolla USA:sta Hollantiin, ja siellähän asuu jo ennestään myös veli Kennet (Shannon Down Rapid Fire). Joskus olisi mukava vaikka pitää sukukokousta jos sinne suunnalle sattuu!

Tänään puolestaan Aslan ja Horna kävivät ohimennen puntarilla kun oli eläinlääkärille muutenkin asiaa: Aslan 17,9 kg ja Horna 13,8 kg. Ottaen huomioon että niillä on eroa säkäkorkeudessa 2 cm niin 4 kg ero painossa on aika paljon... mutta Hornahan olikin se ylifeminiininen otus :-p Aslanissa taasen on edelleen ainakin 1,5 kg liikaa kisakuntoon, mutta suunta on ainakin oikea ja keskenhän tuon treenaus on vielä muutenkin. Eilen Aslan urakoi Sisun kanssa Hyvinkäällä 350 m koejuoksukaverina Weikotin JZ-tytölle (olisko ollut Toini?), ja voittajan ajaksi saatiin 24,4. Omiin silmiin koejuoksija tuli ekana maaliin ja Aslan sitten perässä muun rykelmän kanssa, mutta TK:ssa julkaistujen aikojen perusteella koejuoksukoira sai ajaksi 25,5 ja voittaja 24,4 - ota näistä selvää. Joka tapauksessa, selvästi Aslanille Hyvinkään rata oli edelleen vaikeampi juosta kuin Kartano eli pää tuppasi nousemaan takakaarteessa vaikka muuten se juoksikin hyvin kiskolla koko matkan. Jatkamme harjoituksia. Ainakin Aslan oli sentään jo selvästi nopeampi kuin toinen koejuoksuparivaljakkomme Pelle & Velmu, jotka myös kipaisivat kaverikoirina 350 m yhdessä Lempin (Puhurin Zyrethe) kanssa. Lähtö oli hieno ja tasainen, voittajan eli Pellen aika puolestaan huimaava 26,2 ja koekoiran 26,8. Kröhöm, ehkä Pelle taitaa keskittyä jatkossa enemmän sinne maastopuolelle... tosin eihän se ole edes treenannut enää radalle tällä kaudella kun eilinen oli sille vasta toinen veto koko vuonna.

EDITtinä: Aslanin ja Sisun startti oli ilahduttavasti tarttunut myös videolle, kuvaajana Marinka Pyy: http://www.youtube.com/watch?v=bnoVnN-daz0&feature=plcp. Videon perusteella koejuoksija tosiaan voitti, Sisu kiristi loppusuoralla tahtia huimasti ja Aslanilla ei vielä pokka pitänyt yrittää sisäkautta ohi Filasta. Sanoinko jo että jatkamme harjoituksia...

Ja eilen tuli vielä ilmoitettua Pelle & Katla viime tipassa kisaamaan Tampereen KV-maastoihin 8.7., Katlahan aikoo kätevästi myös käydä Karjaan KV-näyttelyssä edellisenä päivänä 7.7. eli sillä on tiedossa varsinainen "schönheit und leistung" -viikonloppu.

Elämä on yhtä juhlaa

Erinäisistä käytännön syistä cwiccelä tiimi on loistanut poissaolollaan perinteisten harrastusten, eli rata- ja maastokisojen, osallistujakaartista kesäkuussa, mutta siitä huolimatta (tai sen takia?) viime aikoina on ollut vaihteeksi suorastaan nousujohteiset fiilikset koirahommien suhteen. Männäviikon saldona voimme todeta mm. seuraavaa:

Lauantaina 9.6. juostiin Tähtisprintterit Hyvinkään radalla, ja vaikka varsinaista kisakoiraa ei meiltä tänä vuonna vielä irronnutkaan niin Aslan pääsi kuitenkin koejuoksijaksi testaamaan finaaliradan. 280 m meni aikaan 19.81, mikä nyt sinänsä ei ole varsinaisesti vielä hurrauksen arvoinen aika mutta ei kuitenkaan enää ihan toivoton varsinkin verrattuna varsinaisessa TS-kisassa juostuihin tuloksiin (löytyvät Fast Pack's -tietokannasta). Muutenkin selvästi Aslanilla oli taas tapahtunut kehitystä nupissa sitten edellisen Hyvinkään keikan, startti paranee kerta kerralta vaikka kopissa rytisee edelleen vähän turhan kovasti, ja juoksulinja painui sekin jo nätisti lähelle kiskoa. Etukäteisinnostus on kyllä edelleen sekä kovaäänistä että handlerin hauista kasvattavaa, mutta varsinainen kopitus onnistui jo ihan helposti vaikka kokeilimme ekan kerran valjaita pannan sijaan. Hyvin toimi, eli näillä mennään nyt jatkossa (Zero DC:n canicross-valjaat, istuvat hyvin ja ovat yllättävän helpot riisua/pukea). Ja koppana Aslanilla on ollut nyt jokusen startin ajan kokeilussa muovinen lurcher-koon koppa, joka sekin tuntuu tällä hetkellä aika nappijutulta. Kokonaispaketti siis alkaa olla kasassa pikkuhiljaa, nyt vaan treenataan vielä ne vauhdit esiin niin vot.

Muuten Tähtisprinttereissä tietysti jännättiin Katlan veljen Kippiksen (Effloresco's Kajanos) elämän ekaa kolmen startin kisaa, joka lopun kaiken meni niin putkeen että Kip juoksi poikien A-finaalin neloseksi ja sai vielä erikseen kiertopalkinnon finaalien nuorimpana koirana. On se vaan hyvä! Kippiksessä jaksaa myös ihastuttaa sen tavaton rentous radan ulkopuolella, se on niin cool kuin vain olla voi eli täysin päinvastainen kuin mielipuolena radan ja vieheen yleissuuntaan riekkuva velipuoli Aslan. Myös toinen musta treenikaveri eli Nala (Probaxon Bubble) suoriutui vähintään kunnialla elämänsä ekoista arvokisoista, ollen lopulta yk-tyttöjen kakkonen toisen hurjan jenkkisukuisen menijän Lyytin (Winsome Yankees Apache) jälkeen. Ei siis yhtään hassumpaa treeniporukkaa meidän jengillä...

Alla Aslan TS-koejuoksussa, Kerttu Haaslahden kuvaamana (lisää kuvia kisoista löytyy täältä):

Sunnuntaina 10.6. vuorossa sitten oli Pellen tiukan näyttelyputken tällä erää viimeinen koitos, eli Salon kansallinen näyttely kauniissa kesäisessä säässä. Samainen näyttely toimi myös Hornan virallisen näyttelyuran ensimmäisenä (ja todennäköisesti viimeisenä) tapahtumana, aiemminhan Horna oli käynyt parissa pentunäyttelyssä mutta virallinen tulos puuttui vielä. Tuomarina toimi puolalainen Tomasz Borkowski, joka paljastui etäisesti joulupukkia muistuttavaksi partaiseksi sedäksi. Tämä joulupukki ei kuitenkaan ollut yhtään lahjatuulella, eli ERI oli tiukassa ja H:takin nähtiin. Näin ollen etukäteisodotukset eivät olleet korkealla siinä vaiheessa kun avoimen luokan ja Hornan vuoro tuli, varsinkin kun Horna vielä keksi ahdistua mamman perään juuri pöydällä seisoessaan ja jouduimme vaihtamaan handleria lennossa kasvattajasta meikäläiseen. Seisotus nyt onnistui jotenkuten, mutta Hornasta oli todella jänskää juosta kehässä ja en ole aikoihin nähnyt yhtä hienoja hackney-liikkeitä kuin millä se vispasi menemään innosta piukeana (kyllä se kotona osaa??). Näin ollen ilahdus olikin suunnaton kun kouraan annettiin kaikesta huolimatta sininen muovinauha, EH:ta kun oltiin vähän toivottu jos kohta en uskaltanut moista enää esityksemme perusteella odottaa. Arvostelu totesi Hornan olevan feminiininen, ylijalo ja aivan liian laiha eikä siinä kehuttu niitä liikkeitäkään, mutta mitäs pienistä kun tavoite saavutettiin! Kilpailuluokassa Horna ei yllättävää kyllä enää sijoittunut.

Poikien käyttöluokassa pääsinkin esittämään sitten täysin päinvastaista kaveria eli maskuliinista, lihaksikasta ja kaikin puolin muhkeaa Pelleä. Kisakaveri Veeti (Beschützer Braveheart) sai taas kättelyssä perinteisen H:n, tosin Veeti olikin juossut edellisenä päivän Tähtisprinttereissä eli varmasti puntti painoi sillä vähän tavallista enemmän. Vaan niin kävi että Pelle puolestaan sai tämän vuoden ekan punaisen nauhan ja pinkin siihen päälle, ja vielä tuomarilta erikseen suulliset kehut siitä että oli harvinaisen hieno käyttöluokan koira. Varsinaisessa arvostelussa kehuttiin niin liikkeitä kuin raamejakin, ja erityisesti ilahdutti kohta jossa todettiin "fine, masculine head" koska perinteisestihän Pellen nuppi on herättänyt tuomareissa lähinnä ahdistusta järeytensä takia (toki kyseessä on 49-senttinen uros joka käyttää greyhound-koon juoksukoppaa joten...).  Lopullisesti homman kruunasi PU-kehä, jossa ankaran pohdinnan jälkeen tuomari nosti Pellen vielä PU-neloseksi; varaserti meni toisen kerran uralla taas nenän edestä (tosin sekin kotiinpäin eli toiselle jokioislaiselle koiralle Mimi Chill's Panther's Daydreamille) mutta olipahan silti Pellen eka sijoittuminen kuin myös SA uusien sääntöjen aikana. Hmm, pitäisköhän sitä sittenkin ilmoittaa vielä johonkin näyttelyihin loppukesän aikana..?

Tyttöjen käyttiksessä oli vielä mukana Niken mutsi Minni (of Streamline Foxy Lady), mutta se miellytti tuomaria tällä kertaa "vain" EH:n verran. Näyttelyn kaikki tulokset löytyvät täältä. Joku myös otti ahkerasti kuvia whippetkehän laidalla, mutta niitä ei ole näkynyt missään sen koommin joten kuvatodisteiden osalta löytyy vain Pellen entisestään kaunistunut näyttelyhihna (näistä muovinauhoista ei luovutakaan ihan äkkiä!):

Tiistaina 12.6. olivat vuorossa taas ratatreenit, ja suuntasimme vaihteeksi Tuomarinkartanolle kun oli muutenkin asiaa Hesan suuntaan (=piti hakea safkaa Murren Murkinasta, samalla matkaan tarttui 25 prossan alennuksella Hurtan viilennysmantteli jota on tarkoitus testata Aslanille kesähelteillä). Kauniin ilman ja alkukesän kunniaksi paikalla oli järjettömästi porukkaa, mutta sain onneksi omat koirat kätevästi alkupään lähtöihin kaverikoiriksi. Pelle juoksi ekan kerran koko tänä vuonna radalla 280 m Onnin (Elgedane Storm Runner) ryhmäkaverina, ja sen riemu oli suunnilleen käsinkosketeltavaa kun taas aika painui 20 sekunnin pintaan. Tosin eipä se ole pahemmin treenannutkaan kuin vapaana rymyämällä, eikä Pellellä ole muutenkaan enää tavoitteita ratapuolella joten tokko me sitä nyt edes aletaan enää treenaamaan tikkikuntoon muuten kuin maastoja ajatellen. Ryhmäjuoksukaverina se on kyllä aivan ihanteellinen, joten harkoissa se pääsee varmasti juoksemaan jatkossakin ihan vaan huviksi.

Aslan puolestaan pääsi Nalan seuraksi 350 metrille, ja heitinpä vielä jokerina mukaan Sisunkin että saatiin kunnon ryhmä. Taas kerran Nala liukeni alta pois voittoon aikaan 22,70, mutta kyllä Aslanin ja Sisunkin handleri hyrisi tyytyväisyyttä startin jälkeen. Aslan lähti kopista oikein mallikkaasti ja ekan kerran veti suorastaan terävästi kiskolle heti startin jälkeen, ja takasuoran se juoksi aivan Nalan kannoissa kiinni. Takakaarteessa Nala sitten nykäisi kaulaa Aslaniin, mutta maaliin Aslan tuli vain 2-3 koiranmittaa Nalan perässä eli senkin aika putosi jo selvästi alle 24 sekunnin. Se myös tuli maalisuoralle tiukasti edelleen kiskolla, eli sehän alkaa oppia vihdoin kaarrejuoksun salat! Erittäin ilahduttavasti myös meidän melkein-wider Sisu juoksi hämmästyttävän sisällä koko matkan, ja saapui puolestaan 2-3 koiranmittaa Aslanin perässä maaliin eli eiköhän sekin juossut ihan kv-ajan pintaan ellei allekin. Samoin tein Sisun kirjat kaivettiin taas esiin eläkkeeltä ja se taitaa siis jatkaa kisauraansa heinäkuussa, ja taitaapa myös siirtyä kisaamaan 350 m matkalle kun se tuntuu nyt kulkevan paljon jouheammin kuin sprintti.

Lopuksi vielä Nike pääsi peuhaamaan siskonsa Kolan kanssa, ja tulipa samalla otettua virallinen 3kk-pönötyskuvakin siitä (luppakorvat se keksi tuohon ihan ite, tähän asti ne on kyllä olleet oikein nätit ruusut):

Ja varsinainen Virallinen Juhla tällä viikolla oli sitten perjantaina 15.6., kun ameriikanvahvistuksemme neiti Edana juhli 1-vuotissynttäreitään. Hurjaa, nythän se pääsee jo virallisille mitoille ja voi alkaa juosta koejuoksujakin! Tosin ensin hoidamme vielä alta kunnialla pois ne toiset juoksut, jotka ovat nyt edenneet mallikkaaseen tiineysaikaan; eiköhän kuitenkin heinäkuussa ala jo elämä palata siltäkin osin taas normaaliksi. Synttärien kunniaksi Edana pukeutui parhaimpiinsa eli USAsta mukanaan tulleeseen kaulakoruun, ja juhla sisälsi yleisen rennon hulinan ohella mm. tonnikalapitsaa kaikille osapuolille. Virallinen 1-vuotispotretti täytyy ottaa joskus paremmalla ajalla, mutta epävirallisesti neiti kesäheinä kukkakedolla kas näin:

Ens viikolla sitten otetaankin varsin rennosti, toki tiistaina käydään treeneissä taas jossain radalla mutta tänä vuonna meiltä jäävät Oulun juhannuskisat väliin kun ovat nuo ratakoirat vielä vähän vaiheessa eikä ihan sinne asti viitsi ajella pelkästään turistina. Tosin nyt kun on ollut täysin vapaa viikonloppu ekan kerran sitten toukokuun alun niin tähän vois kyllä melkein tottua... mutta eiköhän sitä heinäkuussa taas jaksa harrastaa pienen löysäilyputken jälkeen!

Showputki jatkuu

Viime viikonloppuna järjestettiin taas perinteinen Whippet-Harrastajien erikoisnäyttely Mustialassa, ja kun nyt naapurissa asutaan niin tarkoituksena oli viettää paikalla mukava turistipäivä: piknikkiä ruohikolla, kauniita koiria, pentukoira mukaan seurustelemaan ja välissä pieni pyörähdys kehässäkin. Valitettavasti vaan keli ei tänä vuonna varsinaisesti suosinut tapahtumaa eli lämmintä oli ehkä noin 7 astetta ja vettä tuli suurimman osan ajasta taivaalta enemmän tai vähemmän. Näin ollen pentukoira jäi kotiin lämpimään köllimään ja suuntasimme paikalle vain näyttelyyn ilmoitetun Pelle-raukan kanssa, kurapukuihin ja kumisaappaisiin perusteellisesti verhoutuneina.

Urokset arvosteli amerikkalainen Lori Lawrence, ja niitä oli ilmoitettu PALJON. Käyttöluokassa ei sentään nähty kansanryntäystä, mutta yksi kaveri Pellellä oli kuitenkin eli poikansa Velmun vanha kisakumppani Veeti (Beschützer Braveheart). Tuomaria miellytti ei ehkä ihan yllättäen enemmän sekalinjainen Pelle kuin puhtaasti ratalinjainen Veeti, jos kohta kumpikaan ei sentään ERI:n arvoisesti (tosin eipä noita erinomaisia jaeltu mitenkään avokätisesti muissakaan luokissa, en ihan äkkiä muista koska olisi ollut näin tiukka tuomari! Tuloksia voi ihmetellä vaikka täältä). Pelle voitti siis luokan EH:llä kun Veetin oli tyytyminen H:ään. Palkkioksi kumpikin sai paitsi muovinauhan myös namitikun, ja luokkavoittaja Pelle vielä keliin erittäin sopivasti pienen tassupyyhkeen. Arvostelussa Pelleä kehuttiin mm. rinnan syvyydestä ja täyttyneisyydestä, hyvästä selkälinjasta sekä suorista ja tasapainoisista liikkeistä, puutelistalla sitten tuomari olisi halunnut viistomman lavan ja paremman kaulan kiinnityksen. Ja - yllätys yllätys - lihaksia oli taas kerran liikaa, tai ainakin ne erottuivat liian selvästi. Hmmm, mitähän varten kyseinen lause alkaa vaikuttaa kerta kerralta yhä kornimmalta kun nyt kyse on kuitenkin whippetin kaltaisesta periaatteessa urheilullisesta rodusta... mutta ainakin otan huomattavasti mieluummin vastaan moitteet liiallisista lihaksista kuin läskistä! Onneksi handlereistä ei anneta arvostelua :-p

Erittäin ilahduttavasti Pelle oli sattunut kerrankin myös kameran tähtäimeen, eli tässäpä herra Peloton esiintymässä hienossa Piuhaputiikin näyttelyhihnassaan Maisa Kauniskankaan kuvaamana:

"...true coming and going..."

"...balanced from the side..."














Ensi sunnuntaina on sitten vielä tiedossa Salon näyttely johon meiltä on tulossa peräti kaksi koiraa (Pellen ohella Horna tekee vihdoin virallisen näyttelydebyyttinsä), ja sen jälkeen Pelle alkaakin taas harkita siirtymistä takaisin maastokentille ja ratatreeneihin. Näyttelyrintamalla seuraavana hommiin pääsee Katla, jonka ilmoitin just viime tipassa Karjaan kv-näyttelyyn heinäkuun alussa. Jos sais vaikka sen EH:n niin sitten vois niitä CACILeita...

Yksi virstanpylväs Aslanin elämässä...

Aslan on pikkuhiljaa toukokuun aikana käynyt kipaisemassa koejuoksuja, ja eilen oli viimeinen ryhmäkoe joten nyt meillä on sitten ratakirjat!

Soolon Aslan juoksi Kaupissa äitienpäivänä, jolloin 280 m meni aikaan 19,37. Ekaa ryhmää varten vaihdoimme Hyvinkäälle 15.5., jolloin Aslan juoksi samoin 280 m yhdessä Sisun, Nuudelin (of Streamline Nasty Noodle) ja Pöpin (Macarenan Pinacolada) kanssa ja voitti lähdön ajalla 19,70. Ja rundi täydentyi lopulta eilen Tuomarinkartanolla kauden avajaisjuoksuissa, jossa 350 m lähdössä kavereina olivat Nala (Probaxon Bubble), Kip (Katlan veli Effloresco's Kajanos) sekä Lassi (Sisun poika of Streamline Lazy Lizard). Tällä kertaa kaksi mustaa eli Nala ja Kippis olivat vielä liian kova vastus Aslanille, Nalan voittoaika oli nimittäin hurja 22,50 ja Kip jäi siitä vain muutaman kymmenyksen. Aslan kuitenkin pisteli perässä urheasti kolmantena maaliin ajalla 24,01, ja erittäin ilahduttavasti Lassi puolestaan jäi siitä vain koiranmitan eli näinköhän Lassi ehtii enää kovin montaa etanalähtöä juosta ensi kesänä? Aslanilla puolestaan on vielä paljon petrattavaa mm. kaarrejuoksussa eikä haittaisi vaikka sieltä kopistakin lähtö sujuisi vähän ärhäkkäämmin, mutta onhan tässä aikaa nyt koko kesä. Katsotaan josko sitten loppukesästä päästäisiin jo kisaamaankin.

Tästä se alkoi, joulukuussa 2010 kun Aslan tuli meille 9-viikkoisena Prahasta :-)

Kisoja ja muuta hulinaa

Viime viikot on pitänyt vähän joka taholla niin kiirusta että blogipäivityksetkin on jääneet pahasti jalkoihin, mutta yritetääs nyt vähän korjata asiaa vielä tän kuun puolella. Aikajärjestyksessä siis:

Katlan kisakuvia W-H -maastoista Hyvinkäällä 12.5. odotellaan toiveikkaasti edelleen (finaalit kuulemma vielä työn alla), mutta otinpa sentään taannoin tämmöisen puolivirallisen potretin fräuleinista pokaaliensa keskellä:

Isoin pysti on siis kiertopalkinto kisojen parhaalle koiralle, ja kaksi muuta pyttyä kiertopalkinto parhaista pisteistä ja toinen sitten ihan omaksi jäävä narttujen voittajan pysti. Laventelinkin saanemme pitää. Huomatkaa myös sinivalkoinen ruusuke, se ensimmäinen :-)

Noin muuten Katla on viime aikoina keskittynyt lähinnä hillumiseen akkaporukassa, se on siis toiminut kovasti juoksuisen Edanan seuraneitinä yhdessä pikku-Niken kanssa ja hyvinhän niillä tuntuu synkkaavan:

 Kisarintamalla seuraavana vaihdettiin rataurheilun puolelle, eli Hyvinkäällä kauden avajaiskisoissa helatorstaina 17.5.  matkaan pääsi Sisu joka juoksi 280 m sijoituksen. Rata oli kovasti pehmoisessa kunnossa joten ajat ylipäätään eivät herättäneet hurraahuutoja, mutta kyllähän Sisun 20,07 oli kuitenkin aikas tahmeaa menoa vaikka lähtönsä kolmoseksi se lopulta sijoittuikin. Osasyynä heikkoon aikaan toki oli sekin että Sisu lähti lempipaikaltaan kutoskopista ja teki siitä johdonmukaisesti elämänsä wider-juoksun, kirjaimellisesti radan ulkoaitoja pitkin. Viime syksynä näytti siltä että se oli vihdoin sisäistänyt kaarrejuoksun salat, mutta nyt näyttääpi pikemminkin siltä että wider-koe saattaisi olla oikeasti paikallaan. Hmmm. Kisojen kaikki tulokset löytyvät perinteisesti Fast Pack's -tietokannasta.

Helatorstaista selvittyämme matka jatkui melkein samoin tein eli lauantaina 19.5. Lietoon, jossa juostiin maasto-derbyt ja veteraanimestaruudet. Tänä vuonna meiltä osallistumisvuorossa oli Velmu, joka täytti 3.5. sopivasti kolme vuotta (mistä huomaan myös unohtaneeni mainita blogissa, hyi mua. Kyllä me kumminkin juhlittiin sekä hyvän ruuan että iloisen hiekkakuopparallin merkeissä koko poppoo!). Alkuerissä Velmun pariksi päätyi vanha tuttu Ilona (Oochigea's Izbyiwanna), ja kaverukset pääsivät korkkaamaan kisaradan whippettien osalta. Ratamestari oli väsännyt heti alkuun sellaisen U-mutkan että se otti luulot pois, mutta pienen harhailun jälkeen Velmu ja Ilona löysivät kuitenkin pupun jäljille takaisin ja vetivät radan loppuun asti kunnialla. Meno näytti kuitenkin sen verran sekavalta että me omistajat oltiin jo kyselemässä kirjoja alkuerien jälkeen jotta pääsemme kotimatkalle, joten hämmennys olikin suuri kun paljastui että lopun kaiken Velmu ja Ilona olivat jaetulla kakkossijalla pistein 231 vain yhden pisteen johtavan Tiger's Chaos No Stars But Stripesin jälkeen. Ei siis pidä luovuttaa liian aikaisin :-) Finaalissa sama rata vedettiin sitten toiseen suuntaan, ja arpa heitti Velmun em. johtajakoiran pariksi kun taas Ilona juoksi neljäntenä olleen Pellen tuplaserkkupojan Maxin (Pikkuliisan Majuri) parina. Lopun kaiken potin korjasi vanha konkari Ilona kokonaispistein 481 ja Velmun eteen kiilasi finaalien parhaalla juoksulla myös Max (pisteitä 479) sekä jo alkuerien jälkeen johtanut No Stars But Stripes (471). Velmu sai pisteitä finaaliradalta 237 eli sen yhteispisteet olivat 468 ja tuloksena derbynelonen. Palkinnoksi tuli paitsi vinttiliiton mitali myös erikätevä kenttätuoli, joka otettiinkin heti jo käyttöön seuraavissa kissanristiäisissä. Velmun meno tarttui ilahduttavasti myös Sakari Lampolan kameraan heleän kesäisissä väreissä, tästä taisi tulla samoin tein mun uusi lempikuvani Velmusta!

Seuraavaksi palattiin sitten taas radalle, tällä kertaa Kaupin iltakisoihin 23.5. jossa Sisu juoksi 280 m sijoituksen. Samassa lähdössä juoksi myös sisko Nuudeli (of Streamline Nasty Noodle), joka noin muuten on viime aikoina keskittynyt enemmänkin agilityyn ja vastikään siirtyi kilpailemaan jo kakkosiin vain muutaman kisan jälkeen - huisaa! Tällä kertaa arpaonni ei suosinut Sisua vaan sille napsahti ykköskoppi, ja niinhän siinä kävi että takasuoralla Sisu tähtäsi ulos siinä missä Nuudeli sisään ja kylkimyyryä mentiin tovi ennenkuin pääsivät toisistaan taas erilleen. Samassa sählingissä Sökövintin JX-Benito suikkasi sisältä komeasti ohi ja voittoon, mutta Sisu sinnitteli kuitenkin (ulkorataa tietysti) kakkoseksi ja Nuu heti perässä kolmoseksi. Aika Sisulla oli vielä hehkeämpi kuin Hyvinkäällä eli 20,18, ja tuo widerointi alkaa olla sitä luokkaa että Sisu pitää nyt kisatauon jonka aikana pohditaan mitä sille pitäis tehdä (ehkä se wider-koe??). Kisojen lopuksi keskityimme vielä tsemppaamaan elämänsä toista kisalähtöä juossutta Kippistä eli Katlan veljeä Effloresco's Kajanosta, joka huonosta startista huolimatta purjehti lopulta komeaan voittoon 350 m sijoituksessa aikaan 23,75. Kisojen täydelliset (whippet)tulokset löytyvät Fast Pack's -tietokannasta, ja kaikki kisalähdöt näkyvät allaolevalla Eva Piiparisen tekemällä hienolla videolla, Sisu ja Nuu siis lähdössä 4 ja Kip lähdössä 11!

Ja jotta elämä ei kävisi tylsäksi niin lopulta me päätettiin vaihtaa kokonaan lajia, eli Hyvinkään ratakisojen sijaan reissu suuntautuikin helteisenä helluntaina 27.5.  Järvenpään kansalliseen näyttelyyn norjalaisen Arne Fossin käsittelyyn. Ainoa syy moiseen tempaukseen oli se että mulla on vihdoin koira jonka voi ilmoittaa käyttöluokkaan (siis Pelle, Sisultahan puuttuvat kruununjalokivet), ja kun moisesta kunniasta olen haaveillut jo vuodesta 1991 jolloin ekan kerran kävin whippettiä esittelemässä näyttelyssä niin täytyyhän asiasta ottaa ilo nyt irti oikein kunnolla. Tapauksen kunniaksi hankittiin jopa uusi blingbling-näyttelyhihna Piuhaputiikista, tosin enemmänkin siksi että sieltä ihan sattumalta löytyi just Pellen väreissä sellainen täydellisesti mun käteeni istuva remmi jollaista olen etsinyt jo vuosikausia (puolikurra, tukeva remmiosa, pituutta vain metrin verran eikä lenksua päässä vaan ihan suora loppuun asti ja päässä painona helmiä). Pelle oli - ei mitenkään yllättäen - ainokainen käyttöluokan koira, joten hoidimme samalla keikalla sekä yksilöarvostelun että kilpailuluokan. Vuosi sitten Lahden inttinäyttelyssä Foss tykkäsi Pellestä ERI:n verran joten uskalsin sellaista vähän toivoa myös eilen, mutta tällä kertaa saldo jäi Erittäin Hyvään, toki KÄK1. Arvostelussa kehuttiin erinomaista lihaskuntoa, hyvää luustoa ja tassuja, hyviä kulmauksia ja yleisesti hyviä liikkeitä, pyyhkeitä sitten tuli Pellen perisynnistä eli  leveästä kallosta ja ekaa kertaa Pellen näyttelyuralla hieman lyhyistä etuliikkeistä (olisko se taannoinen oksavamma eturintaan vielä vaikuttanut sitten kuitenkin?). Pelle esiintyi joka tapauksessa kuin vanha veteraani eikä emäntäkään tumpeloinut tietääkseen pahemmin, joten tästä on hyvä jatkaa harrastusta - seuraavat näytelmät onkin jo viikon päästä whippettien erkkarissa Mustialassa ja vielä siitä viikon päästä kolmannet Salossa. Sen jälkeen täytyy taas katsoa miten kisakalenteri alkaa täyttyä ja josko intoa riittää, mutta eiköhän Pelle vielä käy ainakin parit erkkarit loppuvuonna ja ehkä jonkun kansallisenkin näyttelyn. Inttinäyttelyistä pysytään poissa kunnes saadaan sinnekin osallistumisoikeus käyttöluokkaan. Ja Järvenpään täydelliset tulokset ilmestynevät aikanaan tänne. Alla puolestaan Pellen erittäin hyvässä lihaskunnossa oleva ja hyvin kulmautunut kroppa aktiivikäytössä lyhyine etuliikkeineen päivineen pari viikkoa sitten W-H -maastomestaruuksien koejuoksijana, kuvaajana taas Sakari Lampola: